Siirry sisältöön

Työelämä

Barnahus luo uusia tukipolkuja väkivaltaa kokeneille lapsille

Väkivalta- ja seksuaalirikoksen uhriksi joutuneet lapset saavat tukea hitaasti ja liian kirjavasti eri puolilla maata. Nyt laaja valtakunnallinen Barnahus-hanke rakentaa heille vaikuttavaa hoitopolkua sekä tutkinta- ja oikeusprosessia.

Lapsenhuoltolaki uudistui: Lapsen kuuleminen lisääntyy, psykologit kaipaavat työkaluja

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva laki uudistui loppuvuodesta. Psykologit kiittävät lapsen osallisuuden korostumista ja kirjausten selkeytymistä – mutta toivovat uusia työkaluja kuulemiseen sekä psykologin roolin vahvistamista.

Opintopsykologeja puuttuu yhä yliopistoista

Vaikka tilanne on kohentunut vuosien mittaan, kaikissa yliopistoissa ei edelleenkään ole tarjolla riittävästi opintopsykologin palveluja. Joistakin yliopistoista psykologi puuttuu kokonaan. Tampereelle saatiin lisäapua opiskelijoiden aloitteesta.

Aina valmiina ”Onneksi te tulitte!”

Tätä kuulee, kun psykologien valmiusryhmä saapuu suuronnettomuuspaikalle. Ensihoito hoitaa loukkaantuneet ja palokunta pelastaa ja siivoaa, mutta työ ei lopu siihen. Kun tilanne on ohi, psykologien urakka vasta alkaa.

Monen syyn vyyhti – toiminnallinen häiriö on psykologille uusi haaste

Toiminnallisten häiriöiden kuntoutus kehittyy nyt kovaa vauhtia meillä ja muualla, ja Helsingissä avattiin sitä varten oma poliklinikka. Psykologi Sanna Liesto on ollut käynnistämässä uraauurtavaa toimintaa.

Varhaiskasvatuksen psykologipalvelut Vasemmistoliiton tavoiteohjelmaan

Sekä varhaiskasvatuksen psykologipalvelujen kehittäminen että psykoterapeuttikoulutuksen julkinen rahoittaminen on kirjattu hallituspuolue Vasemmistoliiton tuoreeseen tavoiteohjelmaan.

Työterveyshuollon moniammatillisuus käännekohdassa

Työterveyshuollon moniammatillisuus kaipaa päivittämistä nyt, kun moni työterveyshuollon osatekijä on muuttumassa. Toimijat kokoontuivat miettimään yhdessä, millainen suunta otetaan tästä eteenpäin.

Psykologien vähyys uhkaa työllisyystavoitteen toteutumista

Työhallinnon psykologien määrä on puolittunut 2000-luvulla. Nyt niukat resurssit vaikeuttavat jopa hallituksen työllisyystavoitteiden toteuttamista, muistuttavat psykologit. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa tarpeeseen selvitystyöllä.

Mieppi tuo psykologit terveysasemalle

Helsingissä kokeillaan matalan kynnyksen psykologipalveluja tarjoavaa terveysaseman palvelupistettä. Mieppi-palvelusta toivotaan helpotusta nopean keskusteluavun saamiseksi, sillä psykologin puheille pääsy on Suomessa yhä liian hankalaa.

Sisäilmaoireet psykologin silmin

Työpaikkojen sisäilmaongelmat eivät aina koske vain rakennusta. Usein kyse on vyyhdistä, johon kytkeytyvät vahvasti myös työyhteisön psykososiaaliset ja yksilölliset tekijät. Psykologeilla on niihin paljon annettavaa.

Koulupsykologi on ongelmien ehkäisyn asiantuntija

Koulupsykologi käyttää asiantuntemustaan monin tavoin: hän tapaa opiskelijoita, konsultoi opettajia, tekee tutkimuksia ja vaikuttaa työryhmissä. Opiskelijahuollon tehtävä on lisätä hyvinvointia ja ehkäistä ongelmia, ja juuri tähän psykologi on koulutettu.

Kierteen voi katkaista

Mielenterveyssyistä johtuvan työkyvyttömyyden ehkäisy alkaa jo lapsuudessa, korostaa Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, psykologi Pauliina Mattila-Holappa. Kun tuetaan vanhempia, autetaan myös lasta.

Näytä kaikki listana