
Opiskelijavalintojen herättämiä oivalluksia
Keväällä opiskelijoiden polttavana puheenaiheena oli opiskelijavalinnat. Epidemiatilanteen vuoksi hakumenettelyyn tuli muutoksia: pääsykoetta ei voitu järjestää suunnitellusti paikan päällä ja suurin osa opiskelijoista valittiin todistusten perusteella.

Alkoholiriippuvuuden hoidon vaikuttavat keinot koottiin yhteen
Uusi suositus listaa vaikuttavat psykososiaaliset menetelmät päihdehoidossa. Linjaus auttaa psykologienkin työtä, sillä aiemmin vaikuttavia menetelmiä ei ole koottu yhteen tällä tasolla.

Kun Sote osui tuulettimeen
Koko kesän on ollut sellainen olo, että jotain pitää tehdä, jotain pitää sanoa, mutta kauheasti ei haluta kuunnella, mitä minulla on sanottavaa. Jos minut laitetaan tyhjään metsään huutamaan, niin onko huutoani edes olemassa?

Häpeä lievittyy myötätunnolla
Polttava häpeä on kivulias tunne, jota ihminen kokee silloin, kun hän ei koe tulevansa nähdyksi siten kuin haluaisi. Kun yksilön minäkäsitys, yhteenkuulumisen tunne ja itsen hyväksyminen ovat pitkäkestoisesti uhattuina, syntyy patologinen häpeä.

Koronavirusepidemian psyykkinen kohtaaminen
Uutta tutkimustietoa on jo saatavilla koronavirusepidemian vaikutuksista mielenterveyteen, ja tietoa on kertynyt myös aiemmista epidemioista.

Haloo, kuuletteko mua?
Samalla kun työssä olevat pelaavat etäkokousbingoa, ruuvaavat huppupäiset miehet Kampin keskuksessa ovenkahvoja irti hiljentyneen kaupungin ovista. Olemme harpanneet etätyöaikaan.

Silmää liikenteelle
Liikennepsykologiaa tarvitaan niin liikenteen suunnittelussa kuin onnettomuuksien tutkinnassakin.

Persoonallisuuden muutos ja pysyvyys
VOIKO PERSOONALLISUUS MUUTTUA? Markku Ojanen. PS-kustannus 2020, 257 s.

Kultaiset ansiomerkit liittotyön konkareille
Psykologiliiton kultaisen ansiomerkin sai kaksi kokenutta aktiivia, Sirpa Sammalo ja Riitta Kiviluoto. Kumpaakin on ajanut palo tehdä yhteistä hyvää sekä tiimi, joka on pitänyt mukana vuosikymmeniä.

Teknologia mahdollistaa etätyön
Monet psykologit ovat ottaneet teknologian avukseen jokapäiväisessä työssään, mutta vasta kevään koronaviruspandemia on pakottanut kaikki töiden jatkamista haluavat tulemaan tutuiksi sen kanssa. Viisi psykologia jakaa kokemuksensa työskentelystä poikkeusoloista.

Tarvitsemmeko kollegiaalisuusohjeen?
Kun olin itse valmistumisen kynnyksellä, mielessä oli epävarmuus: osaanko riittävästi, olenko tarpeeksi hyvä, miksei yliopistolla opetettu enemmän tarvittavia valmiuksia?

Älylaitteet ja nukkuminen
2020-luvulla älypuhelimen käyttäminen on erityisesti nuorilla tullut suosituimmaksi tavaksi viettää aikaa ennen nukahtamista. Älylaitteet voivat häiritä nukkumista monilla tavoilla, mutta tutkimusnäyttö niiden vaikutuksista uneen on ristiriitaista.