Kun kännykkä kasvoi käteen

VÄHEMMÄN DIGIÄ – ENEMMÄN ELÄMÄÄ
MIKAEL SAARINEN JA JUHA SIIRA
DOCENDO 2026

Filosofian tohtori, työterveyspsykologi Mikael Saarisen ja kipupsykologi Juha Siiran kirja lähestyy tutkimusten ja käytännön harjoitusten kautta digiriippuvuuden ilmiötä. Kirjassa tuodaan esiin älypuhelimen käytön toteumaa ja annetaan ohjeita käytön vähentämisestä. Molemmat kirjoittajat ovat myös psykoterapeutteja ja kirja sisältää runsaasti erilaisia harjoituksia mm. läsnäolon edistämiseen ja tasapainon löytämiseen puhelimen liikakäytöstä irtautumisesta ja läsnä olevan arjen löytämisestä.

Älypuhelinten käyttöä on Suomessa rajattu tieliikennelaissa 2018 ja perusopetuksessa älylaitteiden käyttöä alettiin rajoittaa syksyllä 2025. Kirjaa lukiessa kävi esiin, miten laajasti älypuhelimet sovelluksineen ovat vallanneet arjen ja oikeastaan koko vapaa-ajan. Aina jos ei ole tekemässä jotain keskittymistä vaativaa, hiipii puhelin käteen kuin varkain. Jos ei tiedä missä kännykkä on, mielen valtaa levottomuus. Nämä voivat olla merkkejä riippuvuudesta. Kirjassa esitellään älylaiteriippuvuutta arvioiva mittari, jonka avulla voi tehdä tinkimättömiä tulkintoja omasta tilanteesta.   

Älypuhelimen moninaiset sovellukset addiktoivat niiden aiheuttaman mielihyvän kautta. Pian käyttöaika pitenee ja huomaa, että puhelinta pitää vilkuilla jatkuvasti ja läheiset huomauttelevat asiasta. Lopulta tämä vaikuttaa fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiimme kielteisesti. Kirjan tarkoituksena on saada ihminen takaisin ns. normaalin elämän äärelle ja puhelimen käyttö olisi lopulta tietoinen valinta, ei jatkuva käden jatkeena vieden huomion ja keskittymisen elämän muilta tärkeiltä osa-alueilta. 

Kirjassa on runsaasti itsereflektiota edistäviä harjoituksia, jotka on kuvattu selkeästi ja niitä voi käyttää psykologi- tai psykoterapiatyössä. Harjoitteissa huomioidaan kehollisuus mielestäni hyvin. Kirjaa lukiessa pohdin, että kirja voisi toimia suunnittelun pohjana ryhmille, jossa aiheena olisi älypuhelinriippuvuudesta toipuminen. Ryhmän voisi aloittaa edellä kuvatulla mittarilla ja edetä harjoitteisiin ja syventäviin aiheisiin. 

Digipaasto saattaa tuntua raastavalta, mutta saksalaisen aivokuvantamistutkimuksen mukaan jo 72 tunnin paasto toi esiin myönteisiä muutoksia mm. aivojen alueilla, jotka ovat yhteydessä ärsykkeiden reagointiin, palkitsevuuteen ja motorisen toiminnan säätelyyn. Viikon digipaastoa käsittelevässä tutkimuksessa kävi esiin, että addiktio on voimakas ja nuoret raportoivat tunnelmiaan mm. ”koen kuolleeni” ja ”minusta tuntuu, että menetän jotain”. Riippuvuustilojen hoidon vaateet tulevat todennäköisesti lisääntymään tulevaisuudessa entisestään ja psykologeilta odotetaan käytännön toimia asian suhteen. Kirjoittajat painottavat sisäänpäin suuntautuvan ajan ja itsereflektion merkitystä. 

Älypuhelimen jatkuvat käyttö kertoo ajastamme. Filosofi Esa Saarisen mukaan olemme namunsyöjäviihtyjiä, joka tarkoittaa, että koko ajan pitää saada namua ja viihdykettä. Kykymme olla läsnä ja kuunnella kehon hiljaisia viestejä, ovat monelle nykyihmisellä vaikeita. Hektisen ja reagoivan elämäntavan myötä kyky sietää vastoinkäymisiä ja turhautumista vähenevät. Hiljaiset hetket tuntuvat vaikeilta. 

Kirjoittajat pohtivat, onko nykyihminen näiden takia niin hukassa ja ihmissuhteisiin asettuminen on koko ajan vaikeampaa. He kehottavat tutkimaan omia arvoja ja pohtimaan, elääkö niiden mukaan. Arjen rytmit ovat liukuneet kohti yksipuolista digiviihteen seuraamista. Se saa pohtimaan, liukuuko arvokas elämänaika poissaolevuuteen ja merkityksettömyyteen, eikä aikaiseksi saa niitä asioita, mitä oikeasti haluaisi. Se on pelottava skenaario epäaidosta elämästä, joka virtaa vääjäämättömästi kohti loppua ilman todellisia kokemuksia ja muistoja. Vai pystymmekö pysähtymään, tiedostamaan tilanteemme ja tekemään hallitsemaan toimiamme?

Kirjaesittelyn kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi.

Kritiikin kirjoittamiseen on saatu Suomen Tietokirjailijat ry:n apuraha.