Siirry sisältöön

Liitto

Pitkä tie Vuoden psykologiksi

Vuoden psykologiksi valittu Nina Lyytinen tunnetaan laajalti. Hän on työterveyspsykologi, työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi (PsL), aktiivinen kansainvälisissä kriisitehtävissä ja omistautunut psykologisen tiedon popularisointiin podcastin avulla. Sitä moni ei tiedä, että taustalla ei ole ihan se tavallisin kympin tytön tarina. Sen sijaan oli kiusattu nuori, jolla on oppimisvaikeuksia ja joka jäi jopa luokalleen. Mutta koulupsykologi uskoi häneen, ja siksi ollaan nyt tässä.

Keskustelua ja kohtaamisia – Psykologiliitto SuomiAreenalla 

Psykologiliitto oli muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen mukana SuomiAreena-tapahtumassa. Kesäinen viikko Porissa täyttyi kohtaamisista ja keskusteluista, joissa nostettiin esiin mielenterveyttä eri näkökulmista.

Hallitusohjelma lupaa hyviä rakenteellisia uudistuksia mielenterveyspalveluihin, mutta myrskyä työmarkkinoille 

Monet Psykologiliiton asettamista tavoitteista eduskuntakaudelle 2023–2027 ovat päätyneet kirjauksiksi uuteen hallitusohjelmaan. Mielenterveyspalveluissa painopistettä siirretään peruspalveluihin ja otetaan käyttöön porrasteinen hoitomalli. Suuri uudistus alalla on psykoterapeuttikoulutuksen muuttaminen kaksiportaiseksi. Tulevaisuudessa psykologeilla olisi perustutkintoon sisällytettynä perustason psykoterapeuttikoulutus. Sen sijaan työmarkkinoille uusi hallitusohjelma lupaa haastavia aikoja puuttumalla ennennäkemättömällä tavalla sopimuskulttuuriin. 

Toimivat peruspalvelut ovat ratkaisu mielenterveyskriisiin

Mielenterveyskriisin ratkaisu on välttämätön edellytys työllisyyden lisäämiselle ja sote-menojen kasvun hillitsemiselle, painottaa Psykologiliiton liittovaltuusto kevätkokouksessaan. Ratkaisuna Psykologiliitto esittää porrasteista hoitomallia perusterveydenhuoltoon mielenterveyshäiriöiden hoitoon ja toimivia perustason palveluita lähellä ihmisten arkea.

Autismikirjon häiriön ensimmäisissä Käypä hoito -suosituksissa näkyy psykologien kädenjälki

Moniammatillisuus ja psykologityön merkitys näkyvät uusissa hoitosuosituksissa. Psykologiliiton Neuropsykologien ammatillinen työryhmä oli mukana tuomassa psykologien näkökulmaa suosituksiin.

Ensimmäisessä työssä

Noel Niskanen ehti valmistua juuri ennen valintaansa Vuoden psykologian opiskelijaksi. Häntä kiinnostaa psykologin osaamisen yhdistäminen yhteiskunnalliseen työhön.

Piirros, jossa kädet tiputtamassa vaalilippuja uurnaan.

Mielenterveys vakiinnutti paikkansa puolueiden vaaliohjelmissa

Eduskuntavaalien äänestyksen ollessa jo käynnissä, kävimme läpi eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat nähdäksemme, millä tavalla puolueet ratkaisisivat mielenterveyskriisiksi asti heikentyneen tilanteen – ja vastaavatko puolueiden näkemykset Psykologiliiton omissa vaalitavoitteissaan esittämiä ratkaisuja.

Psykologipäivillä keskusteltiin tiedolla, taidolla ja sydämellä

Historian ensimmäiset Psykologipäivät ovat onnistuneesti takana. Valtakunnallinen tapahtuma kokosi asiantuntijat keskustelemaan psykologityön nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Elämän ristiaallokossa auttaa oikea-aikainen tuki 

Psykologiliiton eduskuntavaalitavoitteet painottavat ennaltaehkäisyä läpi elämänkaaren. Jos ne toteutuvat, saavat kaksoset Tuisku ja Paju vanhempineen oikea-aikaista mielenterveyden tukea. Seuraa Tuiskun ja Pajun vaiheita äidin vatsasta seniori-ikään!

Psykologiliitto: Mielenterveyttä rakennetaan vahvoilla peruspalveluilla

Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto kokoontui 12.11.2022 sääntömääräiseen syyskokoukseen. Samalla julkistettiin Psykologiliiton eduskuntavaalitavoitteet, jotka muistuttavat ennaltaehkäisyn ja toimivien matalan kynnyksen perustason mielenterveyspalvelujen merkityksestä. 

Lainsäädäntö uudistuu – näkyykö psykologityö?

Ammatillisen edunvalvonnan tehtävä on vahvistaa psykologien ja psykologian asemaa palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa, kehittää psykologipalvelujen sisältöjä ja puitteita, vaikuttaa psykologikoulutusten edellytyksiin ja laatuun sekä lisätä psykologityön tunnettuutta ja näkyvyyttä.

ETENE – Parempien rakenteiden puolesta

Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE antaa lausuntoja lainsäätäjille ja herättää keskustelua sote-alan eettisistä kysymyksistä. Mukana on myös psykologien edustus.

Näytä kaikki listana