Resilienssi ei poista kipua, mutta antaa sille tilaa

Resilienssillä tarkoitetaan yksinkertaisesti sanottuna kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Pintaa raaputtamalla paljastuu kuitenkin monitasoinen ilmiö, joka ilmenee niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasolla. Yksi osuvimmista kuvauksista on sosiologi Michael Ungarin hahmotelma resilienssistä multisysteemisenä kokonaisuutena, jossa niin biologiset, psykologiset, sosiaaliset kuin ekologiset tekijät vuorovaikuttavat keskenään ja muodostavat yhdessä resilienssin.

Tiedetään, että varhaiset haitalliset kokemukset ja aikuisuuden suuret vastoinkäymiset ovat merkittäviä riskitekijöitä mielenterveyden häiriöille. Samalla on kuitenkin totta, että suurin osa näitä kokeneista ei sairastu pysyvästi. Toisinaan puhutaan traumatapahtumista, vaikka tilanteeseen ei liity edes traumatisoitumista – sen vuoksi osuvampi kattotermi kuormittaville kokemuksille on potentiaalisesti traumatisoiva tapahtuma.

Kykyä selviytyä tällaisista tapahtumista kutsutaan siis resilienssiksi. Ihmisillä on siihen luontainen potentiaali, minkä vuoksi resilienssi on erittäin yleistä eikä vain harvojen ja valittujen ominaisuus. Resilienssi kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja erityisesti lapsuus ja nuoruus ovat sen rakentumisen kulta-aikaa. Myös aikuisuudessa sitä voidaan kuitenkin vahvistaa.

Resilienssiin vaikuttaa moni tekijä, kuten suojaavien ja riskitekijöiden välinen suhde. Molempia tekijöitä on lukuisia, ja rajallisen tekstitilan vuoksi nostan tähän ainoastaan kaksi resilienssin kehittymisen ydinkomponenttia: kuormittavat kokemukset ja sosiaalinen tuki.

Hieman paradoksaalisesti resilienssin kehittyminen edellyttää kuormittavia kokemuksia, ja erityisesti niistä selviämistä. Näistä tilanteista voi selvitä yksin, mutta resilienssin kehittymisen kannalta ei tarvitse – muilta saatu tuki vahvistaa myös yksilön sisäistä resilienssiä. Tämä kehityskulku sisältää niin biologisia, kognitiivisia kuin emotionaalisia mekanismeja.

Resilienssissä kiehtoo erityisesti se, että se antaa sijaa vaikeille tunteille ja ajatuksille patologisoimatta niitä. Elämään kun kuuluu muitakin kuin positiivisia tunteita – resilienssi muistuttaa, että vaikka sattuu, voi elämää elää kivunkin kanssa. Tätä kautta resilienssi vahvistaa toimijuutta ja mielenterveyttä niissä vaikeimmissakin tilanteissa.

• PsT Viivi Mondolin väitteli lokakuussa 2025 aiheenaan piirreresilienssin pysyvyys ja mielenterveyttä suojaava rooli pienten lasten vanhemmilla.
• Väitöskirja on avoimesti luettavissa: The Stability and Protective Role of Trait Resilience in Mental Health During Early Parenthood: the FinnBrain Birth Cohort Study
• Psykopodiaa-podcastin jakso 211: ”Miksi meidän on tärkeä oppia sietämään epävarmuutta?”
• linkedin.com/in/viivimondolin

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2026.

Lue myös: 
Keskusteluapu ja yhteisöt ehkäisevät ongelmia 
Ilmastokriisi on mielenterveyskriisi
Sekasin-chat on matalan kynnyksen tuki