Joulumieli syntyy sydämestä, ei suorittamisesta

Se alkaa tammikuussa ensimmäisten joululahjojen ostolla alennusmyynneistä. Elokuussa tahti kiihtyy: asetelmat ilmestyvät pöydälle. Syyskuussa piparkakkutehdas käy jo täydellä vauhdilla. Itsenäisyyspäivänä koti on täynnä joulua, kuusi loistaa nurkassa ja lahjat on ostettu. Loppukuu onkin sitten vain hiljaista laskeutumista rauhaan – valmiin joulun voi nautiskella aivan kiireettömästi. Maria Heikkilä on löytänyt juuri heidän perheelleen sopivan tavan juhlan viettoon.

Heikkilä on todellinen jouluihminen. Hänelle joulu ei ole stressi, vaan iloa ja rauhaa. Olkavarresta paljastuu viimeisin hankinta: joulutatuointi. Sen ottamisesta Heikkilä haaveili pitkään, mutta hän pohti myös ammatillisia rajoja monelta kantilta.

– Mietin, voiko psykologi olla tatuoitu ja samalla luottamusta herättävä – etenkin, kun työskentelen ikäihmisten kanssa. Lopulta syyskuussa päätin, että voi ja otin Martta Wendelinin äiti ja lapsi -tatuoinnin. Joulun ydin on siinä. Samalla hoksasin, että tässähän minulla on loputon aihepiiri, ja nyt suunnittelen jo uusia tatuointeja näkyvämmille paikoille: valittuina ovat jo Lumiukko-elokuvan lumiukko ja Carl Larssonin tonttuaihe.

Paras piparitaikina tulee kaupan pakastealtaasta

Maria Heikkilä on maatalon tytär Peräseinäjoelta. Oli lehmiä ja hevosia, ja karjanhoidon rytmi määräsi joulunkin tahdin: ensin ruoka, sitten navetta, ja joulupukki pääsi kylään vasta iltakahdeksalta.

– Tämän perinteen olemme omassa perheessäni muuttaneet päälaelleen: lahjat saa avata heti aattoaamuna, koska onhan paljon hauskempaa, kun koko päivä on leikkiaikaa eikä odotusta!

Lapsuudenkodissaan Heikkilä sai sisarussarjan vanhimpana autella äitiä juhlien valmistelussa jo nuorena ja piti siitä. Äiti oli kuitenkin fiksu nainen eikä stressannut joulusta.

– Ei meillä itse laitettu ruokia, vaan haettiin kaupasta kaikki minkä sai. Äiti oli järkevä ja huolehti omasta selviytymisestään ja voimavaroistaan: ei kenenkään tarvitse raataa itseään kuoliaaksi joulunkaan alla. Olen saanut äidiltäni ihanan opin!

Edelleen Heikkilä on sitä mieltä, että paras piparitaikina tulee kaupan pakastealtaasta, ja hankkii omankin perheen jouluun valmiina kaiken minkä voi. 

Syntymäkodista nykyiseen kotiin on matkannut rakkain joulukoriste: isän vanhemmilta perityt kuu-ukot 1930- tai 40-luvulta. Lisäksi siskon kanssa on tiedossa perinnönjakokiista: kumpi saa piipunrassitontun? Toiveissa olisi myös mahdollisimman korkea ja suuri kuusi, mutta siitä keskustellaan vielä puolison kanssa, koska katto tulee nykykodissa vastaan. Onkin mahdollista, että seuraava koti hankitaan kuusitarpeet edellä. Jotain jouluinnosta on siirtynyt jo seuraavallekin sukupolvelle. 

– Ylpein hetkeni äitinä oli, kun tytär halusi tehdä oman joulukalenterin! 

Joulunodotusta kannattaa vaalia

Maria Heikkilän perhe on jo tottunut äidin jouluintoon ja nauttii siitä. Lasten iltalaulut ovat juhlan lähetessä tietenkin joululauluja. Rakkain laulu Heikkilälle on Taivas sylissäni. Tämä joulu kuitenkin on rajoituksineen erilainen myös yhteislaulujen suhteen.

– Suren kovasti Kauneimpien joululaulujen peruuntumista tänä vuonna. Se on tärkeä perinne, kuten varmasti monelle muullekin. Onneksi on edes Jouluradio netissä.

Kun muut rynnivät ostoksilla sohjossa, Heikkilälle joulukuu on rauhallisen laskeutumisen aikaa. Lahjat on hankittu jo kauan sitten.

– Äitiyslomalla ollessani sain kerrankin valmistella rauhassa kaiken. Silloin oivalsin, että miksei rauhan tunnetta voisi vaalia pitempäänkin, miksi vain päivää ennen joulua? Opin, että odotusta voi vaalia. Niinpä nykyään joulunalusviikot ovat minulle enää loppulasku, pelkkää rauhaa. Ihan kuin lomankin odotus, minulle joulun odotus on tärkeintä. Joulu on 25. päivänä ohi, ja se on sitten siinä. 

Ennen joulua käydään isovanhempien luona, hautausmaalla ja pidetään piparkakkutalkoot veljen ja lasten kanssa. Jouluaatto vietetään vain oman perheen kesken. 

