Siirry sisältöön

Korona kuritti yrittäjiä

Kyselyn mukaan ryhmäterapiat ja -kuntoutukset sekä kliiniset potilastutkimukset samoin kuin koulutustilaisuudet olivat poikkeusaikana siirtyneet tai jääneet yrittäjiltä kokonaan pois. Vaikka yksilötapaamisia ja työnohjauksia oli voinut jatkaa etänä, tapaamisia oli usein harvennettu tai siirretty myöhempään ajankohtaan. Työn sisältö ei kuitenkaan ollut suurimmalla osalla muuttunut, ja joka kolmas kertoi sen muuttuneen vain vähän. Sopimuksia sekä asiakkaiden että yritysten kanssa oli jäänyt solmimatta tai keskeytynyt. Laskutettavaa oli kertynyt entistä vähemmän, kun asiakkaat olivat harventaneet käyntejään tai palvelujen ostaminen oli muuten vähentynyt.

Yrittäjät olivat tehneet poikkeusaikana puolet kaikesta työstään ja yli puolet asiakastyöstään etäyhteyden välityksellä. Vain alle 3 prosenttia tutkimukseen vastanneista oli tehnyt kaiken työnsä kasvokkain.

Liitto teki myös kartoituskyselyn kustannuksista, joita nämä erityistoimenpiteet (etäyhteyksiin siirtyminen ja turvallisuuden huomioiminen kasvokkain tapaamisissa) olivat vaatineet. Kyselyyn vastasi noin 200 Kelan kuntoutuspalveluita tuottavaa psykologia.

Vastaajilla oli useiden satojen, jopa tuhansien eurojen edestä kiinteitä kuluja, jotka liittyivät etäterapiassa tarvittaviin välineisiin (koneet, laitteet, webkamerat, kuulokkeet jne.). Myös ohjelmisto- ja lisenssikuluja kertyi vastaajille usein kymmeniä euroja kuukaudessa. Lisäksi suojavälineet (maskit, hansikkaat, desinfiointivälineet ym.) aiheuttivat kuluja. Lisäkuluina monet vastaajat ilmoittivat myös kasvaneet puhelinkulut, koska asiakastapaamisten järjestelyt vaativat puheluita, ja lisäksi ajoittain toimimattomien nettiyhteyksien takia puhelinta jouduttiin käyttämään myös varavälineenä terapian toteuttamisessa. Monet olivat myös joutuneet päivittämään nettiyhteytensä nopeampaa ja tehokkaampaan, tai hankkimaan nettiyhteyden vahvistimen. Isompina kertakustannuksina mainittiin myös etätyöskentelyä varten esimerkiksi kotiin hankittu työpöytä, työtuoli ym. tarvittavat välineet. Lisäksi käyttämättömästä työtilasta jouduttiin edelleen maksamaan vuokraa, mikä aiheutti satojen eurojen kustannukset.

Kela korvaa kuntoutuksen palveluntuottajille koronatilanteesta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia, mutta vain vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osalta. Korvaukset eivät koske kuntoutuspsykoterapiaa, jonka korvaustaso on määritetty valtioneuvoston asetuksella (1469/2015). 

Lisätietoja: kela.fi 

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 3/2020.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä