Siirry sisältöön

Puheenvuorot

Kärpästen herruus eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa

Ovatko alut merkityksellisiä sen takia, että ne kertovat meille, mitä keskikohdista ja lopuista kuuluu ajatella?

Hannu Pajunen

Psykologi – kuka muu muka?

Kaksi vuotta sitten Psykologiliiton 60-vuotisjuhlissa nuori mies totesi minulle, miten ihailtavaa on, että edelleen jaksoin olla mukana liiton toiminnassa. Ehken olemukseni loi vaikutelman, että olisin ollut mukana lähes alusta asti.

Henkilökuva Vesa Nevalainen

Keitä oikeastaan pitäisi auttaa?

Jos 20 prosenttia lapsista ja nuorista kärsii mielenterveyshäiriöistä, kannattaisi tehdä jotakin myös sen eteen, että loput 80 prosenttia eivät sairastu.

Henkilökuva Vesa Nevalainen

Valokuvan malli

Suomessa on tapana ottaa mallia. Ruotsalaisista tai amerikkalaisista, Kekkosesta tai edes Cheekistä.

Teemme kaikki tärkeää työtä

On hienoa, että meillä on näin monipuolinen ammatti. Vuosien mittaan olen saanut tutustua kollegoihin eri sovellusaloilta ja käydä syvällisiä keskusteluja rikastaen omia näkökulmiani.

OPISKELIJAKOLUMNI Tunnollista porukkaa

Kenenkään ei tulisi potea huonoa omaatuntoa Netflix-maratoneista, metsäretkistä tai mikä ikinä oma rentoutumiskeino onkaan.

Henkilökuva Vesa Nevalainen

Vesa Nevalaisen blogi Minä, syrjäytynyt

Kohtuullisesti on tullut elämässä pärjättyä. Raha riittää ruokaan, ketään en ole lyönyt eikä viinaakaan mene tolkuttomia määriä.

Hallituksen penkiltä Hallitus on aitiopaikka

Kiitokset muille hallituksen jäsenille

OPISKELIJAKOLUMNI Yhdessä irti itsekritiikistä

Vaativuus itseä kohtaan, tuo psykologian opiskelijoille tuttu vitsaus, on osa monen arkea.

Henkilökuva Vesa Nevalainen

Vesa Nevalaisen blogi Psykologian Nobel

No nyt tuli niin hyvä idea, että on pakko jakaa heti, varsinkin kun tämä on ihan win-win-win -tilanne psykologeille ja sitä myötä koko ihmiskunnalle.

Opi viestimään asiantuntijuutesi

Psykologi toimii monissa työympäristöissä osana suurta tiimiä, jossa on mukana eri alojen ammattilaisia laidasta laitaan. Edelleen kuulee kysymyksiä: mitä psykologi oikeastaan tekee? Missä asioissa voi kääntyä psykologin puoleen?

Olisin voinut kirjoittaa Linkolalle

Olisin voinut. Mutten kirjoittanut.

Näytä kaikki listana