Siirry sisältöön

Punkkaritytöstä Finlandia-voittajaksi

Finlandia-palkinnon tuoma pyöritys on vielä tuoreessa muistissa, joten hengähdyshetki oli tervetullut. 
Kirjailijalle psykologin ammatti oli haave jo lukiolaisena, joskin vahingossa. 

– Olin punkkarityttö, joka otti psykologian täyteaineeksi, kun en silloin halunnut pitkää matematiikkaa. Unet ja alitajunta kiinnostivat erityisesti, mikä tietysti on hyvin epäkäytännöllinen lähtökohta psykologian opiskelulle. Pidän kuitenkin myös matemaattisesta ajattelusta. Halusin tehdä mielekästä ja kiinnostavaa palkkatyötä, mutta samalla kirjoittaa, sanoo Rasi-Koskinen.

Opiskeluaika oli kasvamisen ja persoonallisuuden kehittymisen aikaa. 

– Opiskelin myös sosiaalipsykologiaa, ja ymmärrys todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta herätti: sosiaalinen todellisuus, myös minuutemme, on fragmentaarinen ja tilanteesta toiseen vaihteleva. Toinen oivallus oli tutkijan näkyväksi tekeminen – ei olekaan yhtä objektiivista totuutta, vaan sillä on merkitystä, kenen katseella asioita tarkastellaan. Tämä tieteenfilosofinen ajattelun muutos näkyy kirjoittamisessanikin. 

Gradun hän teki päiväkirjoista, naisten nuorena kirjoittamista.

– Se oli äärimmäisen kiinnostavaa ja ennakoi jo samoja teemoja, joita käsittelen kirjoissanikin: identiteetin ja todellisuuden sosiaalista rakentumista.

Sosiaaliset verkot näkyväksi

Marisha Rasi-Koskinen on työskennellyt pitkään perheneuvolassa ja viimeksi koulupsykologina. Nyt hän on päätoiminen kirjailija, sillä Taiteen edistämiskeskus (Taike) myönsi hänelle kolmivuotisen apurahan vuonna 2019. Palaaminen psykologin työhön jossain muodossa on kuitenkin hyvinkin mahdollista. 

– Pidin psykologin työstä kovasti, sillä lasten ja nuorten kanssa perheiden sosiaaliset suhteet ja verkostot tulevat kokonaisuudessaan voimakkaasti näkyville. Samat asiat kiinnostavat minua myös kirjoittamisessa. Nautin eniten juuri suorasta asiakastyöstä ja kohtaamisista. 

– Oppilaat saattoivat näyttää omia piirroksiaan tai ottamiaan valokuvia. Joku kertoi tärkeästä musiikistaan, tai jos nuori oli selvästi lukijatyyppiä, saatoin antaa lukusuosituksia kauno- tai tietokirjallisuudesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei nuorille pidä tuputtaa mitään: taide on itsessään hyvä – laidasta laitaan. Joskus se sitten sopii jollekin johonkin elämäntilanteeseen.

Hankalaksi koulupsykologin työn teki kiire.

– Ainahan sitä haluaisi tehdä enemmän kuin mihin on aikaa. Ei ole hyvä, että yhdellä psykologilla on monta koulua vastuullaan. Suurin suru oli, ettei pystynyt tekemään tarpeeksi ennaltaehkäisevää työtä. Koulupsykologin työ on myös melko yksinäistä, ja usein kaipasin perheneuvolan verkostoa keskustelutueksi.

Oman ajattelun tärkeys

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut nuortenromaani Auringon pimeä puoli on kertomus identiteetistä, itsensä arvostamisesta, alistumisen vaarallisuudesta ja rohkeudesta. Suuria asioita minkä ikäiselle tahansa. Aikamatkailun keinoin henkilön minuutta ristivalotetaan, ja kuva on erilainen näkökulmasta riippuen.

– Romaanin lähtökohta on hyvin psykologinen. Paljon puhutaan oman itsen kohtaamisesta, joka tässä tapahtuu ihan konkreettisesti. Terapiassakin käytetään puhetta esimerkiksi “omalle 10-vuotiaalle itselle”. Vaikka mitä tapahtuisi, olet itse itsellesi olemassa aina, eikä se minusta ole suinkaan yksinäinen vaan lohdullinen ajatus. Ajattelen, että kaiken ikäistä omaa itseään pitää arvostaa ja rakastaa. 

Romaani käsittelee myös alistamista ja sopeutumista, jolle sillekin löytyy raja.

– Halusin korostaa oman ajattelun tärkeyttä. Joskus on parempi olla sopeutumatta kuin sopeutua sellaiseen, joka on vaaraksi. Yhteiskunnan sivistyksen mittari on se, miten se kohtelee heikoimpiaan, niitä, jotka eivät voi puolustautua – ihmisiä ja eläimiä. 

