Siirry sisältöön

Lehtiartikkelit

ETENE – Parempien rakenteiden puolesta

Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE antaa lausuntoja lainsäätäjille ja herättää keskustelua sote-alan eettisistä kysymyksistä. Mukana on myös psykologien edustus.

Psykologit medioissa

Olin mukana järjestämässä vuonna 2017 ensimmäistä Psykologit mediassa -tapahtumaa, joka oli tähdätty erityisesti nuorille psykologeille mediassa näkymisen ja lausumisen rohkaisemiseksi. Sittemmin harvassa tuntuvat olleen ne päivät, jolloin ei lehdissä olisi juttua, jossa psykologi ei olisi asiantuntijan asemassa kertomassa miten maailma makaa missäkin asiassa.

Havaintoja opiskelusta sosiaalisessa mediassa

Opiskeluarkea ja onnistumisia jaetaan somessa paljon. Onneksi on myös trendi, jossa tuodaan esiin niitä hetkiä, kun tentti ei mennytkään läpi tai kun on pitänyt pyytää lisäaikaa tehtäviin, kirjoittaa Anniina Koutonen kolumnissaan.

Mikä on maailmankuvani?

Psykologiaa podcastin mitassa

Podcastien kuuntelu on viime vuosina vakiintunut osaksi monen arkea, ja uusia podcasteja ilmaantuu jatkuvasti. Tekijöiden joukosta löytyy myös psykologeja. Mitä kaikkea podcastin tekeminen oikeastaan pitää sisällään? Entä voiko psykologin ammattitaito olla avuksi podcastin teossa?

Median muovaamat elämät – Elämän muovaamat mediat

Mielikuvia: Kuinka erilaiset käsitykset mielenterveysongelmista heijastuvat asiakastyöhön?

Sekä psykologeilla että heidän asiakkaillaan on omat käsityksensä mielenterveyshäiriöistä. Kuinka mielenterveysalan asiantuntijoiden ja niin sanottujen maallikoiden näkemykset eroavat toisistaan? Entä miten erilaiset käsitykset mielenterveyshäiriöistä vaikuttavat hoidon onnistumiseen?

Henkilökuva Vesa Nevalainen

Petomaista

Ministeri kävi turkiskaupassa ja laittoi sieltä materiaalia someen. Hypisteli turkiksia ja kehui, miten Suomeen virtaa turkisrahaa. Sai palautetta ja ihmetteli, että ei kai turkishomma ole sen epäeettisempää kuin lihansyöntikään.

Sisäisen äänen kesyttäminen

SISÄINEN HÄLINÄ. KESYTÄ KIELTEISET AJATUKSET JA VALJASTA NE HYÖTYKÄYTTÖÖN. Ethan Kross, Suomentanut Tero Valkonen. Otava 2022, 252 s.

Lyhytinterventio vähentää itsemurhariskiä

Itsemurhan yritys on merkittävin itsemurhan riskitekijä. Siksi auttajien on tartuttava tilanteeseen mahdollisimman nopeasti. MIELI ry kouluttaa asiantuntijoita Linity-työhön, jossa itsemurhaa yrittäneelle tarjotaan apua. Valtakunnallista itsemurhien ehkäisypäivää vietetään 10.9.

Miten yksilön persoonallisuus ilmenee sosiaalisissa medioissa?

Suuri osa sosiaalisesta vuorovaikutuksesta tapahtuu sosiaalisissa medioissa, joihin on kertynyt mittavia määriä digitaalisia jalanjälkiämme. Onko asiassa mitään uutta, vai paljastammeko näin tietämättämmekin itsestämme liikaa? Tässä tiedereportterin jutussa tutustumme sosiaalista vuorovaikutusta, persoonallisuutta ja sosiaalista mediaa koskeviin tutkimuksiin.

Muutokseen tarvitaan meitä kaikkia

Jo valmistuvat opiskelijat huomaavat, että psykologi ei aina saa koulutustaan ja työkokemustaan vastaavaa palkkaa. Joskus psykologit ja psykologian opiskelijat ovat myös hieman vaatimattomia tunnustamaan omaa osaamistaan, kirjoittaa Kompleksi ry:n puheenjohtaja.

Näytä kaikki listana