Siirry sisältöön

KIRJA

Psykoanalyysi ja terapeuttinen kohtaaminen

Riitta Tähkä on kahden viime vuosikymmenen ajan ollut suomalaisen psykoanalyysin ja psykoterapian keskeisimpiä ajattelijoita ja tekijöitä. Tähkän keskeisiä kirjoituksia ja esitelmiä on nyt koottu julkaisuksi Itä-Suomen Psykoterapiayhdistyksen toimesta. Ja hyvä niin; teosta voi hyvillä mielin kuvailla varsinaiseksi aarteeksi. Tähkä kirjoittaa psykoanalyysin, psykoterapian ja yleensäkin vuorovaikutuksen keskeisistä elementeistä: miten voi löytää ja tulla löydetyksi, ja mitkä olennaiset asiat voivat olla esteenä tai helpottaa tätä ihmiselämän keskeisintä vuorovaikutuksellista tapahtumaa, kohtaamista.

Lukiessani kirjaa mieleeni nousi lapsuudessani itseeni suuresti kolahtanut elokuva E.T., varmaankin monelle keski-ikäiselle tuttu Steven Spielbergin mestarillinen teos vuodelta 1982. Se kertoo löytämisestä ja löydetyksi tulemisesta, liikuttavasta kohtaamisesta ja myös monenlaisista esteistä, jotka vaikeuttavat kohtaamista ja E.T:n pyrkimyksiä löytää takaisin kotiin. Ihmisten kohtaaminen merkityksellisellä tavalla voi monesti olla vaikeaa ja täynnä esteitä. 

Niin kuin elokuvan pojan Elliotin ja hellyttävän avaruusolion E.T:n välillä, voi psykoterapeutin ja avun tarvitsijankin välillä vuorovaikutus tuntua siltä, että ei ole yhteistä kieltä. Tähkä kirjoittaa mm. transferenssista ja kehityksellisestä illuusiosta kuvaillessaan sitä, mitä psykoanalyysissa ja psykoterapiassa vuorovaikutuksellisesti tapahtuu, mikä vuorovaikutuksessa auttaa ja mikä voi estää kohtaamisen ja sen eheyttävän merkityksen. Elliot auttaa lopulta E.T:n takaisin kohti kotia, kohti autonomiaa, laajaan avaruuteen niin kuin me psykologit, psykoterapeutit ja psykoanalyytikot haluamme työssämme tehdä, kohti mielen avaruutta, vapautta ja autonomiaa.

Tähkän teos voi välillä olla haastavaakin psykoanalyyttiseen ajatteluun perehtymättömälle lukijalle. Toisaalta Tähkä kuvaa monia psykoanalyyttisiä ilmiöitä rikkaasti ja sinnikkäästi, asteittain niihin syventyen, yhdistellen elokuvia, kaunokirjallisuutta ja tapauskertomuksia teoreettiseen ajatteluunsa. Tähkän ydinteema on yhteyden rakentuminen psykoanalyytikon/psykoterapeutin ja potilaan välillä ja jakamisen kokemuksen merkitys. 

Mielestäni teos on kiinnostava psykologeille tässä mielessä: mitkä asiat edesauttavat terapeuttista kohtaamista ja mitkä vaikeuttavat sitä, ja paikoin teos on filosofistakin mietiskelyä ja päättelyä. Tähkän vaikuttava elämänkokemus ja tietämys ovat tässä teoksessa tarjolla meidän jaettavaksemme ja hyödyksemme yhteyden etsimisessä ja löytämisessä mielten viidakossa.

Kirjaesittelyn kirjoittaja Milla Tamminen on psykologi ja psykoanalyytikko.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä