TUTKITTUA
Vanhemmuuden vanhat ja uudet tuulet
Vanhemmuuden ulottuvuudet
Vanhemmuutta on jäsennetty tutkimuksessa vanhemmuustyylien avulla (Maccoby & Martin, 1983). Keskeinen ajatus on, että vanhemmuutta voidaan kuvata kahden ulottuvuuden avulla. Lämpimyys viittaa emotionaaliseen saatavilla oloon ja myönteiseen vuorovaikutukseen. Kontrolli puolestaan tarkoittaa vanhemman asettamia odotuksia ja sääntöjä. Kontrolli ei kuitenkaan ole yhtenäinen ilmiö, vaan se jaetaan usein kahteen muotoon. Psykologinen kontrolli, kuten syyllistäminen tai manipulointi, on kehityksen kannalta haitallista. Sen sijaan käyttäytymisen kontrolli on yleensä tarpeellista, ja se tukee itsesäätelyn kehittymistä.
Blumen ja kumppaneiden (2025) tuore meta-analyysi (k = 62) havainnollistaa vanhemmuustyylien tärkeyttä. Tutkimuksessa tarkasteltiin vanhemmuuden yhteyksiä lapsen itsesäätelyyn, jota operationalisoitiin toiminnanohjauksena ja tunteiden säätelynä.
Lämmin ja kannustava vanhemmuus oli
yhteydessä parempaan itsesäätelyyn.
Lämmin ja kannustava vanhemmuus oli yhteydessä parempaan itsesäätelyyn, kun taas psykologinen kontrolli ja vihamielisyys olivat yhteydessä heikompaan itsesäätelykykyyn. Löydökset ovat huomionarvoisia, sillä aiemmassa meta-analyysissä vastaavia yhteyksiä ei havaittu (Karreman ym., 2006). On toisaalta tärkeää muistaa vanhemman ja lapsen välinen vastavuoroisuus: lapsen itsesäätelyn vaikeudet voivat muokata vanhemmuutta, mutta samalla vanhemman toiminta vaikuttaa lapsen kehitykseen (Klein et al., 2018).
Vanhemmuuden historialliset muutokset
Vanhemmuudessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä merkittäviä muutoksia. Yksi indikaattori tälle on vanhemmuuteen käytetty aika. Perinteisesti yhdessäoloon ja hoivaan käytetty aika korreloi lapsen suotuisiin kehitystuloksiin, kuten hyvinvointiin ja koulumenestykseen. Dotti Sanin ja Treasin (2016) mittavassa tutkimuksessa tarkasteltiin vanhemmuuden ajankäytön muutoksia 1970-luvulta 2010-luvulle. Aineisto kattoi 11 länsimaata (n = 122 271). Osoittautui, että lastenhoitoon käytetty aika moninkertaistui lähes kaikissa maissa: äideillä se kaksinkertaistui ja isillä lähes nelinkertaistui. Vanhemmuuteen panostetaan ajallisesti huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä.
Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat myös vanhemmuustyyleihin. Su ja Chen (2020) kokosivat meta-analyysiinsä 176 kiinalaistutkimusta, jotka oli tehty vuosina 1994–2017. Niissä nuoret raportoivat omien vanhempiensa vanhemmuustyylejä Egna Minnen Beträffande Uppfostran -kyselyllä. Tulokset osoittivat, että sekä isien että äitien tunkeileva kontrolli oli vähentynyt ajan kuluessa. Lisäksi äitien raportoitu lämpimyys oli kasvanut. Tulokset viittaavat siirtymään kohti myönteisempää vanhemmuutta.
Vanhemmuuteen panostetaan ajallisesti huomattavasti enemmän
kuin aiempina vuosikymmeninä.
Vanhemmuustyylien muutokset eivät rajaudu vain Aasiaan. Garcia ja kumppanit (2020) tarkastelivat ilmiötä espanjalaisessa kolmen sukupolven aineistossa. Tutkimukseen osallistui isovanhempia (n = 327), vanhempia (n = 360) ja lukioikäisiä nuoria (n = 184). Tutkittavat raportoivat kokemuksiaan siitä, miten heidän omat vanhempansa olivat suhtautuneet heihin. Tulokset osoittivat sukupolvien yli etenevän muutoksen: ohjaava vanhemmuus (korkea lämpimyys ja korkea kontrolli) oli yleistynyt, kun taas ankara vanhemmuus (korkea kontrolli ja matala lämpimyys) oli vähentynyt. Sukupolvesta riippumatta vanhemmuustyylien yhteydet hyvinvointiin säilyivät samansuuntaisina. Esimerkiksi ohjaava vanhemmuus korreloi parempaan itsearvostukseen.
