Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen psykologipalvelut Vasemmistoliiton tavoiteohjelmaan

Marraskuussa puoluekokoustaan pitänyt Vasemmistoliitto päätti sisällyttää puolueen uuteen tavoiteohjelmaan kaksi psykologien kannalta tärkeää tavoitetta.
Puolue vaatii sitovaa valtakunnallista koulupsykologi- ja -kuraattorimitoitusta ja sen laajentamista koskemaan myös varhaiskasvatusta. Tämä edellyttää varhaiskasvatuksen psykologipalvelujen sisällyttämistä varhaiskasvatuslakiin.

Lisäksi Vasemmistoliiton puoluekokous otti kantaa ajankohtaiseen keskusteluun psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta. Tavoiteohjelmaan on kirjattu psykoterapeuttien koulutuksen ottaminen julkisen rahoituksen piiriin. Samalla vaaditaan psykoterapiahoitoon pääsyn kriteerien yhdenvertaistamista ja hoitoon pääsyn helpottamista siten, että hoitoon pääsee myös muulla perusteella kuin työkyvyn palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.


 Lue lisää varhaiskasvatuksen psykologitarpeesta

Saatat olla kiinnostunut myös näistä