Kohti tulevaa, kohti parempaa?

Psykoterapiat toteutuvat oman aikansa tieteellisessä ja kulttuurillisessa kehyksessä, ja terapiakentän liikkeet ovat joskus vaikeasti hahmotettavia. Norcross ja kumppanit (2022) pyrkivät ennustamaan tulevaisuuden kehitystä Delphi-menetelmällä, joka perustuu asiantuntijoiden arvioihin ja niiden pohjalta muodostettuun konsensusnäkemykseen. 

Panelisteihin (n = 56) kuului muun muassa alan keskeisten journaalien toimittajia. Konsensusnäkemyksen mukaan kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) jatkaa yleistymistään 2030-luvulla. Myös tietoisuustaitoihin perustuvat terapiat, hyväksymis- ja omistautumisterapia (ACT), dialektinen käyttäytymisterapia (DBT), tunnekeskeinen terapia sekä integratiiviset lähestymistavat vahvistavat asemaansa. Tulevaisuuden terapioissa painottuu entistä enemmän kulttuuri- ja seksuaalivähemmistötausta sekä yksilöllisten prosessien huomioiminen.

On hyvä huomata, että Norcrossin ja kumppaneiden (2022) panelistit olivat pääosin yhdysvaltalaisia eivätkä edustaneet tasaisesti eri terapiasuuntauksia. Sekä CBT:n että integratiivisen psykoterapian edustajat arvioivat oman suuntauksensa tulevaisuuden muita myönteisemmäksi. 

Bibliografinen tarkastelu tarjoaakin täydentävän näkökulman alan trendeistä. Rief ja kumppanit (2022) keskittyivät vuosina 2010–2019 julkaistuihin satunnaistettuihin kliinisiin kokeisiin (RCT). Niistä suurin osa koski CBT:tä (68 %), ja digitaaliset hoitomuodot olivat toiseksi yleisin tutkimuskohde (18 %). Loput tutkimukset käsittelivät muun muassa ACT:ia (4 %) ja psykodynaamisia terapioita (3 %). Vain tietoisuustaitoihin perustuvien terapiatutkimusten määrä oli muihin verrattuna kasvussa, kun taas psykodynaamisten terapioiden RCT-tutkimus jäi muiden tahdista jälkeen. Kiinnostavaa kyllä, CBT:n tutkimukset painottuivat angloamerikkalaisiin maihin, ACT:n tutkimus Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin, ja psykodynaamisten terapioiden tutkimus Saksaan. 

Psykoterapiakentän valtatrendit suuntaavat kohti lyhyempiä hoitoja, digitaalisia sovelluksia ja personointia.

Yleisesti ottaen terapiakentän valtatrendit suuntaavat kohti lyhyempiä hoitoja, digitaalisia sovelluksia ja terapian personointia. Vahvasti esillä ovat myös toisen ja kolmannen aallon CBT, hyväksymis- ja tietoisuuspohjaiset terapiat, tunnekeskeinen terapia sekä integratiiviset terapiamuodot. 

Terapiakentän edistysaskeleiden voisi olettaa näkyvän myös tuloksellisuudessa, mutta RCT-kirjallisuus ei tue tätä ajatusta. CBT:n kolmannen aallon menetelmät eivät ole masennuksen hoidossa osoittautuneet tehokkaammiksi tai hyväksyttävämmiksi kuin toisen aallon hoidot (Schefft et al., 2023). Nuorten masennuksen ja käytöshäiriöiden hoidon tuloksellisuus saattaa olla jopa heikentynyt vuosikymmenten (1960–2016) aikana (Weisz et al., 2023). Laskusuuntaisia trendejä on havaittu myös aikuisten masennuksen tuloksellisuudessa (1980–2023), joskin tämä on selittynyt tiukentuneilla laatukriteereillä (Cuijpers et al., 2023). Se, ettei tuloksellisuus ole parantunut, on saanut monet etsimään ratkaisuja muualta kuin uusien terapiasuuntausten kehittämisestä.

Nettiterapialla leipää kaikille

Digitaaliset hoitomuodot voivat tarjota vastauksen kasvavaan hoidon tarpeeseen. Ne mahdollistavat etäyhteydellä toteutettavan yksilöterapian ja myös esimerkiksi omatoimiset itseapuohjelmat ja erilaiset mobiilisovellukset. Zhang ja kumppanit (2024) kokosivat aiheesta sateenvarjokatsauksen (k = 67, n = 295 589). Digitaaliset hoitomuodot osoittautuivat tuloksellisiksi masennuksen (d = 0.58), ahdistuneisuuden (d = 0.53) ja PTSD:n (d = 0.63) hoidossa. Tuloksellisuus riippui kuitenkin ohjauksesta: terapeutin mukanaolo (d = 0.53) paransi tuloksia selvästi verrattuna itsenäisiin hoitoihin (d = 0.33).

Nettiterapiat ovat hyvä renki mutta huono isäntä.