Vanhemmuuden muutosten taustalta löytyy useita yhteiskunnallisia syitä (Zaidi & Morgan, 2017). Yksi tekijä liittyy taloudellisen hyvinvoinnin kasvuun ja syntyvyyden vähenemiseen. Kun perheissä on vähemmän lapsia, emotionaalinen ja ajallinen panostus yksittäistä lasta kohden lisääntyy. Dotti Sanin ja Treasin (2016) meta-analyysissä korkeampi koulutustaso oli vahvasti yhteydessä vanhemmuuteen käytetyn ajan kasvuun, mikä puhuu myös sen puolesta, että korkeasti koulutetuilla vanhemmilla oli resursseja toteuttaa haluamaansa vanhemmuutta. Samalla vanhemmuuden muutoksia voidaan tarkastella osana kulttuurillista yksilökeskeisyyden korostumista (Zaidi & Morgan, 2017). Aiemmin vanhemmuus saatettiin kokea sosiaalisena velvollisuutena. Nykyisin se koetaan selkeämmin omakohtaisena valintana, jolloin siihen myös halutaan panostaa aiempaa enemmän.
Suorituspaineet ja intensiivinen vanhemmuus
Tutkijat ovat havahtuneet siihen, että osa vanhemmista kokee vanhemmuuden poikkeuksellisen vaativaksi (Nomaguchi & Milkie, 2021). Ilmiötä on kuvattu intensiivisen vanhemmuuden ideologiana (engl. ideology of intensive parenting). Sen ytimessä on ajatus lapsesta kaiken keskipisteenä. Tähän liittyy vanhemman omien tarpeiden sivuuttaminen, korostunut vastuu lapsen tulevaisuudesta ja kriittinen oman vanhemmuuden arviointi. Taustalla vaikuttaa pelko siitä, että tekemättä jääneet asiat tai tehdyt virheet johtavat herkästi lapsen psyykkisiin tai sosiaalisiin ongelmiin. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue tällaista oletusta, sillä lapsen kehitys on lähtökohtaisesti joustavaa ja vastustuskykyistä elämän vastoinkäymisille (Masten, 2001).
On kiinnostavaa kysyä, miten intensiivisen vanhemmuuden ideologia kytkeytyy yhteiskunnallisiin tekijöihin. Lubiewska ja kollegat (2025) analysoivat tätä kysymystä 11 maata kattavassa tutkimuksessa. Äitien (n = 2 535) raportoima intensiivinen vanhemmuus oli selvästi yleisempää individualistisissa kuin kollektivistisissa kulttuureissa. Tämä tukee tulkintaa, jonka mukaan intensiivinen vanhemmuus liittyy korostuneeseen vastuuseen omasta menestyksestään. Lisäksi intensiivinen vanhemmuus oli yleisempää suurten tuloerojen maissa. Tämä viittaa siihen, että intensiivisellä vanhemmuudella pyritään suojaamaan lasten tulevaisuus yhteiskunnissa, joissa sosiaalisen alaspäin liikkuvuuden riski on todellinen.
Hyvistä aikeista huolimatta intensiivinen vanhemmuus
voi heikentää nuoren hyvinvointia.
Vaikka intensiivisellä vanhemmuudella on ymmärrettävä lähtökohta, tämä ei takaa sen myönteisiä vaikutuksia. Wang ja kollegat (2025) tarkastelivat asiaa 350 hongkongilaisnuoren pitkittäistutkimuksessa. Nuorten kokemuksia kartoitettiin kahden viikon välein 16 mittauskerran ajan. Intensiivistä vanhemmuutta mitattiin väittämillä, kuten ”vanhempani yritti ratkaista puolestani asian ennen kuin huomasin ongelmaa” ja ”vanhempani antoi paljon painoarvoa koulutehtävilleni”. Dynaaminen rakenneyhtälömallinnus osoitti, että intensiivinen vanhemmuus ennusti myöhempää autonomian kokemuksen heikkenemistä, mikä puolestaan ennusti myöhempää mielialan laskua. Sen sijaan käänteistä vaikutussuuntaa, jossa huonompi mieliala olisi ennustanut myöhempää intensiivistä vanhemmuutta, ei esiintynyt. Tulokset viittaavat siihen, että hyvistä aikeista huolimatta intensiivinen vanhemmuus voi heikentää nuoren hyvinvointia.
