Aurinko nousee edelleen joka päivä
Kulunut vuosi on koetellut monen turvallisuuden tunnetta. Koronapandemia on aiheuttanut huolta niin omasta kuin läheisten terveydestä, ja elämää rajoittavat toimenpiteet ja määräykset ovat saaneet aikaan pelkoa ja hämmennystä. Perhettä ja ystäviä ole voinut aina tavata normaaliin tapaan.
Mistä (kesä)työ psykologian opiskelijalle?
Kesätyöhaku käy alkuvuonna kuumana ja kilpailu kesätyöpaikoista on kovaa. Viime keväänä monen kesätyöpaikka peruuntui ja työpaikkoja oli aikaisempaa vähemmän tarjolla. Tänä vuonna kesätyöpaikkoja näyttäisi olevan runsaammin, mutta paikkojen määrän on arvioitu olevan noin 30 000 pienempi kuin vuonna 2019.
Virta venhettä vie?
Lähiaikojen nuorten raaka väkivalta ja kasvussa olevat perhesurmat ovat herättäneet valtakunnan siihen, että lastensuojelun ja mielenterveyspalveluiden tarve on valtavaa ympäri Suomen. Koronaepidemian myötä tämän arvellaan olevan vasta alkusoittoa.
Psykologeilla on vastuu purkaa rasismia yhteiskunnassa
Rasististen rakenteiden purkaminen yhteiskunnassa tarvitsee psykologeja. Työ on kuitenkin aloitettava omalta tontilta. Ensiaskeleita voisivat olla psykologian rasistisen historian tiedostaminen ja käsittely, afroamerikkalaisten psykologien nostaminen klassikkojen kaanoniin sekä rasismin mielenterveysvaikutuksia koskevan tutkimustiedon ottaminen osaksi jokaisen psykologin työkalupakkia.
Psykologisia säröjä turvallisuudessa
Sain kolumniaiheekseni turvallisuuden. Pari päivää myöhemmin otsikoissa oli Case Vastaamo. Mieleen jäi tietoturvaan perehtyneen ystäväni ykskantainen kommentti: ”Jaha, ny tää alkoi Suomessakin”. Niin mikä?
Pyhät sanat
Myöhemmin ajateltuna kaikki alkoi viimeistään silloin, kun Vanhan Testamentin Daavidin suvun vanhurskaasta vesasta tuli uudessa suomennoksessa juuriverso. Mutta kiusaus katsoa oman nimen poistamista oli minulle se ruumen, jonka takia en enää nähnyt itse jyviä eli sitä, että kieli köyhtyi kaikkialla muuallakin.
Rikki menneen maljakon voi korjata, mutta samaa maljakkoa siitä ei enää saa
Kirjailija Sofi Oksasen essee
Köyhä
Kyllä voin ihan kirkkain silmin sanoa, että lapsuuteni oli köyhä. Sanotaanko niin että jos kaaduin ja rikoin uusien halpafarkkujen polven heti ekana käyttöpäivänä, niin niillä silti mentiin seuraava vuosi. Edelleen määrittelen itseni köyhäksi, vaikka muut mitä väittäisivät. Köyhyys antaa leiman, josta ei oikein pääse eroon.
”Siinä minä, hiljaisuus” – psykologi Samuel Beckettin jäljillä
Kertakonsultaatio – psykologi osaa sen jo
Varhaiskasvatus-keskustelu kaipaa tunnetyöskentelyä
Kiillotanko kilpeäni?
Jo jonkun aikaa on ollut tapana tukea hyviä asioita Facebook-profiilissa, Twitterissä tai sähköpostin jälkilöpinöissä. Tiedättehän: ei olla rasisteja, ei olla homofoobisia, ei hyväksytä terrorismia, ei olla sovinisteja tai seksistejä: no ei tietenkään olla! Sellainen olisi tyhmää, epäinhimillistä ja ainakin osin myös laitonta.