Puhe työelämän pulmista tuntuu monesti kääntyvän puheeksi aivoista. Asiantuntijat ruotivat mediassa, miten älylaitteet virittävät aivojen dopamiinijärjestelmää ja työstressi kuormittavat etuotsalohkoja.

Tuore esimerkki aivotutkimuksen soveltamisesta työelämään on Mona Moisalan kirja Tyhmä työelämä: Kuinka pelastaa ajatustyöläisten aivot. Moisala on aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori. Hän on jo vuosia järjestänyt työyhteisöille koulutuksia aivoterveydestä.

Kirjassaan Moisala peräänkuuluttaa tiedonkäsittelyn inhimillisten rajojen tunnistamista, keskittymiskyvyn vaalimista, tunnetaitojen arvostusta ja ihmismielten moninaisuuden huomioimista. Harva psykologi lienee kovin eri mieltä Moisalan ydinteeseistä. Kirjaa lukiessa jää kuitenkin välillä miettimään ”aivopuheen” määrää. Vaatiiko esimerkiksi työarjen vuorovaikutustilanteiden ymmärtäminen lopulta tietoa etuotsalohkon ja mantelitumakkeen välisestä neuvonpidosta?

Aivopuheelle altista aikaa

Julkisuuden aivopuhe tuntuu Moisalastakin välillä päälle liimatulta. Ylimalkainen viittaus etuotsalohkoihin ei auta ymmärtämään, miten keskittymiskyky toimii. Hän on silti vakuuttunut siitä, että aivotutkimus auttaa kehittämään työelämää.

– Kyllä se, että ymmärretään neurobiologiaa käyttäytymisen tai piirteiden taustalla, on ihan aidosti arvokasta.

Esimerkiksi persoonallisuuserot voivat välillä tuottaa kitkaa työelämässä. Itseä hermostuneempaan tai ulospäinsuuntautuneempaan työkaveriin voi olla helpompi suhtautua ymmärtäväisesti, jos hahmottaa piirteiden kumpuavan osin synnynnäisistä eroista aivojen toiminnassa. Luonnontieteiden nimeen vannovassa ajassa aivopuhe voi myös tuoda psykologian käsitteistölle lisää uskottavuutta suuren yleisön silmissä.

Väitöskirjatutkija Venla Okkonen Itä-Suomen yliopistosta arvioi, että aivopuheen vetoavuuden taustalla vaikuttaa monia eri yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Kriittisessä tutkimuksessa aivopuhe yhdistetään usein työelämän laajempaan yksilöpsykologisoitumiseen. Taustalla nähdään uusliberalistinen eetos, jossa ihminen on ensisijaisesti itse vastuussa omasta terveydestään ja työkyvystään.

Toisaalta aivopuheen voi nähdä heijastelevan muutosta ihmisten työtehtävissä. Tutkimuksessa puhutaan ”kognitiivisesta kapitalismista”: nykytyö nojaa yhä useammin ihmisen tiedonkäsittelykapasiteetin hyödyntämiseen.

– Kun aivot ovat keskeinen tuotantoväline, on luontevaa, että aivoista myös puhutaan paljon työn kontekstissa, Okkonen kiteyttää.

Metsää puilta, yhteiskuntaa aivoilta

Aivoja ja työelämää käsittelevissä mediateksteissä korostetaan usein, että ongelmia aiheuttaa aivojen ja työelämän huono yhteensopivuus – eivät yksilön aivot sinänsä. Ratkaisuja haetaan silti tyypillisesti yksilön toiminnasta. Työntekijöille annetaan vinkkejä siihen, kuinka he voisivat suojata aivoterveyttään sille vihamieliseltä työympäristöltä.

Poikkeuksiakin toki löytyy. Esimerkiksi ammattiliitot saattavat vedota aivotutkimukseen perustellessaan yhteiskunnallisia kantojaan. Okkonen korostaakin aivopuheen olevan luonteeltaan joustavaa. Nykyinen aivopuhe ei ole yksinään vastuussa sen enempää uusliberalistisesta yksilökeskeisyydestä kuin psykososiaalisen kuormituksen huomioimisesta osana työsuojelua. Se vain kietoutuu osaksi kehityskulkuja, jotka ovat olleet olemassa jo aiemmin.

