Siirry sisältöön

Liitto

Laaja tukipaketti tärkeä – psykologipalvelut varmistettava

320 miljoonan euron lisäpotti lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämiseksi on hallituksen neljännen lisäbudjetin ytimessä. Psykologiliitto vaatii riittävien psykologipalvelujen varmistamista, jotta koronakriisin lisäämä tuen tarve taataan.

Etäyhteydet rullaavat, mutta huoli asiakkaista painaa

Yksi psykologi löysi kävelypuhelut, toinen webinaarit, kolmas hybriditerapian. Palvelut ovat sujuneet etäyhteyksillä, mutta huoli asiakkaista on suuri. Vaikeinta on ollut epätietoisuus, kertovat psykologit korona-ajastaan.

Psykologiliiton tutkimus: Työterveyspalveluja leikattu rajusti poikkeusaikana

Psykologisen tuen tarve on monilla työpaikoilla lisääntynyt koronakriisin aikana, mutta jopa kaksi kolmasosaa yksityisen sektorin työterveyspsykologeista on kärsinyt jostakin työpaikkansa säästötoimesta, kertoo Psykologiliiton tutkimus.

Innovaatiolla stigmaa vastaan

Vuoden 2019 psykologian opiskelija -palkinto tuli mielenterveysaiheisen pakopelin kehittämisestä. Pelin tarkoitus on vähentää stigmaa osallistavalla tavalla.

Uusi strategia ohjaa Psykologiliiton toimintaa

Psykologiliitto on saanut uuden strategian ohjaamaan toimintaansa. Liittovaltuuston kokous järjestettiin koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellisesti etäkokouksena.

Psykologiliiton tutkimus: Koulupsykologien ennaltaehkäisevä työ lisääntyi

Tutkimusten teko väheni ja ennaltaehkäisevä työ lisääntyi – ja huikea digiloikka toteutui. Siinä keskeiset koulupsykologin työn sisällön muutokset poikkeusaikana, kertovat Psykologiliiton tutkimukseen vastanneet opiskeluhuollon psykologit.

Psykologiliiton tutkimus: Poikkeusaika on koetellut yrittäjien taloutta ja jaksamista

Vaikka poikkeusajan äkillinen alku toi psykologiyrittäjille paljon haasteita, Psykologiliiton tuoreen tutkimuksen mukaan he kokevat selviytyneensä kohtalaisesti. Päällimmäiset huolet liittyvät toimeentuloon ja omaan jaksamiseen.

Psykologiliiton tutkimus: Psykologien asiantuntijuus kysyttyä poikkeusoloissakin

Psykologien asiantuntemus on poikkeusoloissa kysyttyä. Sekä palkansaajien että yrittäjien työ on muuttunut, ja töiden järjestelyissä on hyvinkin suuria eroja. Moni myös kertoo etätyökiellosta Psykologiliiton tutkimuksessa.

Opiskelijaelämää koronan aikaan

Pohjoismaisten psykologiliittojen yhteistyökomitean SAKin psykologian opiskelijat kertovat, millaista poikkeustilanteen opiskelu nyt eri yliopistoissa on ja miten verkko-opetukseen siirtyminen on sujunut. Juttu on englanniksi.  

Psykologiliitto kannustaa huolehtimaan synnyttävien psykososiaalisesta tuesta

Koronapandemian aikana on jouduttu rajoittamaan läheisten osallistumista lapsen odotukseen, synnytykseen ja syntymän jälkeiseen aikaan sairaalassa. Perheiden huolia on nyt syytä kuunnella ja tukea tehostetusti.

Psykologien kriisikoulutus kerää kiitosta

Psykologiliitto vastaa ajankohtaiseen tilanteeseen ja tarjoaa jäsenilleen webinaarisarjan kriisien kohtaamiseen ja hoitoon. Sisällöistä vastaa kriisi- ja traumapsykologian ammatillinen työryhmä, ja kouluttajina on Suomen johtavia kriisipsykologeja.

Hallituksen lisätalousarvio lupaa kunnille helpotusta

Hallituksen lisätalousarvio lupaa kunnille helpotusta koronaepidemian vaikutusten hoitamiseen. Nopealla aikataululla perustetaan myös tiedepaneeli tukemaan tutkimustiedon saamista päätösten tueksi.

Näytä kaikki listana