Arvioita kirjallisuuden arvioinnista

Kerrotaan haulikosta joka kiersi takavuosina kirjailijalta toiselle. Sillä saivat lopettaa uransa ne, joille ammatti kävi liian raskaaksi. Tarinan mukaan syynä oli muita useammin lehtiarvio. 

Äskettäin uutisoitiin tulistuneesta koreografista, joka sottasi kriitikon kasvot koiran ulosteella. Seppo Heikinheimon ja Vesa-Matti Loirin väille odotettiin nyrkkitappelua 90-luvulla. Heikinheimo uhosi voittavansa itseään kookkaamman Loirin tekniikalla ja tykkimiehen rohkeudella. 

*

Olen leikitellyt ajatuksella että kriitikot saisivat kirjoittaa seuraavan romaanini. Tarkemmin sanottuna ne kriittiset lukijat, jotka ovat kirjoittaneet Taivaallisesta vastaanotosta julkisia arvioita lehtiin, blogeihin tai sosiaaliseen mediaan. 

Taivaallinen vastaanotto käsittelee kuvitteellisen kirjan kuvitteellista vastaanottoa. Suunnittelemani kirja, Taivaallisen vastaanoton vastaanotto, sisältäisi olemassa olevan kirjan olemassa olevan vastaanoton. Koostaisin kirjan ready made -periaatteella: kopioisin internetistä ihmisten kirjoittamat arviot sellaisinaan ja nimillä varustettuina. Rakenteen varastaisin Dantelta. Ensimmäisessä ja kiinnostavimmassa osassa, Helvetissä, olisi kaikki paha mitä kirjasta on sanottu. Ilkeitä sanoja kyllä riittää kokeellisesta Finlandia-palkitusta romaanista. Kiirastuleen taas pääsisivät neutraalit, kädenlämpöiset arvioinnit. Paratiisiin kiittävät.   

Tunnetun maksiimin mukaan kosto on kirjoittamisen ydinmotiivi. Kaikki hyvä kirjallisuus lähtee kiukusta, epäkohdasta jonka polte ei jätä rauhaan. Kirja-fantasiani mukaan olisi oikeudenmukaista, että kirjaani vastaan hyökänneet jäisivät omilla nimillään painetun sanan historiaan. 

*

Moista kiukkua on vaikea perustella, mutta perustelenpa kuitenkin.  

Ajattelen kirjoittamisen tapahtuvan melkeinpä yksinomaan uskon varassa, ammattitaito on vain vähäinen osa kaikkea. Kannustavien sanojen voima on yhtä hämmästyttävä kuin se, miten pienestä mitättömyyden kokemus voi syntyä. Kirjoittamisessani ei ole mitään vakautta, joka olisi uskon, toivon ja rohkaisun ulkopuolella, eikä muuta tavoitetta kuin itsensä kokoaminen tai ehdotus siitä miten maailmaa voisi katsoa. 

*

Viime aikoina on puhuttu poikkeuksellisen paljon kirjallisuuskritiikistä. Se ei ole noussut keskustelunaiheeksi omin avuin. Julkisuudenhenkilö ja entinen taitoluistelija Kiira Korpi houkuteltiin julkaisevaksi runoilijaksi ja kritiikki kohteli häntä niin kuin odottaa saattoi. Helsingin Sanomissa kirjaa luonnehdittiin surkeaksi ja sen julkaisemista vastuuttomaksi. 

Olen kriitikon kanssa samaa meiltä. Opetus- ja raatitöideni myötä tiedän suurin piirtein julkaisukynnyksen alittavan runouden tason. Sitä ei voi sanoa matalaksi. Parhaat ja palkituimmat runoilijat saavat odottaa kustantamoissa kärsivällisesti vuoroaan saadakseen seuraavan kokoelmansa julki. Kiirakorvet kulkevat ohituskaistaa.

*

Instagramia selaillessa käy nopeasti selväksi, että on ollut rikos tuoda Kiira Korpi verikoirien kirjastoluokkaan 82.2.

Seuraajilleen Kiira Korpi kertoo runomuodossa erostaan ja kannustaa rohkeampaan elämään. Teksteistä paistaa vilpitön pyrkimys kommunikaatioon. Kiira näyttää asemoituvan Instagram-aforistikojen suureen perheeseen. Houkutteleehan jo palvelun nimi väliaikaismietteiden kirjoittamiseen, sellaisten jotka eivät kestäisi kirjan painoa. 

Kirjallisesta perinteestä katsoen Kiira on aloittelijamainen, mutta luontaisessa ympäristössään ravitseva ja tärkeä. 

*

En ole muuta kuin mitä muut minusta kertovat. 

*

Helsingin Sanomien kriitikko toteaa Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmassa että Kiira Korpi on saanut niin paljon arvostelua luistelijanurallaan, ettei häntä yksi Hesarin kritiikki hetkauta. Sama ajatus toistuu taajaan internetissä: Kiira istuu rahapinonsa päällä ja nauraa koko keskustelulle. 

Ajassamme tuntuu vallitsevan yhteisymmärrys pahoinpitelyn välttämättömyydestä, kunhan katsoo että lyönti suuntautuu ylöspäin. Ylhäällä ovat ne jotka vetoavat alhaisimpiin vietteihimme: rahakkaat ja menestyneet tai sellaisiksi kuvitellut.   