Myös Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänänen yhdistää aivopuheen suosion sekä kulttuurisiin tekijöihin että työelämän rakenteellisiin muutoksiin. Kun yhteisöllisyys vähenee ja tietotyön määrä kasvaa, päätyvät yksilön aivot aiempaa herkemmin luupin alle. Väänänen uskoo, että aivotutkimuksen edistys on monella tapaa hyödyllistä. Samalla on tärkeää hahmottaa lähestymistavan rajat. 

– Monia muita asioita jää huomioimatta, jos tulkinnat typistyvät siihen, miten ihmisen aivot voivat tai miten jokin yksilöiden välillä havaittu ero juontuu heidän aivojensa eroavaisuudesta.

Esimerkiksi työelämän sukupuolierot eivät palaudu vain eroihin aivoissa, vaan niiden ymmärtäminen vaatii muun muassa tietoa sukupuolen sosiaalisesta rakentumisesta ja työelämän segregaatiosta.

Mona Moisala ei koe, että aivopuhe ohjaisi väistämättä keskustelua yksilötason ratkaisuihin. Esimerkiksi keskittymiskyvyn vaaliminen vaatii toimia sekä yksilöiltä että työyhteisöiltä. Jo Moisalan kirjan johdannossa todetaan, ettei neuvojen jakaminen yksilöille auta, jollei työkulttuurissa tapahdu muutosta.

Työyhteisöjä kouluttaessaan joutuu silti välillä tekemään strategisia valintoja. Jo yhdellä puheenvuorolla voi saada yksittäiset työntekijät muokkaamaan työskentelytapojaan, mutta isommat rakenteelliset muutokset vaatisivat enemmän aikaa ja resursseja.

– Jos minulla on vain yksi tunnin puheenvuoro organisaatiossa, niin se tunti kannattaa käyttää siihen, että puhun yksilötasosta, Moisala kuvaa.

Kuuntele, tiedosta, haasta

Onko aivopuheeseen hurahtaminen työelämän pulmia selvittelevälle psykologille uhka vai mahdollisuus? Moisala ajattelee, että asiakastyössä on tärkeää kuunnella, millainen lähestymistapa vetoaa kuhunkin yksilöön. Osaan ihmisistä aivotutkimukseen viittaaminen uppoaa, mutta toisille se voi jäädä turhan etäiseksi ja abstraktiksi.

Venla Okkonen taas korostaa, että asiakastyössä on aina kyse vallankäytöstä: asiantuntija ohjaa ihmistä omaksumaan uudenlaisia tapoja tarkastella itseään ja ympäröivää maailmaa. 

– Vaikka biologinen kieli näyttäytyy helposti neutraalina todellisuuden kuvauksena, niin se ei ole koskaan täysin neutraalia.

Kaikki työelämän ongelmat eivät synny ensisijaisesti aivojen tasolla.

Kun aivotutkimusta sovelletaan monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, mukana on aina paljon tulkintaa, joka ei liity suorana biologisiin faktoihin. Tämä ei itsessään ole hyvä tai huono asia. Psykologien on kuitenkin hyvä tiedostaa, millaisia taustaoletuksia aivotutkimuksen soveltamiseen liittyy ja millaista kuvaa he itse tuottavat työelämän todellisuudesta.

Ari Väänänen toteaa, että aivopuheeseen ei välttämättä aina kannata lähteä mukaan. Joskus tällainen puhe uhkaa peittää alleen keskustelun työn organisoinnin ongelmista tai laajemmista taloudellisista ja kulttuurisista haasteista. Aivot ovat mukana kaikessa, mitä teemme, mutta kaikki työelämän ongelmat eivät synny ensisijaisesti aivojen tasolla.

– Joskus on myös hyvä konfrontoida, jos tulkinnat ovat kovin aivoperäisiä, Väänänen pohtii.