Seksuaalisuus yhteiskunnassa

Baumeisterin (2000) mukaan seksuaalisuuden muodot rakentuvat biologian ja kulttuurin vuorovaikutuksessa. Taustalla vaikuttaa ihmislajin pyrkimys muodostaa järjestäytyneitä sosiaalisia yhteisöjä. Yhteiskunnallisten muutosten myötä seksuaalisuuteen liittyvä syyllisyys on vähentynyt, seksin muodot monipuolistuneet, ja naisten seksuaalinen aktiivisuus on kasvanut viimeisten 50 vuoden aikana (Wells & Twenge, 2005). Baumeister (2000) on myös esittänyt, että naisten seksuaalisuus on erityisen herkkä kulttuurilliselle sääntelylle. Tätä tukee havainto, että naisten seksuaalikäyttäytymisessä esiintyy enemmän kulttuurisidonnaista variaatiota kuin miehillä (Lippa, 2009).

Jos tämä pitää paikkansa, voidaan olettaa, että myös naisten seksuaalinen halukkuus olisi miehiä herkempi tilannesidonnaiselle vaihtelulle. Harrisin ym. (2023) päiväkirjatutkimukset (n = 230 ja n = 258) eivät kuitenkaan tukeneet tätä oletusta: seksuaalisen halun päivittäinen vaihtelu oli samankaltaista miehillä ja naisilla. Molemmilla siihen vaikuttivat samanlaiset arkiset tekijät, kuten stressi, kokemus omasta viehättävyydestä ja tunnetason läheisyys kumppaniin.

Siinä missä aiemmat ICD-luokitukset
korostivat normatiivisuutta,
uusi ICD-11painottaa haittakriteeriä.

Viime vuosikymmenten aikana ymmärrys seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on edistynyt merkittävästi. Nykyään tunnustetaan aiempaa paremmin, että seksuaalinen suuntautuneisuus on joustava ja ilmentyy monin tavoin. Tämä näkyy myös diagnostisissa järjestelmissä: siinä missä aiemmat ICD-luokitukset korostivat normatiivisuutta, uusi ICD-11 painottaa haittakriteeriä (WHO, 2019). Häiriön toteaminen edellyttää yksilölle tai muille aiheutuvaa merkittävää haittaa tai kärsimystä. Rajanveto seksuaalisen vaihtelun ja häiriön välillä on kuitenkin herkkää, sillä seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset herättävät myös tällä vuosituhannella voimakkaita moraalisia reaktioita (Asao et al., 2023). 

Riippuvuus, hyväksyntä, vai itsekontrolli?

Seksiriippuvuuden käsite tuli tunnetuksi vankilapsykologi Patrick Carnesin kirjoitusten myötä (Carnes, 1983). Ilmiö rinnastettiin muihin riippuvuushäiriöihin, joissa henkilö ajautuu pakonomaisesti mielihyvän tavoitteluun. Käsitteeseen on kuitenkin suhtauduttu kriittisesti (Hall, 2021). Vaikka yliseksuaalisuuden diagnoosia harkittiin DSM-5–luokitukseen (Kafka, 2010), siitä luovuttiin puutteellisen tieteellisen näytön vuoksi (Krueger, 2016). Sen sijaan ICD-11–luokitukseen hyväksyttiin diagnoosi pakonomaisesta seksuaalisesta käyttäytymisestä(PSKH), jolle ominaista on toistuva, hallitsematon seksuaalinen toiminta (WHO, 2019). Huomionarvoista on, että tätä ei luokitella riippuvuudeksi vaan impulssikontrollihäiriöksi – oireilu ei välttämättä tuota mielihyvää, vaan voi pikemminkin heijastaa säätelyvaikeuksia ja yrityksiä välttää kielteisiä tunteita.

Yksi PSKH:n ilmenemismuoto on pornografian ongelmallinen käyttö eli niin sanottu pornoriippuvuus. Internetin aikakaudella tämä on ajankohtainen ilmiö, sillä pornografiaa on saatavilla poikkeuksellisen helposti. Pornoriippuvuudesta on keskusteltu vilkkaasti erityisesti Yhdysvalloissa, missä uskonnollis-konservatiiviset tahot tuomitsevat pornon. Onkin esitetty, että oireilu voi osittain juontua ympäristön aiheuttamasta moraalisesta ristiriidasta. Grubbsin ym. (2020) tutkimus yhdysvaltalaisessa otoksessa (n = 2519) osoitti, että runsas nettipornon käyttö korreloi sen koettuun ongelmallisuuteen (esim. ”En pysty lopettamaan pornon katsomista”). Yhteys oli voimakkaampi uskonnollisilla vastaajilla, mikä viittaa siihen, että sisäistetyt moraalikäsitykset vaikuttavat siihen, koetaanko omat seksuaaliset impulssit hallitsemattomaksi tai ahdistavaksi.