Huomionarvoista on myös korkea keskeyttämisprosentti. Esimerkiksi masennuksen nettihoidoissa jopa 47 % keskeytti hoidon, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna kasvokkaisiin terapioihin. Tämä on tärkeä huomio askellettujen hoitomallien toteutuksessa. Kuten monen muunkin keksinnön kohdalla, nettiterapiat ovat hyvä renki mutta huono isäntä.

Personointia ja yksilöllisiä prosesseja

Yksi lupaavista kehityssuunnista liittyy hoitojen yksilöllistämiseen eli personointiin. Tavoitteena on paras mahdollinen lopputulos räätälöimällä terapia asiakkaan tilanteeseen, tarpeisiin ja mieltymyksiin (Harnas et al., 2024). Käytännössä tämä tarkoittaa usein hoitomoduulien tai hoitostrategian mukauttamista. Li ja kumppanit (2024) tekivät meta-analyysin personoinnin vaikutuksista nuorten psykoterapioissa (k = 7, n = 1 347). Personointi tuotti lisähyötyä verrattuna ei-personoituihin hoitoihin (d = 0.21). Personointi oli erityisen tehokasta, kun se toteutettiin yksilötasolla, ei pelkästään ohjaamalla tiettyyn terapiamuotoon hoidon alussa. Tulokset vastaavat aikuisilla tehtyjä tutkimuksia ja korostavat yksilöllisyyden huomioimisen merkitystä. 

Yksi lupaavista kehityssuunnista liittyy hoitojen yksilöllistämiseen.

Useat tahot ovat vieneet personoinnin ajatusta pidemmälle, kohti täysin idiografista tapausjäsennystä. Levinson ja kumppanit (2025) esittävät Transdiagnostic Network-Informed Personalized Treatment (T-NIPT) -mallin. Sen juuret ovat verkostoteoriassa ja se muistuttaa joiltakin osin Hayesin ja Hoffmanin prosessipohjaista terapiaa (Ciarrochi et al., 2024). Perusajatus on, ettei oireilun taustalla ole yhtä yleistä tekijää, vaan oireet muodostavat kausaalisen verkoston, jossa ne ylläpitävät toisiaan. Nämä verkostot voivat olla yksilöllisiä ja diagnooseista riippumattomia. T-NIPT:ssä oireiden ja niihin vaikuttavien tekijöiden esiintymistä seurataan useiden päivien ajan useita kertoja päivässä kännykkäkyselyllä. Näin voidaan tilastollisesti mallintaa yksilön oireverkosto (n = 1) ja tunnistaa esimerkiksi keskeisimmät ongelmaa ylläpitävät tekijät. Hoito voidaan kohdentaa näihin oireisiin. Lähestymistapaa voidaan soveltaa periaatteessa terapiasuuntauksesta riippumatta. Vaikka lähestymistapa on lupaava, sen vaikutuksista tuloksellisuuteen ei ole vielä tutkimusnäyttöä (Andreoli et al., 2025).

Terapioiden metaintegraatio

Norcrossin ja kumppaneiden (2022) panelistit pitivät epätodennäköisenä, että tulevaisuudessa syntyy uusia radikaalisti aiempia parempia terapiamuotoja. Sen sijaan he pitivät terapioiden välistä integraatiota melko todennäköisenä. Viime aikoina onkin esitetty useita evoluutiopohjaisia malleja, jotka pyrkivät edistämään teoreettista integraatiota (Ciarrochi et al., 2024; Henriques & Gralha, 2024). 

Ehkä eri terapiat voivat löytää yhteisen näkökulman keskeisiin psykoterapian kohteisiin.

Yksi kunnianhimoinen malli on The Extended Evolutionary Meta-Model (EEMM) (Ciarrochi et al., 2024). Se soveltaa ACT:n piirissä kehitettyjä periaatteita, mutta laajentaa ne terapiasuuntauksista riippumattomaksi viitekehykseksi. Mallin keskeinen ajatus on, että ihmisen adaptiivinen toiminta edellyttää kolmea prosessia: riittävää variaatiota toimintamalleissa, kykyä sovittaa toiminta tilanteeseen, sekä kykyä oppia ja muistaa toimivat ratkaisut. EEMM:n mukaan nämä prosessit voivat häiriintyä eri osa-alueilla, kuten kognitioissa, tunteissa, motivaatiossa, ihmissuhteissa ja käyttäytymisessä. 

Terapiasuuntausten erot ovat osin saattaneet syntyä siitä, että hoidon fokus on painottunut eri osa-alueille. Esimerkiksi CBT on ollut kiinnostunut käyttäytymisen ja kognitioiden ongelmista, kun taas psykodynaaminen terapia on keskittynyt käsittelemään motivaatiota ja tunteita. Vaikka malli ei ole kaikenkattava, se tarjoaa transteoreettisen viitekehyksen, jonka avulla eri terapiat voivat löytää yhteisen näkökulman keskeisiin terapian kohteisiin. 

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 4/2025.