Lakkovalmius tehdään yhteistyöllä
Lakkovalmius antaa lakiin perustuvan mahdollisuuden torjua kohtuuttomat työehdot. Kuntalaisten kannalta tavoitteena on palvelujen säilyminen ja paraneminen. Mutta kenen on vastuu?
Psykologiliitto toimii myös työmarkkinaneuvotteluissa
Työ- ja virkaehtosopimusten neuvottelukierros on taas ollut käynnissä vuodenvaihteesta alkaen. Media noteeraa näyttävästi isot liitot ja niiden johtajat, mukana myös akavalaisia, kuten OAJ:n tai YTN:n puheenjohtaja. Psykologiliittoa ei näissä uutisissa yleensä mainita, mutta se ei tarkoita, etteikö psykologienkin ammattiliitto olisi mukana työmarkkinamekanismissa.
Psykologien palkoissa hyvää kehitystä, mutta palkkaneuvotteluissa oltava tarkkana
Psykologiliitto toteuttaa joka toinen vuosi tutkimuksen jäsentensä palkoista eri sektoreilla. Yksityinen sektori on palkkajohtaja, mutta kuntasektorillakin kiritään. Yliopistojen palkoissa on parannusta, työvoimapalvelujen palkoissa sen sijaan lisätyt resurssit eivät näy. Tämä vaikuttaa myös psykologien kiinnostukseen eri työpaikkoja kohtaan.
Saatiinko alallesi solmittua uusi TES? Sitä on edeltänyt vaiherikas, joskus yli vuodenkin kestänyt valmistelu
Raha – se saattaa tulla monella ensimmäisenä mieleen, kun kuulee työmarkkinaneuvottelujen käynnistyneen. Mutta ennen kuin neuvotteluissa päästään puhumaan rahasta, edessä on monta muuta aihetta ja vaihetta.
Ammattineuvontaa ja tiedolla vaikuttamista
Psykologiliiton koordinaattorina on aloittanut PsM Laura Nenonen. Koordinaattorin työtä on mm. jäsenten ammattineuvonta, toimielinten koordinointi sekä edunvalvontatyön tiedonhallinta ja tiedontuotanto. Tehtävä on uusi, ja työnkuva muotoutuu tarpeen mukaan.
Mitä aluevaaleissa luvataan mielenterveydelle?
Aluevaaleista puhutaan mielenterveysvaaleina. Mutta mitä mielenterveydestä oikeastaan puolueiden vaalipuheissa sanotaan?
AKY: Tukea ja tietoa yrittäjälle
Akavalaiset Yrittäjät tarjoaa koulutusta, tukea ja verkostoitumista eri akateemisten alojen yrittäjille. Psykologiliitto on yksi AKY:n jäsenliitoista.
Kuka neuvottelee akavalaisten työnteon ehdoista?
Kun liityit Psykologiliiton jäseneksi, mielessäsi saattoivat väikkyä uraan, palkkaukseen ja lainsäädännöllisiin kysymyksiin saatavat palvelut. Tai ehkä liityit aatteellisista syistä, saadaksesi apua työ- tai johtajasopimuksen laatimiseen tai olet kiinnostunut liiton julkaisemasta Psykologi-lehdestä.
Psykologityö ikääntyneiden parissa ei ole lisääntynyt todetuista tarpeista huolimatta
Ikäihmiset saavat huomattavan vähän psykologien palveluita, selviää Psykologiliiton kyselystä. Kuitenkin psykologien asiantuntemuksella olisi tärkeä rooli ikäihmisten hyvinvoinnin tukemisessa ja palveluiden suunnittelussa.
Jari Lipsanen luotsaa Psykologiliittoa tulevat vuodet
Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto on valinnut liiton uudeksi puheenjohtajaksi vuosille 2022–2023 Jari Lipsasen. Hän on toiminut liiton varapuheenjohtajana useita vuosia ja hoitanut puheenjohtajan tehtäviä kesäkuusta lähtien. Psykologiliiton varapuheenjohtajana tulevalla kaksivuotiskaudella toimii Erja Kivineva.
Palkka on yhteinen asia
Psykologiliiton tärkeimpiä tehtäviä on jäsenten palkkaedunvalvonta. Psykologien palkkaus määräytyy hyvin eri tavoin eri työmarkkinasektoreilla, ja siksi myös vaikuttamiskeinot vaihtelevat tilanteen mukaan. Palkkaedunvalvontaa hoidetaan pitkälti myös yhteistyössä muiden akavalaisten kanssa. Myös jokaisen jäsenen omalla toiminnalla on merkitystä.
Ehdokkaat esittelyssä
Psykologiliitolle valitaan uusi puheenjohtaja. Puheenjohtajaehdokkaiksi kaudelle 2022–23 ilmoittautuivat liiton varapuheenjohtaja Jari Lipsanen ja liiton järjestökoordinaattori Katja Vähäkangas. Vaalitoimikunta tekee ehdotuksen hallituksen kokoonpanosta Psykologiliiton liittovaltuustolle, joka tekee valinnat syyskokouksessaan 13.–14.11.2021.