Tulokset tukevat käsitystä, että pornoriippuvuus liittyy itsesäätelyn ongelmiin, ja mahdollisesti myös laajempiin tunne-elämän vaikeuksiin.

Brikenin ym. (2022) väestötutkimus Saksassa (n = 4633) osoitti, että viimeisen vuoden aikana PSKH:n diagnostiset täytti 3,2 % miehistä ja 1,8 % naisista. Jatkoanalyyseissä oireilevat tutkittavat jaettiin niihin, jotka kokivat toiminnastaan haittaa (PSKH), ja niihin, joilla oireilu ei aiheuttanut kärsimystä (PSK). Haittaa kokevalla ryhmällä oli yleisemmin tiukka uskonnollinen kasvatustausta, mikä tukee moraalisen ristiriidan hypoteesia. Tässä ryhmässä esiintyi myös enemmän mielenterveyden ongelmia, kuten masennusta. Molemmissa ryhmissä (PSK ja PSKH) oli koettu vertailuryhmää enemmän lapsuusaikaista seksuaalista hyväksikäyttöä.

Moraalinen ristiriita tuskin yksin riittää selittämään PSKH:ta. Itse asiassa ICD-11:n mukaan tilan tulee johtua käyttäytymisen hallitsemattomuudesta, ei pelkästään moraalisista tekijöistä. Akbarin ym. (2024) meta-analyysi (k = 51) osoitti, että impulsiivisuus (esimerkiksi toiminnan suunnittelemattomuus ja äkkipikaisuus) korreloi melko vahvasti pornoriippuvuuden kanssa (r = .25). Vaikka myös esimerkiksi neuroottisuus (r = .11) ja kiintymysahdistus (r = .13) korreloivat pornoriippuvuuteen, yksilön säätelyvaikeudet näyttäytyivät keskeisempänä. Tulokset tukevat käsitystä, että pornoriippuvuus liittyy itsesäätelyn ongelmiin, ja mahdollisesti myös laajempiin tunne-elämän vaikeuksiin.

Pakonomaisen seksuaalisuuden hoito

Roza ym. (2024) kartoittivat katsauksessaan pornoriippuvuuden hoitoon kehitettyjä interventioita. Tutkimuksia löytyi vähän (k = 28, n = 500), ja niistä vain kaksi oli satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia. Muu aineisto koostui kvasikokeellisista asetelmista (k = 7), tapaustutkimuksista (k = 16) ja lääkehoitotutkimuksista (k = 5). Vaikka tutkimusnäyttö arvioitiin kokonaisuudessaan heikoksi tai hyvin heikoksi, katsaus tarjoaa arvokasta tietoa pornoriippuvuuden hoitovaihtoehdoista. 

Crosbyn ja Twohigin (2016) satunnaiskontrolloitu tutkimus (n = 14 + 14) perustui hyväksymis- ja omistautumisterapiaan. Terapiamuoto soveltuu pornoriippuvuuden hoitoon, koska se auttaa hyväksymään ahdistavia sisäisiä kokemuksia, ottamaan etäisyyttä omaan ajatteluun ja toimimaan henkilökohtaisten arvojen mukaisesti. Tämä voi lievittää moraalista ristiriitaa ja vahvistaa itsesäätelyä. 12-viikkoinen ryhmäinterventio vähensi pornon katseluun käytettyä aikaa, seksuaalisia pakkoajatuksia ja seksuaalikäyttäytymiseen liittyvää huolta.

Bőthen ym. (2021) satunnaiskontrolloidussa tutkimuksessa (n = 123 + 141) testattiin verkkointerventiota, joka yhdisti motivoivan haastattelun, kognitiivis-behavioraalisen terapian ja tietoisuustaitojen elementtejä. Tavoitteina olivat muun muassa muutoshalukkuuden lisääminen, laukaisevien tekijöiden ymmärtäminen ja säätelytaitojen harjoittelu. Verkkoterapian formaatti osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi: peräti 89 % terapiaryhmään kuuluneista keskeytti ohjelman, vaikka osallistujat yleisesti ottaen pitivätkin terapiatehtäviä mielekkäinä. Jäljelle jääneiden tutkittavien oireet kyllä vähenivät hoidon myötä. 

Tulevaisuudessa tarvitaan lisää laadukasta tutkimusta pakonomaisen seksuaalisen käyttäytymisen ja pornoriippuvuuden hoidosta. Koska nämä häiriöt esiintyvät usein yhdessä muiden psyykkisten häiriöiden yhteydessä ja niiden taustalla voi olla traumakokemuksia, on syytä huomioida laajemmin yksilön tilanne. Toisen ja kolmannen aallon kognitiivis-behavioraaliset terapiat näyttävät lupaavilta, mutta jatkossa on tärkeää arvioida, onko spesifisti seksuaalisuuteen kohdennetuilla menetelmillä lisäarvoa.

Jallu Lindblom on psykologian dosentti ja työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2025.