Psykologi auttaa lapsia, kun tukee vanhempia
Helsingin perheneuvolan päällikkö, psykologi ja psykoterapeutti Leena Lehikoisen mukaan psykologit tietävät hyvin varhaisten ihmissuhteiden merkityksen. Siksi vanhemmuuden tuki tulee nähdä oleellisena osana lasten ja nuorten mielenterveystyötä.
– Kaikkein tärkeintä on tunnesuhde lapsen ja vanhemman välillä. Sillä on oleellinen merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle. Vanhemmuushan on ennen kaikkea suhde. Se on paitsi tunnesuhde, myös ihmissuhde, kiintymyssuhde ja vuorovaikutussuhde. Sen rakentaminen ja ylläpitäminen lapsen kasvaessa on keskeistä psykologista ulottuvuutta vanhemmuudessa.
Suhteen ylläpito edellyttää esimerkiksi mentalisaatiokykyä, tunteiden kannattelukykyä, omien tunteiden säätelykykyä sekä lapsen ohjaamisen taitoa.
– Ne ovat kasvatus- ja perheneuvonnan ydintä. Niiltä osin kun vaistot, vertaistuki ja neuvolasta saatava tieto eivät riitä, niin ollaan tilanteessa, jossa usein tarvitaan psykologista tukea.
Konkreettinen työskentely
Perheneuvolan työvälineistöä ovat erilaiset perheterapeuttiset välineet, uusimpana tunnekeskeinen perheinterventio.
– Tietysti myös ihan psykoedukaatio, eli tehdään näkyväksi tai lisätään ymmärrystä ja tietoa erilaisista lapsen kasvuun liittyvistä asioista.
Lehikoisen mukaan paljon keskustellaan myös vanhemman sisäisistä mielikuvista erityisesti tilanteissa, joissa vanhemmuutta koetellaan.
Vanhemmuuden malli tulee usein vanhemman omasta lapsuudenperheestä.
– Vanhemmuuden mallithan tulevat paljolti vanhemman omasta lapsuudenperheestä. Niihin voi liittyä myös traumaattisia kokemuksia tai malleja, joita ei halua toistaa. Olisi tärkeää, että vanhempi pystyisi tunnistamaan reagoivansa johonkin tilanteeseen tietyllä tavalla johtuen omista lapsuudenperheen kokemuksista.
– Sitten on vielä kysymys siitä, miten ohjata lasta. Vanhanaikaisesti puhutaan kasvatustaidoista. Meillä on hyviä ohjenuoria kuten rakkautta ja rajoja, mutta mitä ne tarkoittavat käytännössä? Näiden taitojen tukena on esimerkiksi erilaisia ryhmämuotoisia interventioita vanhemmille.
Lehikoisen mielestä vanhempiin kohdistuu nykyään monenlaisia ristiriitaisiakin vaatimuksia.
– Työntekijöidemme tekemän Perhepuhetta-podcastsarjan kuunnelluimpia jaksoja on Vanhemmuuden vaikeat tunteet. Se osoittaa, että vanhemmuuden tuen äärellä ollaan monesti ristiriitaisten tunteiden aallokossa.
Erityislapsen vanhemmuus on vaativaa
Lehikoisen mukaan erityislapsen vanhemmuus ja sen tukeminen on vielä aivan oma lukunsa ja iso haaste psykologiammattikunnalle.
– Siihen voi liittyä vaikeuskertoimia muun muassa sitä kautta, että vanhempi on myös lapsen sairaanhoitaja ja kuntouttaja. Ja sitten pitäisi pystyä olemaan myös ihan vanhempi, sillä toki myös erityislapsia kasvatetaan.
Lehikoinen painottaa psykologin tutkimuksessa lapsesta saadun tiedon hyödyntämistä.
– Se on saatava välitettyä vanhemmalle siinä muodossa, että vanhempi pystyy hyödyntämään sitä. Tutkimukselle ei ole käyttöä, jos se ei tule käyttöön!
Erityislapsen vanhemmuutta pitäisi pystyä tukemaan myös suhde- ja tunnetasolla.
– Erityislapsihan voi olla somaattisestikin vakavasti sairas lapsi tai muuten paljon lisätukea oppimiseensa tai kehittymiseensä tarvitseva lapsi, ja se haastaa myös suhdetta. On vaikeampi rakentaa suhdetta lapseen, joka ei reagoi samalla tavalla kuin muut lapset.
