Siirry sisältöön

Lehtiartikkelit

Erikoistuisinko?

Erikoispsykologikoulutus on psykologian maisterin tutkinnon pohjalta suoritettava maksullinen erikoistumiskoulutus. Se ei johda tutkintoon, mutta tuottaa erikoisosaamista ja pätevyyden toimia vaativissa asiantuntijatehtävissä psykologian erikoisaloilla. Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä työnantajien kanssa.

Suorituskykyyn buustia ilman suorituksia

SUORITUSKYVYN SALAISUUS. VIREYSTILAN SÄÄTELYN AVULLA HUIPPUTULOKSIIN. Hanna Markuksela, Tammi 2021, 301 s.

Lasten ja nuorten erikoispsykologikoulutus tuo osaamista työelämän tarpeisiin

Lasten ja nuorten psykologian erityisosaamista tarvitaan kouluissa ja päiväkodeissa sekä erityisesti perheiden tukemisessa.

Terapeuttinen valta – pitääkö olla huolissaan?

TERAPEUTTINEN VALTA – ONNELLISUUDEN JA HYVINVOINNIN JÄNNITTEITÄ 2000-LUVUN SUOMESSA. Kristiina Brunila, Esko Harni, Antti Saari & Hanna Ylöstalo (toim.). Vastapaino 2021.

Henkilökuva Vesa Nevalainen

Psykologian insinöörit

Jaahas. Aalto-yliopisto alkaa näköjään kouluttaa psykologiaan erikoistuneita insinöörejä. Tähän mennessähän kaikki on mennyt ihan toisin päin, eli psykologiasta on kissojen ja koirien kanssa yritetty vääntää eksaktia luonnontiedettä.

AKY: Tukea ja tietoa yrittäjälle

Akavalaiset Yrittäjät tarjoaa koulutusta, tukea ja verkostoitumista eri akateemisten alojen yrittäjille. Psykologiliitto on yksi AKY:n jäsenliitoista.

Kuka neuvottelee akavalaisten työnteon ehdoista?

Kun liityit Psykologiliiton jäseneksi, mielessäsi saattoivat väikkyä uraan, palkkaukseen ja lainsäädännöllisiin kysymyksiin saatavat palvelut. Tai ehkä liityit aatteellisista syistä, saadaksesi apua työ- tai johtajasopimuksen laatimiseen tai olet kiinnostunut liiton julkaisemasta Psykologi-lehdestä.

Urheilupsykologeilla paljon ammatillista osaamista

Hannaleena Ronkaisen mielestä urheilupsykologin yksi keskeisimmistä työtehtävistä on valmennusprosessin tukeminen. Vahvat vuorovaikutustaidot, joustavuus ja luovuus ovat työssä avainasemassa.

Uusinta tutkimustietoa varhaisesta kehityksestä

Turun yliopiston FinnBrain-kohorttitutkimuksen kehityspsykologinen osatutkimus järjesti seminaaripäivän Raskausaika ja varhainen vanhemmuus lapsen kehityksen perustana. Vierailevana luennoitsijana oli Vrije Universiteit Amsterdamin psykologian ja kasvatustieteen professori Anja Huizink.

Näkyvyys ei vie nälkää

Näin päälle viisikymppisenä muistan ”kuin eilispäivän” ensimmäiset kesätyöpaikkani hamalta kahdeksankymmenluvulta. Ensimmäisessä poimin keräsalaattia. Kuumassa kasvihuoneessa hiki valui ja selkä oli kovilla. Ujona kuusitoistavuotiaana kehtasin tuskin kysyä, voinko pitää juoma- ja vessataukoja ja milloin työpäivä milloinkin päättyisi.

Psykologityö ikääntyneiden parissa ei ole lisääntynyt todetuista tarpeista huolimatta

Ikäihmiset saavat huomattavan vähän psykologien palveluita, selviää Psykologiliiton kyselystä. Kuitenkin psykologien asiantuntemuksella olisi tärkeä rooli ikäihmisten hyvinvoinnin tukemisessa ja palveluiden suunnittelussa.

Kuinka puhua lapsen kanssa vaikeista asioista

JUTELLAANKO: MITEN PUHUA LAPSEN KANSSA VAIKEISTA ASIOISTA. Aino Juusola, Kirjapaja 2021.

Näytä kaikki listana