Henkirikos – näkymä pimeään puoleen

SUOMALAISEN HENKIRIKOKSEN ANATOMIA
HELINÄ HÄKKÄNEN
BAZAR 2026

Kirja kertoo tosiasioista. Se kertoo järkyttävistä tapahtumista ja niiden selvittämisestä. Lukeminen on paikoitellen ahdistavaa, mutta koska henkirikoksia tapahtuu, on psykologina tällaisenkin puolen katsominen tarpeellista. Jos asiakaskuntaamme kuuluu ihmisiä, joita nämä tapahtumat koskettavat, on meidän, ammattilaisina kohdattava todellisuuden tämäkin puoli.

Kirjan käsittelee psykologin työtä henkirikosten maailmassa ja mitä profiloijana psykologi tekee. Profilointi ei perustu intuitioon, eikä tv-sarjojen sankarihahmojen luonnehtimaan yliluonnolliseen tietämisen kykyyn. Profilointi on tiedon analysointia ja lähtökohtana käytetään teorioita, kuten rationaalisen valinnan teoriaa. Profilointi ei myöskään ole erehtymätöntä, mutta tarjoaa todennäköisiä malleja, jotka auttavat rikostutkijoita luopumaan mahdollisista ajattelun vinoumista ja stereotypioista. Tekoäly ei korvaa inhimillisen ihmisen tekemää profilointia, mutta rikastaa ja saattaa antaa vaihtoehtoisia ajattelumalleja. 

Kirjassa tuodaan esiin mielenterveyshäiriöiden yhteyksiä henkirikoksiin. 30 %:a henkirikosten tekijöistä on psykopaatteja. He harvemmin tunnustavat rikoksen. Sen sijaan rikostutkinta ja kuulustelut ovat heille usein älyllistä mielihyvää tuottavaa peliä ilman katumusta, syyllisyyttä ja niihin liittyviä reaktioita.  Heidän kuulustelunsa on haastavaa ja vaatii erityisosaamista. Häkkänen valottaa myös psykoottisten henkilöiden tekemien henkirikosten piirteitä ja tämän kaltaisten häiriöiden omaavien käyttäytymistä kuulusteluissa. Kirjan ahdistavimpia osuuksia on sadismin käsittelyyn liittyvä luku. 

Erityisesti hyödyllinen ja uutta tietoa esiin tuovaa oli vainoamisen käsittelyn mukaan ottaminen. Vainoaminen kestää tutkimusten mukaan keskimäärin lähes kaksi vuotta. Kriittisenä raja-arvona pidetään kahta viikkoa – tämän jälkeen vaino muuttuu yleensä uhkaavammaksi, tunkeilevammaksi ja se vaikuttaa uhriin negatiivisemmin. Yleisenä ohjeena on, ettei vainoajan yhteydenottoihin tule vastata ja erityisen haitallista on vastata lähestymiskiellossa olevalle henkilölle, koska tällöin hän voi kokea tämän luvaksi jatkaa yhteydenpitoa. Häkkänen on ollut mukana muotoilemassa vainoamisen lainsäädäntöä Suomessa. Laki vainoamisesta astui voimaan 1.1.2014. Monissa maissa vainoaminen oli ollut rikos jo huomattavasti kauemmin. Esimerkkinä Häkkänen tuo esiin Espoon Leppävaaran Sellon kauppakeskuksen tapauksen vuodelta 2009, jossa vainottava oli ennen kuolemaansa ottanut hätäkeskukseen yhteyttä ja hänelle oli sanottu: ”elä nyt normaalisti siinä vaan”. Vainoaja oli kuukausi tämän jälkeen tappanut uhrin ja neljä ihmistä hänen työpaikaltaan. Tekijä surmasi itsensä.  

Suomalaisilla sarjamurhaajilla on tyypillisesti 2–5 uhria, kun kansainvälisesti tyypillinen määrä on 30 ja jopa 48. Suomalaiset sarjamurhat ovat usein luonteeltaan sellaisia, etteivät ne vaikuta ensin murhilta. Ne on saatettu verhota tapaturmiksi tai luonnollisiksi kuolemiksi. Ne ovat luonteeltaan hiljaisia, huomaamattomia ja motiivit jäävät usein epäselviksi.       

Häkkänen kertoo kirjan aihealueesta, että tämä on hänen viimeinen kirjansa aiheen parissa. Hän kirjoittaa: ”En enää aio palata ihmismielen pimeään puoleen. On tullut aika sulkea se ovi. Tämä kirja on minun testamenttini sellaisesta ammatillisesta elämänvaiheesta, joka keskittyi pahuuden ja väkivaltakäyttäytymisen analysointiin ja ymmärtämiseen, mutta ei koskaan sen hyväksymiseen.” 

Kirja tarjoaa paljon kiinnostavaa syvän kokemuksen siivilöimää tietoa psykologin työstä kriminaalipsykologian kentässä. Kirja palvelee kliinistä työtä tekevää psykologia ja myös psykoterapeuttia, koska henkirikokset saattavat liittyä asiakkaiden kokemuspiiriin tai vähintään tunnetut rikostapaukset herättävät turvattomuutta ja hankalia tunteita, jotka saattavat sivuta asiakkaiden pohdintoja. Psykologina on hyvä olla ammatillinen ja syväluotaava näkemys rikosasioiden tutkinnasta ja etenemisestä oikeuslaitoksessa.     

Kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi 

Kritiikin kirjoittamiseen on saatu Suomen Tietokirjailijat ry:n apuraha