– Ajattelen, että sekin on tällainen ”aikuisen naisen ratkaisu”. Voi tehdä niin kuin juuri meille on parasta. Aamulla syödään riisipuuro ja katsotaan Lumiukko ja avataan lahjat. Sitten perinteenä on makkaranpaistoretki Kyrkösjärven laavulle – siellä on jouluaattona ihanan hiljaista ja rauhallinen tunnelma. Loppupäivä syödään, leikitään ja levätään vaan.

Yksinäisyys voi olla musertavaa

Asiakastyö ikäihmisten parissa on näyttänyt pandemian kurittaman elämän nurjiakin puolia. Mitä neuvoisit heille, jotka eivät voi tai uskalla tavata läheisiään ja pelkäävät yksinäistä joulua?

– Alkuvuoden karanteeni oli monelle invalidisoivaa aikaa. Tuntuu kohtuuttomalta, että ikäihmisten ryhmätoiminnot loppuivat, koska monille ne saattoivat olla ainut sosiaalinen kontakti. Ikäihmiset ovat kovin erilaisia: moni käyttää tietokonetta ja puhelinta kätevästi, mutta toisilla ei ole lainkaan yhteydenpitovälineitä eikä -taitoja. Musertava yksinäisyyden tunne on monella jatkuva ja päällimmäinen.

– Ikäihmiset noudattivat keväällä rajoituksia todella tunnollisesti, ja joillekin pelko on jäänyt päälle: ei edelleenkään uskalleta tehdä arkisiakaan asioita, kuten lähteä ulos kävelylle. Yritän kehottaa tekemään asioita, jotka ovat mahdollisia ja tuottavat mielihyvää: käy vähän ulkona, syö hyvin. 

Entä me muut ihmiset? Kaiken koronakurjuuden ja raskaan vuoden jälkeen moni on odottanut läheisten näkemistä, mikä ei nyt ehkä toteudukaan. Miten luoda yhteisöllisyyttä ja lämpöä, kun moni joutuu viettämään Teams-joulun ilman isoja sukujuhlia?

– Voisiko ajatella, että nyt on mahdollisuus hiljentymiselle ja rauhoittumiselle – hetki katsoa itseen ja sisäänpäin. Jos perheen kanssa reissaaminen on aina stressannut, nyt jos koskaan voi hyvällä omallatunnolla sanoa: tänä jouluna emme ajakaan toiselle puolelle Suomea, vaan vietämme joulun kotona. 

Fanny ja Alexander -joulu on illuusio

Rajoitettu koronajoulu voi muutenkin olla helpotus monelle velvollisuussuorittajalle.

– Jouluhan on suorittajan unelmien täyttymys, toteutumattomien haaveiden hetki. Omassa Fanny ja Alexander -elokuvan tyylisessä jouluidyllissäni tytöt istuvat kynttilät kädessä valkoisissa puuvillamekoissa, tukat nätisti laitettuna. Todellisuus on kuitenkin yleensä aivan toisenlainen: kauhea hulina, lapset tuijottavat kännyköitään tai jollakin on vesirokko. Lapsiperheessä tietyt rutiinit on pidettävä yllä juhlapäivästä huolimatta, muuten kaaos valtaa kodin. En ehkä edes haluaisi täydellistä joulua.

– Turhista odotuksista luopuminen on vapauttavaa ja pettymysten sietokyky hyvä ominaisuus kenelle tahansa. Kompromissien teko helpottaa myös juhlapyhien elämää. Kannattaa jo etukäteen miettiä, mitä minä haluan, mitä puoliso haluaa, mitä lapset haluavat ja ennen kaikkea: mitkä ovat meidän perheen voimavarat tänä vuonna.

Fanny ja Alexander -jouluidyllissäni
tytöt istuvat kynttilät kädessä valkoisissa puuvillamekoissa,
tukat nätisti laitettuna.

Entä jos vuosi nyt vain on ollut kurja eikä joulukaan innosta. Pitääkö olla väkisin positiivinen?

– Saahan sitä olla pettynyt ja turhautunut. Joulu on vain päivä vuodessa, on 364 muutakin päivää. Vihan ja negatiivisen ajattelun ylläpitäminen vie hirveästi energiaa, joten vaikkei joulusta niin tykkäisi, suosittelen hengittämään syvään. Jokainen saa elää omannäköistään joulua. Tänä vuonna kotijoulua ei voi paeta uimahalliin, kirjastoon tai elokuviin, joten kannattaa keskittyä asioihin, jotka tuottavat itselle mielihyvää: jollekin se on Netflix-maraton, joku tilaa pizzan kotiin… Jos perinteet tuntuvat velvollisuudelta ja ahdistavat, ei ole pakko toimia niin. Voi luoda omat perinteet!

Maria Heikkilälle joulun merkitys tiivistyy pieneen.

– Kun on omia lapsia, joulun sanomassa puhuttelee se, miten pieni voi muuttaa kaiken ja miten pienestä voi tulla se kaikista suurin. Se on toiveikas ajatus työssäkin: minun pienet tekoni voivat saada aikaan jotain merkityksellistä.