
Vuorosi ei tule koskaan, keskiluokka
Viimeistään tässä vaiheessa elämää on parasta myöntää totuus: olen keskiluokkainen, tylsä, konservatiivinen, melkein tavallinen. Neuroottinen, varmasti. Keskiäkäinen.

Nyt tarvitaan yhteistyötä ja innovatiivisia ratkaisuja
Työskentelen alueella, jossa psykologien rekrytointi on ollut pitkään haastavaa – ja viimeisten vuosien aikana muuttunut melkein mahdottomaksi. Tämä heijastuu työmäärän ja -paineen lisääntymisenä työssä oleville psykologeille. Ongelma ei ratkea pelkällä rahalla – tarvitaan myös innovatiivisia ratkaisuja työntekijäpulan juurisyihin.

Mikä masennuksen mittaamisessa mättää?
Samat kyselylomakkeet ovat dominoineet masennustutkimusta jo vuosikymmeniä. Kyselyiden taustaoletuksille on kuitenkin usein vaikea löytää tukea tutkimuskirjallisuudesta. Tutkija Eiko Fried uskoo, että meidän on aika muuttaa tapaa, jolla masennusta tutkimuksissa arvioidaan.

Tutkittua tietoa ja pohdintaa nykyvanhemmille
LAPSEN HYVINVOINTI ALKAA KODISTA. LEA PULKKINEN, PS-KUSTANNUS 2022.

Seikkailullisista menetelmistä tukea hyvinvointiin
Muistatko kun kiipesit lapsena puuhun? Mitä tunsit tuolloin: voitonriemua, yllätyksellisyyttä, pelkoa, itsesi ylittämistä? Tiesitkö, että sinulle voisi tehdä hyvää kiivetä puuhun aikuisenakin? Luonto- ja seikkailulähtöiset menetelmät yhdistävät luonnossa olemisen, yhteenkuuluvuuden ja henkilökohtaiset vahvuudet. Menetelmistä voi saada pitkäkestoisia hyötyjä.

Ei naurata
Oikeuskanslerinvirasto antoi virkamiehelle huomautuksen huumorin käytöstä. Virkamieheltä oli kysytty, miten sokerikuoriaisen toukat saisi talosta pois, ja hän oli vastannut, että polttamalla talon. Itse missasin aikoinaan yhden työpaikan sen vuoksi, kun olin ollut haastattelussa liian hauska: haastattelutilanne on kuulemma vakava asia.

Psykologi on olennainen osa neuvolatoimintaa
Pikkulapsiperheiden vanhemmat käyvät läpi isoa elämänmuutosta. Jo ennen syntymää tapahtuu paljon, ja perheillä saattaa olla huoli jostakin varhaisen kehitysvaiheen riskitekijästä. Neuvolapsykologin osaaminen on silloin kullanarvoista: hänellä on ammattitaitoa tunnistaa riskejä ja tukea perheitä. Kaikissa kunnissa psykologin palvelua ei kuitenkaan ole tarjolla.

Kuka ymmärtää Sinun tarpeitasi?
Kuka sinä olet ja mitä sinä tarvitse juuri nyt itsellesi elämääsi? Näillä kysymyksillä haluan aloittaa tämän tekstini, kun saan kunnian kirjoittaa jälleen vuoden Hallituksen penkiltä -kolumnini. Nuo kysymykset ovat olennaisia elämälle, jota sinä elät ja työlle, jota teet omassa arjessasi.

Psykologiliitto ehdottaa kaksiportaista mallia psykoterapeuttien koulutukseen
Suomen Psykologiliiton kaksivuotiskaudelle 2022–2023 valittu valtuusto kokoontui ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla. Liittovaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Helsingissä 14.5.2022.

Toiminnan kärjessä yhteisöllisyys
Parin viime vuoden ajan erityinen huoli ainejärjestöissä on kohdistunut siihen, kuinka omien opiskelijoiden välistä yhteisöllisyyttä saataisiin ylläpidettyä alati muuttuvissa poikkeusoloissa. Huolta on kannettu paitsi vuosikurssien sisäisestä ryhmäytymisestä, myös eri vuosikurssien välille muodostuvasta kuilusta.

Evoluutiopsykologisia näkökulmia
Evoluutioteoria avaa mielenkiintoisen perspektiivin ihmisen mieleen. Lähtökohtana on, että ihmisen lajityypilliset piirteet ovat ajan saatossa kehittyneet edistämään sekä elossapysymistä että lisääntymistä. Erilaiset evolutiiviset ratkaisut jäsentävät ja säätelevät muun muassa tunne-elämää, motivaatiota, sosiaalisia suhtautumistapoja ja kehitystä.

So ja Te
Sosiaali- ja terveystointa on yritetty yhdistää nyt jo vuosikymmeniä, viimeksi tietysti sen mielipuolisen, Iijoki-sarjaakin pidemmän sote-paketin avulla. Mutta oikeastaan mitään todellista ei tapahdu. So ja Te ovat edelleen yhtä kaukana toisistaan kuin vuorigorilla ja lapintiira.