Raivasiko Freud tietä tekoälyterapeuteille?

ChatGPT, Claude, Gemini… Moni raapustaa tälläkin hetkellä jonkin tekoälytyökalun chattikenttään kysymystään tai pyyntöään. Generatiivisesta tekoälystä puhutaan etenkin työelämän mullistajana, mutta käytännössä kielimalleilta haetaan usein myös emotionaalista tukea sekä neuvoja ihmissuhteiden solmuihin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin.

Puhe ”tekoälyterapeuteista” on saanut monen mielenterveysalan ammattilaisen kavahtamaan. He ovat korostaneet, ettei uusi teknologia voi koskaan täysin korvata ihmistä. Varsinainen psykoterapia edellyttää aina ihmisterapeuttia.

Harvardin yliopiston professori Elizabeth Lunbeck kaipaisi keskusteluun enemmän nyanssia ja psykoterapian historian tuntemusta. Hän vieraili kesäkuussa Suomessa ja luennoi Helsingin yliopistolla. Psykoanalyysiin, psykiatriaan ja psykologiaan erikoistunut tiedehistorioitsija huomauttaa, että terapeutin rooliin on suhtauduttu monin eri tavoin psykoterapian yli satavuotisen historian aikana. Usein inhimillisten piirteiden on nähty tulevan terapian tielle.

–Ihminen ei voi olla ratkaisu, koska psykoterapian historiassa ihminen on pitkään ollut ongelma, Lunbeck kuvaa.

”Terapiakoneista” on haaveiltu jo kauan

Jo Sigmund Freud oli aikoinaan huolissaan psykoanalyytikkojen ”liian itsenäisistä” lähestymistavoista ja painotti, ettei psykoanalyytikko saa antaa oman persoonansa vaikuttaa prosessiin. Freudille oli tärkeää, että psykoanalyysi etenisi aina samojen sääntöjen mukaan – ainakin muiden harjoittamana, itse asiakastyötä tehdessään hän ei aina seurannut omia opetuksiaan.

Toisenlaista lähestymistapaa kannatti Freudin kollegoihin kuulunut Sándor Ferenczi, joka halusi jättää psykoanalyysissä enemmän sijaa improvisaatiolle. Ferenczi joutui Freudin epäsuosioon ja hänen ajatuksensa jäivät vuosikymmeniksi marginaaliin. Jännite tiukan sääntöpohjaisten ja tilannekohtaisemmin improvisoivien lähestymistapojen välillä tuntuu kuitenkin jatkuneen halki mielenterveyden hoidon historian.

Aiemmin terapiasta pyrittiin tekemään konemaisen kurinalaista koulutuksilla ja ohjemanuaaleilla, mutta teknologian kehitys mahdollisti kirjaimellisempien ”terapiakoneiden” kehittämisen. Ensimmäiset chattibotit toimivat nimenomaan etukäteen koodattujen vastaussääntöjen pohjalta.

Generatiivisen tekoälyn esiinmarssi muutti tilanteen. Suurten kielimallien vastaukset syntyvät ennakoimattomammin niiden kouluttamisen käytettyjen valtavien tietomassojen pohjalta. Koneet toimivat edelleen koodinsa ohjaamina, mutta niiden tekijöillä ei ole suoraa päätösvaltaa siihen, millaista tekstiä tekoälymallin käyttäjän chattiin ilmestyy. Vastaukset muovautuvat tilannekohtaisesti, sana sanalta edeltävän sisällön pohjalta.

– Generatiivinen tekoäly tavallaan hämärtää rajaa sääntöjen ja improvisaation välillä. Se sitoo ne yhteen, Lunbeck pohtii.

ChatGPT:n tai Clauden kaltaisia yleistyökaluja ei ole suunniteltu tai koulutettu terveydenhuollon tarpeisiin. Siksi tällaiseen käyttöön liittyy monenlaisia riskejä. Vakavimpia huolenaiheita ovat tietoturva sekä toisaalta kielimallien ”sykofania” eli voimakas taipumus myötäillä ja kannustaa käyttäjäänsä. Pahimmillaan tekoälyn kyvyttömyys haastaa vahingollisiakaan ajatusmalleja saattaa lietsoa psykoottista oireilua ja itsetuhoista käyttäytymistä.

Ongelmiin puuttumista haastaa se, että tekoälymarkkinoita hallitsee muutama yritys, joille kasaantuu suunnatonta taloudellista valtaa. Lunbeck epäilee yhdysvaltalaisyritysten valmiutta paneutua eettisiin kysymyksiin voitontavoittelun kustannuksella. Hän toivoo, että Euroopassa kyetään säätelemään yritysten toimintaa paremmin kuin Yhdysvalloissa.

Uteliaisuutta sekä uutta että mennyttä kohtaan

Nykytilanteessa mielenterveysalan ammattilaisten on Lunbeckin mielestä joka tapauksessa hyödyllistä tutustua generatiivisten tekoälymallien toimintaan. Kokeilemalla oppii ymmärtämään, miksi ihmiset kiintyvät tällaisiin “keskustelukumppaneihin”. Hän ei ajattele, että psykoterapeuttien tulisi lähteä imitoimaan tekoälymalleja. Avoimen utelias suhtautuminen saattaa kuitenkin joskus toimia siilipuolustusta paremmin.

Lunbeckin vierailijaluennon jälkeen yleisön joukosta löytyykin psykoterapeutti, joka kertoo käyneensä asiakkaidensa kanssa läpi keskusteluja, joita näillä on ollut tekoälybottiensa kanssa. Tämä on tuonut uutta sisältöä terapiatapaamisiin.

Kriittistä uteliaisuutta kaivataan yhtä lailla myös oman alan kehityskulkuja kohtaan. Historioitsijana Lunbeck ajattelee, että mielenterveysalan ammattilaisten olisi tärkeää tuntea oman alansa käytänteiden historiallinen tausta. Kliinisen psykologian kehityksestä kerrotaan herkästi turhan yksipuolista tarinaa. Psykologian historiasta tulee virheiden historiaa: freudilaisuus oli virhe, behaviorismi oli virhe…

Lunbeckin mukaan historioitsijat eivät tarkastele historiaa näin mustavalkoisesti. Hän uskoo, että monet vanhempien tutkimusperinteiden tai terapiasuuntausten oivallukset voivat auttaa meitä myös nykyhetken ymmärtämisessä.

– Psykologian historia ei ole vain sarja virheitä, joiden jälkeen löydetään yksi oikea ratkaisu, esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia.