Siirry sisältöön

KIRJA

Tosipuhetta valehtelusta

SINUA HUIJATAAN – VALEHTELUN KÄSIKIRJA
MARKKU OJANEN
NARRATIO 2025

Markku Ojanen pohtii, kuinka valehtelusta on tullut tarinoillaan yhteiskuntien kehityksen suuntaa ohjaavaa ja hän kysyy, onko ihmiskunta siirtynyt ”totuuden jälkeiseen aikaan”. Esimerkiksi Donald Trumpin valheiden lukumäärää seurattiin ensimmäisellä vaalikaudella ja päädyttiin yli 30 000 valheeseen.  

Valehtelu on filosofi Sissela Bokin mukaan ”tahallisesti ilmaistu petollinen viesti, joka sisältää kaiken mitä teemme tai emme tee, sanomme tai emme sano tarkoituksena johtaa muita harhaan.”  Kiinnostavaa oli, että ihmisten väliset erot valehtelussa ovat suuria: pieni joukko ihmisistä valehtelee hyvin paljon. Usein he ovat oppineet jo lapsuudessa ja nuoruudessa käyttämään valehtelua. Ojasen mukaan se toimii, koska enemmistö ihmisistä on rehellisiä ja odottaa muidenkin olevan. 

Käsikirja on perusteellisesti etenevä ja jäsentynyt katsaus meitä kaikkia koskevaan aiheeseen. Ojasen selkeä ja maanläheinen tyyli on sujuvaa ja lähestyttävää. Kirja käsittelee valehtelun määrää ja muotoja, valehtelun tunnistamista, itsepetosta, pettämistä ja huijaamista, valheiden selityksiä, salaliittoja, korruptiota, propagandaa, rehellisyyttä ja moraalisia periaatteita. 

Valehtelu vaatii emotionaalisia ja kognitiivisia taitoja ja sen harjoitteluun menee lapsilta vuosia, jotta taito harjaantuu, mutta toisaalta Ojasen mukaan valehtelun karttamisen oppimiseen menee koko elämän aika. Jotta lapsi osaa valehdella, hänen on ymmärrettävä toisen erillinen mieli, täytyy osata kertoa valhetta tukevia tarinoita ja joskus on myös vältettävä totuuden puhumista ja oltava silti vakavissaan. 

Lapset oppivat valkoisten valheiden kertomista noin seitsemänvuotiaina ja sitä voidaan odottaa tietyissä tilanteissa. Mitä esimerkiksi tulisi vastata, jos saa epämieluisen lahjan? Liiallista suoruutta saatetaan pitää epäkohteliaisuutena ja huonona käytöksenä. Valkoisten valheiden lisäksi on röyhkeitä valheita, tietoa estäviä valheita ja pakotettuja valheita, joilla tarkoitetaan esimerkiksi itsepuolustukseen tähtäävää tilannetta, jossa ei uskalla puhua koston pelossa totuutta. Voi ehkä sanoa, että valehtelu ei ole mustavalkoista. Voi myös pohtia, valehteleeko itsekkäistä syistä vai auttaakseen jotain toista. Myös kontekstilla on osuutta asiaan. 

Tietoisuus sekä ajattelun ajattelu auttavat meitä
tunnistamaan ja kyseenalaistamaan. 

Kirjassa käsitellään myös itsepetosta: miksi vältämme totuuden kohtaamista ja milloin puolustusmekanismit suojelevat meitä siirtäen totuuden tiedostamista aikaan, jolloin se on paremmin kohdattavissa. Tutkimustulos siitä, että itseään yliarvioivia opiskelijoita pidettiin kyvykkäämpinä kuin heidän todelliset kykynsä olivat, ja itseään aliarvioivia opiskelijoita arvioitiin kohtuuttoman kielteisesti, oli kiinnostava. Voimakkaasti itseään yliarvioivia tutkijat pitivät työhönotossa riskinä organisaatiolle.

Kirjan yhteiskunnallista ja tuoretta otetta edustavat pohdinnat salaliittoteorioista ja propagandasta ja siitä, miksi ne leviävät. Vaikuttamista on aina ollut, mutta nykyajassa tehokas ja kattava viestintä tavoittaa ihmisiä laajalti. Tietoisuus sekä ajattelun ajattelu auttavat meitä tunnistamaan ja kyseenalaistamaan. Huolestuttavaa on, että nimenomaan isot valheet leviävät tehokkaasti, kuten on tullut historiassa esiin esimerkiksi Adolf Hitlerin toiminnassa. 

Kuitenkin olemme muutakin kuin itsekkäitä olentoja. Pienet hyvät asiat, yllättävä ystävällisyys ja rehellisyys vieraidenkin ihmisten kohtaamisessa antavat toivoa ja uskoa siihen, että hyvään kannattaa pyrkiä, On kuitenkin hyvä olla tietoinen, mitä ympärillä tapahtuu ja antaa epäröinnin nousta mieleen, kun sellaisesta tulee viitteitä. Ehkä silloin kannattaa miettiä – huijataanko minua? 

Markku Ojasen kirja on syvällinen tietokirja. Hyvin pilkotut aihealueet ja kirjoittajan omat kommentit aihealueen lopussa selkiyttävät ja tuovat dialogisen otteen lukemiseen. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille.

Kirjaesittelyn kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä