
Viiltävän ihmissuhteen näyttämö
Psykologi Sanni Vaarnilan viiltävä runomuotoinen tarina hahmottelee lukijalle säröisen ihmissuhteen. Esikoisrunokirja on pieni tutkielma yhteydestä, hylkäämisestä ja kohtaamisen merkityksestä. Mikä on rakkautta ja miltä ruumiin ja mielen rajapintaan asettuva kipu tuntuu, kirja tuntuu kysyvän.

Aivoni ajattelevi – vai mieleni?
Psykologi Pekka Järvisen uudessa tietokirjassa kritisoidaan nykyään niin muodikasta aivopuhetta ja korostetaan tietoisen mielen ja minuuden merkitystä ihmisen toiminnassa.

Profiloija – rikollisen mielen tutkija
Helinä Häkkäsen kirja avaa näkymän järkyttäviin rikoksiin ja rikollisten profiloinnin maailmaan. pääosin Suomessa, mutta myös ulkomailla. Aihetta lähestytään selvitettyjen tai pimeiksi jääneiden tunnettujen rikostapausten kautta.

Olen selviytynyt vaikeista ajoista ennenkin – lohdun sija elämässämme
Psykologi, FL Pirkko Lahti ja teologian tohtori Heli Pruuki ovat lähestyneet ajankohtaista aihetta. Mistä löytää lohtua ja toivoa elämään näinä päivinä, kun maailman perusta horjuu ja miten on menneinä vuosikymmeninä selvitty. Lahti ja Pruuki pohtivat syväluotaavasti asemoitumista elämän pieniin ja isoihin aallokkoihin.

Santiago de Compostelan pyhiinvaelluspoluilla
Psykologi Marjatta Lehtovirran ja hänen puolisonsa Juhani Salmen yhteinen kirja on samanaikainen matka sekä ihmisen sisimpään että matkasta Santiago de Compostelaan johtavilla pyhiinvaelluspoluilla. Kirja on kertomus luottamuksesta, uskaltamisesta ja uteliaisuudesta tuntemattoman äärellä.

Uutta tietoa autismikirjon kuntoutuksesta
Kirjassa esitellään autismikuntoutuksen monimuotoista ja laajaa kenttää, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta. Kirjassa on useita kirjoittajia, ja päivitetty painos huomioi Käypä hoito -suosituksen sisällön.

Musta tuntuu – kokemuksia seksuaalirikollisten terapiasta
Kirja kuvaa sellaista, mikä on piilossa ja useimpien ihmisten oman kokemusmaailman ulkopuolella. Kirjoittaja kuvaa työtään vankilassa seksuaalirikoksista tuomittujen kanssa. Työ piti aloittaa nollapisteestä – kukaan Suomessa ei ollut syvällisesti perehtynyt tämän kohderyhmän kanssa työskentelyyn.

Päivitettyä tietoa autismikirjosta
Autismikirjo-teoksen päivitetty laitos ilmestyy otolliseen aikaan. Uutuuskirja tarjoaa tietoa oppimispsykologiasta, neuropsykologiasta, sovelletusta käyttäytymisanalyysistä ja kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta.

Ihminen on päiväeläin – nukkumisen taito haltuun
Tuoreessa kirjassa unilääkäri Tuomilehto valmentaa kohti parempaa unta, palautumista ja jaksamista. Kirjan ydinviestinä on toivo: Hankalatkin unihäiriöt ovat hoidettavissa ja nukkuminen on taito, jota voi opetella.

Diagnooseista on tullut laastareita elämän pettymyksiä vastaan
THE AGE OF DIAGNOSIS: SICKNESS, HEALTH AND WHY MEDICINE HAS GONE TOO FAR. SUZANNE O’SULLIVAN. HODDER & STOUGHTON 2024.

Runoja jääkauden mittaisesta keväästä
TALVEN REUNALLA JÄÄKAUDEN MITTAINEN KEVÄT. NIINA RITA. KUSTANNUS HD 2024.

Putro psykoterapiassa
ELÄMÄNI MIEHET. SAMULI PUTRO. WSOY 2025