Lehikoinen painottaa, että diagnostinen tieto lapsesta ei riitä. Olennaista on auttaa vanhempaa.
– Tähän liittyy vielä systeemisyyden ymmärtäminen. Perheessä saattaa käydä niin, että toinen vanhempi liimaantuu erityislapseen, jonka kokee tarvitsevan erityistä tukea. Toinen vanhempi jää ulkopuoliseksi, ja silloin kaiken muun lisäksi meillä on vielä parisuhdehaaste.
Lasten psyykkiseen terveyteen panostaminen on
todella kannattava investointi yhteiskunnalle.
Kokonaisuuteen saattaa liittyä myös sosiaalisesti huonosti päivänvaloon mahtuvia tunteita vanhemmuudessa.
– Voi olla pettymystä ja surua, joita on vaikea myöntää itselleen. Niistä puhuminen olisi kuitenkin tärkeää, jotta kaikki positiivinenkin, jota siinä samaan aikaan on, tulee ilmi. Lapsi on ihana, mutta tilanteessa on myös läsnä suru siitä, että elämän tarina ei mene kuten on olettanut.
– Tämä on tunnetasolla vaativaa kohtaamista. Minusta psykologiammattikunta on ehdottomasti alihyödynnetty tämän tyyppisissä vanhemmuuden teemoissa.
Vanhemmuuden haasteet muuttuvat
Lehikoinen ei usko, että vanhemmuuden haasteet sinänsä lisääntyisivät tulevaisuudessa, mutta ne muuttuvat luonteeltaan.
– Yhteiskunnassa esimerkiksi kahtiajako näkyy entistä selvemmin. On perheitä, joilla on paljon sosiaalisia ongelmia, eikä lapsille riitä voimavaroja. Toisaalta on vanhempia, jotka uuvuttavat itsensä kaikkialta tulvivien vinkkien yhteensovittamisessa.
Lehikoisen mukaan tämän päivän vanhemmat ovat usein todella tiedostavia.
– He hakevat tietoa netistä, joten myös meidän psykologien pitäisi huolehtia siitä, että siellä on oikeaa tietoa. Pitäisi varoa lisäämästä vanhempien paineita, niin että tämä ja tämä ja vielä tuokin asia vaikuttaa lapsiin. Sen sijaan voisimme jäsentää sitä, mikä on kaikkein oleellisinta.
Olisi tärkeää, että psykologiammattikunta tunnistaisi tilanteet, joissa se voisi vielä toimia ja tarjota omaa osaamistaan.
– Lapsiin ja heidän psyykkiseen terveyteensä panostaminen on todella kannattava investointi yhteiskunnalle, Leena Lehikoinen toteaa.
Mentalisaatio tutustuttaa omaan lapseen
Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan professorin Mirjam Kallandin mukaan mentalisaatio on laaja käsite, mutta lastenkasvatuksessa sillä tarkoitetaan sitä, että vanhempi on kiinnostunut lapsen mielen sisäisistä tunteista ja ajatuksista. Niitä selvitetään yksinkertaisesti keskustelemalla lapsen kanssa ja yrittämällä sitä kautta tavoittaa, mitä lapsen hankalan käytöksen taustalla on.
Kallandin mukaan tutkimuksissa on havaittu, että vanhemman hyvä mentalisaatiokyky vaikuttaa myönteisesti lapsen kehitykseen.
– Tutkimuksissa on vertailtu psykoedukaatiota ja mentalisaatiota. On havaittu, että psykoedukaation kautta tulevat yleisluonteiset ”niksit” ja teoriat eivät pidemmän päälle auta haastavien tilanteiden ratkaisemisessa, vaikka ne sinällään lisäisivät ymmärrystä ongelmien taustoista. Mentalisaatiossa tietoa tärkeämpää on omaan lapseen tutustuminen ja sitä kautta ymmärtäminen.
Miten mentalisaatio sitten toteutuu arjessa? Kalland suosittelee vanhemman ja lapsen yhteisiä lukuhetkiä, joissa kirjan sisällöstä keskustellaan.
– Kirjat ovat ainoa läpinäkyvä keino mielen maailmaan; niissä kerrotaan usein, mitä joku ajatteli tai tunsi. Oikeassa maailmassa emme voi lukea toisen mieltä. Kirjan äärellä lapsi ja vanhempi pystyvät turvallisesti keskustelemaan vaikeistakin asioista.
Reflektoivat lukuhetket, joissa keskustellaan tarinan hahmojen tunteista, ajatuksista ja aikomuksista, ovat arvokkaita kurkistuksia lapsen sisäiseen maailmaan. Ne avaavat sekä lapselle että aikuiselle mahdollisuuksia myötäelämiseen.
Kallandin mukaan perinteinen ääneen lukeminenkin on arvokasta, mutta reflektoiva lukeminen on vielä arvokkaampaa.
– Hyvinkin pienten lasten kohdalla tunnesanavarasto kasvaa ja auttava ja myötämielinen käyttäytyminen lisääntyy. Ahdistus, alakuloisuus ja sisäänpäin kääntyneisyys vähenee. Erittäin voimakkaasti vähenee haastava käyttäytyminen. Kun lapsi saa sanoja vahvoille tunteille, niin hänen ei enää tarvitse tuoda niitä julki aggression kautta.
Kalland korostaa, että mentalisaatiossa ei pitäisi tehdä nopeita johtopäätöksiä, vaan myötämielisesti tähystää, mitä lapsen mielessä liikkuu. Erityisen tärkeää on uteliaisuus ja aito kiinnostus lapsen maailmaan, ei teoreettinen tietäminen ja osaaminen.
– Vanhemmuuden vaikeus ja paradoksi on, että myötämielisyys ja avoin mieli on helpompi saavuttaa etäisemmissä ihmissuhteissa. Reflektoivan lukemisen hetki kannattaakin valita harkiten – aika ei ole oikea silloin, kun on ”tilanne päällä”.
Monimuotoiset perheet
Kun asiakkaana on perhemuodoltaan enemmistöstä poikkeava perhe, psykologin kannattaa lähteä avoimella ja neutraalilla kysymyksenasettelulla liikkeelle, psykologi ja psykoterapeutti Outi Olakivi sanoo.
– Sensitiivinen kuuntelu ja luottamuksen rakentaminen on oleellista. Epäsensitiivisyys voi tulla näkyviin esimerkiksi kielenkäytön muodossa tai siinä, minkälaisia oletuksia työntekijä tekee. Omia normejaan kannattaa peilata ja kyseenalaistaakin. Olemme kaikki kuitenkin sisäistäneet yhteiskunnan normeja. On hyvä pohtia, mihin ne perustuvat.
Ammattilaisia velvoittavat myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslait.
Olakiven mukaan monimuotoisten perheiden kohdalla kipukohdat ovat usein samoja kuin muidenkin perheiden, mutta kohtaamiseen voi liittyä myös erityiskysymyksiä, jotka vaativat työntekijältä tiedon hankkimista ja omien käsitysten haastamista.
– Vähemmistöstressi voi vaikuttaa perheiden elämään yhteiskunnassa kuormittavasti ja se on ehkä johtanut aiempiin stressaaviin kohtaamisiin ammattilaisten kanssa. Olennaista on kuunnella asiakasta, mutta ammattilaisena myös itse hankkia tietoa: jos en ole ihan perillä, niin otan selvää. Perheen ei tarvitse kriisitilanteessa kouluttaa psykologia.
Monimuotoisten perheiden kanssa työskentelyssä juridiikka tuo omat haasteensa.
– Esimerkiksi kumppanuusvanhemmuuteen pohjautuvissa perheissä lapsella voi olla useampia vanhempia, mutta juridisesti vanhempia voi olla vain kaksi. Miten se toimisi parhaiten jokaisen perheen kohdalla?
Olakiven mielestä olisi olennaista, että kasvava lapsi voisi kokea itsensä tavalliseksi, kasvoi hän millaisessa perheessä tahansa.
– Pitäisi syntyä vaikutelma, että hänen perhemuotonsa on yksi muiden joukossa. Psykologitkin käyttävät tietynlaista valtaa yhteiskunnassa ja suhteessa asiakkaisiin. Hekin voivat paitsi työssään, niin myös yleisellä tasolla olla vaikuttamassa siihen, että kaikenlaiset perhemuodot tulevat yhteiskunnassa näkyviksi.
Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2026.
Lue myös:
Neuvolapsykologit ovat tarpeen