Lopuksi
Historiallisesti vanhemmuus on ollut aikuiskeskeistä, eikä lasten selviytyminen ole aina ollut taattua. Elintason nousu ja lapsiluvun vähentyminen ovat sittemmin tehneet vanhemmuudesta lapsikeskeisempää. Samalla uhkatekijät ovat muuttuneet konkreettisista vaaroista abstraktimmiksi, kuten lapsen tulevaisuuteen tai koulutukseen liittyviksi huoliksi. Tämä kehitys on osaltaan voinut lisätä painetta toteuttaa vanhemmuutta ”oikein”. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue käsitystä siitä, että suotuisa kehitys edellyttäisi virheetöntä tai kaiken ennakoivaa vanhempaa. Lapsuuteen kuuluu olennaisena osana kokeilu, epäonnistuminen ja pettymykset. Lapset kyky itsenäiseen toimintaan kehittyy useimmiten juuri tavallisen, epätäydellisen arjen keskellä.
Lähteet
- Blume, J., Garcia, G. M., Garcia, M., & Mastergeorge, A. M. (2025). Associations between parenting styles and child self-regulation skills: A series of meta-analyses. Journal of Family Psychology, 39(7), 885–898.
- Dotti Sani, G. M., & Treas, J. (2016). Educational gradients in parents’ child-care time across countries, 1965–2012. Journal of Marriage and Family, 78(4), 1083–1096.
- Garcia, O. F., Fuentes, M. C., Gracia, E., Serra, E., & Garcia, F. (2020). Parenting warmth and strictness across three generations: Parenting styles and psychosocial adjustment. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(20), Article 7487.
- Karreman, A., van Tuijl, C., van Aken, M. A. G., & Deković, M. (2008). Parenting, coparenting, and effortful control in preschoolers. Journal of Family Psychology, 22(1), 30–40.
- Klein, M. R., Lengua, L. J., Thompson, S. F., Moran, L., Ruberry, E. J., Kiff, C., & Zalewski, M. (2018). Bidirectional relations between temperament and parenting predicting preschool-age children’s adjustment. Journal of Clinical Child & Adolescent Psychology, 47(Suppl. 1), S113–S126.
- Lubiewska, K., Żegleń, M., Lun, V. M. C., Park, J., Runge, R., Muller, J., & van der Kaap-Deeder, J. (2025). Intensive parenting of mothers in 11 countries differing in individualism, income inequality, and social mobility. Personality and Individual Differences, 246, Article 113237.
- Maccoby, E. E., & Martin, J. A. (1983). Socialization in the context of the family: Parent–child interaction. In E. M. Hetherington & P. H. Mussen (Eds.), Handbook of child psychology: Vol. 4. Socialization, personality, and social development (4th ed., pp. 1–101). Wiley.
- Masten, A. S. (2001). Ordinary magic: Resilience processes in development. American Psychologist, 56(3), 227–238.
- Nomaguchi, K., & Milkie, M. A. (2020). Parenthood and well-being: A decade in review. Journal of Marriage and Family, 82(1), 198–223.
- Su, Q., & Chen, L. (2020). Chinese adolescents’ perceptions of parents’ rearing styles: A crosstemporal meta-analysis of birth cohort changes, 1994–2017. Social Behavior and Personality: An International Journal, 48(11), Article e9336.
- Wang, Y., Boele, S., Bülow, A., Keijsers, L., & Hawk, S. T. (2025). Helicopter parenting and youth affective well-being: Need satisfaction as a within-family mediator. Journal of Youth and Adolescence, 54, 1–17.
- Zaidi, B., & Morgan, S. P. (2017). The second demographic transition theory: A review and appraisal. Annual Review of Sociology, 43(1), 473–492.