Pitäisikö nuorille kirjoittaessa vältellä vaikeita ja ahdistavia asioita?

– Nuorille pitää kirjoittaa samalla tavalla kuin aikuisille. Pelottaviakin asioita on hyvä käsitellä, eikä liikaa miettiä, mitä nuori voi vastaanottaa. Olen saanut nuorilta kirjasta ihania ja tosi yllättäviäkin kysymyksiä, kuten kenet kirjan henkilöistä haluaisit tavata? Tapaisin mielelläni Mitekin, joka on ihan valtavan viisas. Olisi kiva kysellä ikääntyneeltä Mitekiltä kaikkea.

Rasi-Koskinen hyödyntää kirjoittaessaan psykologin osaamista monin tavoin. Taustatutkimukseksi voi yhtä hyvin lukea psykologisia artikkeleita kuin fysiikkaa. Näkökulmien moninaisuuden hahmottaminen auttaa: on monenlaisia todellisuuksia ja jopa saman ihmisen identiteetti voi olla ristiriitainen eri tilanteissa. Psykologinen ajattelu on eräänlainen maisema kirjoittamisen taustalla.

– Psykologin osaamista on nimenomaan ymmärtää, ettei ole vain yhtä identiteettiä. Täytyy ymmärtää myös erilaisia arvomaailmoja, jotta pääsee ilmiöihin sisälle eikä vain kauhistele ulkoapäin. 

Lukeminen on kirjailijan työtä

Psykologin asiakkaiden ei tarvitse pelätä, että heidän tarinansa päätyvät kirjaan. 

– En ole yhtään kiinnostunut oikeasti olemassa olevien ihmisten tarinoiden kertomisesta, vaan olen menettänyt sydämeni fiktiolle. Haluan kirjoittaa sellaista, mikä on myllätty mielikuvituksen kautta. 

Kirja syntyy luovasta joutilaisuudesta. Kun uusi teos alkaa syntyä, Rasi-Koskinen lukee runoja, novelleja, proosaa, tietokirjoja. Käy taidenäyttelyissä, kävelee musiikkia kuunnellen. Piirtelee muistikirjaan kynällä kaavioita ja karttoja. Matkustaa ja valokuvaa. Palkitun romaanin miljöö oli aluksi ihan erilainen, mutta matka virolaiseen lähiöön muutti kaiken: kirjan kaupungista tuli ympyrän muotoinen. Myös musiikki on tärkeä tunnelman luoja. Auringon pimeä puoli syntyi synkeän konemusiikin soidessa. 

Kirjalla ei välttämättä ole ensin tiedossa edes alkua ja loppua.

– Olen seikkailijakirjoittaja: hyppään ja katson mitä tapahtuu. Kirjoitan romaania sieltä täältä, kymmeniä kertoja uudestaan. En tarvitse erityistä työhuonetta, vaan työskentelen päivittäin kirjastossa ja kahviloissa. Keskityn hyvin taustahälyssä. Kirjasto on ihana paikka, johon kuka vain saa tulla: joku nukkuu penkissä, pappa tekee palapeliä – siellä näkee elämää. 

Työn alla on aina useita teoksia. Seuraavaksi ilmestyvä aikuisten romaani on ollut tekeillä jo viisi vuotta. Rasi-Koskinen on myös innokas valokuvaaja, ja siitäkin on syntymässä jotain uutta. 

Kuuntele Spotify-soittolista
Instagram: @marisharasikoskinen

Kuka

  • Marisha Rasi-Koskinen
  • Ikä: 44-vuotias
  • Ammatti: Psykologi, kirjailija
  • Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto 2019 romaanista Auringon pimeä puoli
  • Koulutus: Psykologian maisteri 2002
  • Työskentelee: Kirjailijana Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) kolmivuotisella apurahalla. Aiemmin työskennellyt mm. koulupsykologina ja perheneuvolassa.
  • Kotoisin: Jyväskylästä, asuu Tampereella
  • Perhe: Parisuhteessa, kolme lasta
  • Harrastukset: Valokuvaus, lukeminen, matkustaminen maata pitkin, mummonmökkeily
  • Lempimusiikki: Progressiivinen rock, konemusiikki, 1980-luvun post-punk
  • Tätä et tiennyt: Opiskelee venäjää ja rakastaa slaavilaisia elokuvia ja musiikkia

Teokset

  • Auringon pimeä puoli (2019) (nuortenromaani)
  • Eksymisen ja unohtamisen kirja (2017)
  • Vaaleanpunainen meri (2014)
  • Valheet (2013)
  • Katariina (2011)

Palkinnot

  • Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto (2019)
  • Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto (2017, 2013)
  • Tiiliskivi-palkinto (2013)
  • Pirkanmaan kirjoituskilpailu I palkinto (2010)
  • Ehdokkuus: Runeberg-palkinto (2015)

Saatat olla kiinnostunut myös näistä