*

Jatkan Kiira Korven mietelmien lukemista. Lienee suhteellisuudentajutonta hakea lohtua hänen kohtalostaan. Finlandia-palkinnon synnyttämät vastareaktiot eivät liene verrattavissa Kiira Korven runojen kohtaamaan tyrmäykseen, mutta lohtukirjallisuutena minäkin Kiiraa luen.  Ajattelen julkkiksia marttyyreina, jotka uhraavat elämänsä jotta voisimme heijastella heidän kauttaan omaamme. En usko yhdenkään julkkiksen olevan onnellinen, enkä yhdenkään olevan pahoilta sanoilta turvassa. Mitä syvemmälle ihminen katoaa näkyvyyteensä, sitä vähemmän hän on mitään muuta. Taito luistella on joka aamu kauempana ja tunnettuus perustuu yhä enemmän ainoastaan tunnettuuteen. Kenellä tahansa on enemmän kuin julkkisrunoilijalla, jolta puuttuu varsinaisen elämän suoja. Samoin tunnen itsekin, vaikka en ole hänen laillaan suojaton. 

*

Julmuus on painettua sanaa arvioidessa oletusasetus. Muutoin hyvätahtoiset ihmiset ryhtyvät ilkeiksi jos eivät nauti lukemastaan. Kenties he sekoittavat kirjat kulutustuotteisiin, joiden tehtävänä on antaa vastinetta rahalle. Kirja kun ei ole mitään sen kaltaistakaan, ainakaan kirjailijan kannalta.  

On pitkä perinne vaatia kirjalta mahdottomia. Kerran kirjallisuus oli kansalliskirjallisuutta, sen rakentaja mitä nyt olemme, sen kielen luoja millä nyt ajattelemme. Kunniakas perinne on velvoittava. Jokainen kirjallisuuteen kirjoitettu uusi lause peilautukoon tätä uljautta vasten, joko kohottaen, ylläpitäen tai madaltaen sitä. 

Missään muussa tuottamattomassa harrastuksessa ei liene samanlaista julkisen häpäisyn uhkaa kuin kirjoittamisessa. Vastineeksi riskinotosta kirjoittaja saa mahdollisuuden suuren onneen tai häpeään, silti useimmiten vain sen että teksti katoaa maailmaan jälkiä jättämättä.  

*

Ehkäpä kirjallisuuden pitäisi vapautua anomasta arvonantoa, olla kokonaan välittämättä vastaanotostaan. Sitä ehkä kriitikotkin tarkoittavat: yksikään oikea taiteilija ei välitä julkisesta huomiosta, linnanjuhlista, ansiomerkeistä tai palkinnoista. On mahdotonta kirjoittaa hyvin, jos arvomaailma on niin lattea ja alkeellinen, ja rakentuu samoille tarpeille kuin muiden kirja-alan ihmisten. 

*

On esimerkkejä siitä miten kirjailija on mennyt pilalle saatuaan liikaa huomiota. Tekstistä on tullut ylimalkaista, hutiloivaa, aiheista kädenlämpöisiä. Puhutaan Finlandia-kirouksesta tai toisen kirjan syndroomasta. Lehtikritiikeissä onkin havaittavissa eräänlainen rankaisukäytäntö. Jos kirjailijalla on mennyt liian lujaa edellisen kirjan vastaanoton vuoksi, on syytä nuijia hänet takaisin maan sisään. 

*

Ajattelen Kiira Korvesta yhä lämpimämmin. Suurten kustantamojen katalogeja selatessa Korven kirja on se, jonka kohdalla pysähdyn. Minkäänlaista kiukkua se ei minussa herätä, toisin kuin monet muut esiteltävät kaunokirjat. 

Ehkäpä Kiira Korven runokirja ja kirjallisuutta avartava kokeellisuus kohtaavat samassa paikassa. Yhteinen vihollisemme on tavallinen kirjallisuus, leipälause, ammattikirjailijoiden kirjoittama kirjallisuus. 

Kuriositeetit eivät ole uhka kirjallisuudelle, vaan pelokas, varman päälle tehty perusromaani, joka laimentaa itsensä kelvatakseen mahdollisimman monille. 

Epäonnistuminen on aina suurta, se rajaa ja tekee näkyväksi hienon, ja saa unelmoimaan siitä minkälaisia kirjat voisivat onnistuessaan olla. 

Vahingollinen kirjallisuus ei ole milloinkaan huonoa kirjallisuutta. 

Tässä mielessä Kiira Korpi on minulle valontuoja taiteellisessa pimeydessä. Hänen runoistaan olennoituu viattomuuden tila, johon on vielä mahdollista piirtyä mitä tahansa. Leipäproosa ei ole muutettavissa. 

*

Kaavailemani kostoromaani ei ole mahdoton ajatus, mutta tuskinpa jaksan käyttää sellaisen näpertelyyn aikaani, vaikka selvää on että tarvitsemme paremman kirjallisuuden lisäksi myös parempia lukijoita. 

Lukijat tekevät kirjan, sanotaan, tai vähintäänkin kirjallisuus tapahtuu puolimatkassa tekijän ja lukijan välillä. Ehkäpä on niin, että pahat sanat jotka arvioitsija lukemastaan sanoo, ovatkin kohdistettu hänelle itselleen rangaistuksena tyhmyydestä, sivistymättömyydestä tai laiskuudesta. 

Niiden aiheuttamaa häpeää vastaan voisi puolustautua samoin asein millä kirjailija puolustaa tekstiään. Ehkäpä ei sentään kiertävällä haulikolla.

//

Jukka Viikilä on kirjailija ja dramaturgi. Hän on saanut Finlandia-palkinnon kahdesti: romaaneistaan Akvarelleja Engelin kaupungista ja Taivaallinen vastaanotto.