Tämä on nyt ihan oikeasti minä

KAAPISSA ON JOKU JA MUITA KERTOMUKSIA
SANNI VAARNILA
MOMENTUM KIRJAT 2026

Sanni Vaarnila, psykologi ja jungilaisen syvyyspsykologian opiskelija, etsii identiteetin rajapintoja novellikokoelmassaan. Kirja koostuu yhdeksästä kertomuksesta, jotka asettuvat lomittain ulkoisten ja sisäisten maailmojen risteyskohtiin. Kysymykseksi asettuu, kuka minä olen ja kuka on se, joka on piiloutunut kaappiin. Onko kellään siihen vastausta? Novelleissa liikutaan kuvastoltaan psyykkisten ja fyysisten tilojen väleissä. Vaarnilan esikoisrunokokoelma Narsissin rakkaus (2025) kertoi hylkäämisestä ja kohtaamisen merkityksestä.

Vaarnila lähestyy kokoelmassaan ihmisyyttä, identiteettejä ja ihmissuhteita. Hän pohtii, millaisia voimia tarvitaan, että todellinen itse tulee esiin kuoren murtuessa. Ehkä ihmiset eivät kuitenkaan tule koskaan tutuiksi, vaan aina jää jotain piiloon, varjoon. Identiteetin osat asettuvat hajallaan, epämääräisinä pysähdyksinä, välähdyksinä välillä näkyen, pääosin piileskellen kaapissa, sängyn alla tai saaressa. Ehkä ihmiset asettuvat rinnakkain, kohtaavat satunnaisesti, kaipaavat, uneksivat ja unohtavat. Jokainen vaeltaa horroksessa, itselle ominaisessa olossa läpi elämän, kunnes jokin muuttuu. Vaarnila kirjoittaa olomuodoista, ihmisenä olemisesta, näkyvillä olosta ja ulkoisista varjoista. Ulkoiset olosuhteet kytkeytyvät sisimpään ja toisinpäin. 

Kokoelma alkaa herra Ishikawan arvoituksella: Miksi Ishikawa riisuu tohvelinsa kaapin viereen, laskeutuu kyykkysilleen ja ryömii kaappiin nukkumaan?

Entä mitä herkullista aukeaa kuudesta pienestä ateriasta? 

Äidin ja tyttären suhteen tukahduttava kietoutuneisuus ja siitä irtautuminen ovat psykologisesti raikasta ja hykerryttävää luettavaa.  

Saarelaiset-novelli nousee kokoelmasta esiin eheydellään ja psykologisella tarkkanäköisyydellään. Novellissa on etenevyyttä ja jännitettä. Ritvaliisan pölyinen ja nuutunut elämä etsiytyy erillistymisen ja ein sanomisen myötä uudenlaiseen omaan olemiseen. Salaperäinen kanttori kutsuu soitollaan tunteita esiin, ja Ritvaliisan sisäisen maailman värit kirkastuvat. Äidin ja tyttären suhteen tukahduttava kietoutuneisuus ja siitä irtautuminen ovat psykologisesti raikasta ja hykerryttävää luettavaa.  

Kirja herättää kysymyksiä jungilaisesta varjosta ja sen merkityksestä sekä toden ja epätoden itsen asetelmista – mikä saa meidät pysyttelemään pitkiä aikoja epätyytyväisyydessä ja epäaitoudessa? Ehkä epäaitoudesta lopulta nouseva jännite ja paine purkautuu, ja todellisemman itsen esiin tuleminen mahdollistuu luoden muutoksen, jolloin mikään ei ole enää niin kuin ennen. Toisaalta aitouden suojaksi tarvitaan myös suojaa, jolloin myös niin sanotulla väärällä itsellä on oma paikkansa. 

Vaarnilan kokoelmassa on yllätyksellisyyttä, ja novellien teemat jäävät mysteerinomaisina arvoituksina kytemään mieleen. Kokoelman monikerroksisuus vaatii sulattelua ja pohdiskelua siitä, mihin symbolit kytkeytyvät ja luovat näkymän. Ehkä parasta on se, ettei tiedä tarkalleen mistä on kysymys, ja silloin voi täyttää tietämättömyyden aukot omilla mielikuvien aihioilla ja rikastaa omaa sisäistä maailmaa ennalta arvaamattomalla tavalla.  

Kirjaesittelyn kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi