Uuden synnyttämisen vimmasta jaettuun kokemukseen – vai toisinpäin?

NAINEN JA LUOVUUS
ELINA REENKOLA
MOMENTUM-KIRJAT 2025

Juuri ilmestynyt Nainen ja luovuus on psykoanalyytikkokouluttaja ja tietokirjailija Elina Reenkolan kahdeksas teos. Hän kirjoittaa erityisesti naiseudesta ja äitiydestä katsoen tästä feminiinisestä näkökulmasta myös häpeää, aggressiota ja kateutta. Läpi teoksien keskeisenä teemana näkyy ruumiillisuus ja pohdinta siitä, miten naisen ruumiillisuus saa muotonsa myös psyykkisessä todellisuudessa. 

Kirjan esipuheessa Reenkola toteaa: “Vaikka binäärisestä luokittelusta nainen-mies on luovuttu ja ymmärretty, että psyykkinen sukupuoli-identiteetti on moninainen, voidaan silti puhua naisesta, naisen arvostamisesta, naisvihasta ja naisen oikeuksista. Kytken luovuuden sekä biologiseen naiseen että psyykkiseen feminiinisyyteen… Naisen ruumis ei merkitse samaa kuin naiseus. Naiseksi ei synnytä vaan kasvetaan työläästi” (s.8). 

Reenkola on kirjoissaan tuonut esiin naiseuden erityislaadun näkökulman suhteessa psykoanalyyttiseen teoriaan. Tämä on ollut tarpeellista ja virkistävää vastapainoa usein varsin miehisille tai maskuliinisille käsityksille psyyken kehityksestä, jotka ovat olleet psykoanalyysin historiassa aina Freudista lähtien näkyvämmin esillä. Nykyään, onneksi, yhä useammin ja selkeämmin myös kriittisesti tarkasteltuina. Naiseutta ei nykypsykoanalyysissa katsota enää vain miehisellä katseella, ulkoapäin määrittäen tai selittäen.

Kirjassaan Reenkola käy läpi seitsemän luovuuden elementtiä erillisinä otsikkoinaan. Käsittelyssä ovat niin leikki ja mielikuvitus, kosketus piilotajuntaan, vihan ja raivon merkitys luovuuden voimana kuin traumojen, tyhjyyden ja suremisenkin merkitys. Oman otsikkonsa saa naisen oma ääni ja erillisyys sekä lumoutuminen, vimma ja intuitio kuin myös luovuuden lähestyminen feminiinisyys-maskuliinisuus-jaottelun kautta. 

Reenkola tuo kirjoissaan esiin
naiseuden erityislaadun näkökulman
suhteessa psykoanalyyttiseen teoriaan

Vastaavasti Reenkola käsittelee luovuuden esteitä ja riippakiviä eli sitä, miten liiallinen kiltteys, häpeä, syyllisyys ja kateus saavat luovuuden näivettymään. Luovuudessa on uutta synnyttävä elementti, joka pyrkii esille kyseenalaistaen totuttua ja kurottaen toisaalta johonkin itselle vielä outoon mutta aitoon. Uuden edessä ihminen on kuitenkin haavoittuvainen ja siten alttiina myös häpeälle. Tilan ottaminen ja esilletulo voivat herättää voimakasta syyllisyyttä. Naisen luovuuden esteinä voivat edelleen olla ympäristön ja kulttuurin muovaamat odotukset siitä, mikä on naiselle sopivaa. Miten nainen voi toteuttaa luovuuttaan suhteessa erilaisiin rooleihin, joita hän myös itse ylläpitää?

Katseen voimaa -luvussa Reenkola tuo kauniisti esille nähdyksi tulemisen perustavanlaatuisen tärkeyden. Hän kuvailee sitä, miten merkityksellinen äidin katse vauvalle on. Ja miten vaikka katseen pois kääntäminen saa vauvan lamaantumaan ja hätääntymään. Kun saman siirtää luovuuteen, voi ymmärtää, millainen merkitys luovalle ihmiselle on katsojan reaktiolla. Hyväksyvä katse kannustaa eteenpäin, arvosteleva katse voi lannistaa. Välinpitämättömyys ja ohittaminen nakertavat itsetuntoa ja saavat kyselemään oikeutusta omaan luovuuteen, taiteen tekemiseen. 

Esimerkit taiteesta tuovat elävyyttä ja saavat lukijan
miettimään omia taidekokemuksiaan

Reenkola kirjoittaa arkisen kauniisti niin, ettei esitietoja psykoanalyyttisesta teoriasta tarvita, jotta kirjan sanoman voisi ymmärtää. Hänen esimerkkinsä taiteesta tuovat elävyyttä ja saavat lukijan miettimään omia esimerkkejä, omia taidekokemuksia. Hyvä teksti herättää aina mielessä yhtymäkohtia ja muistoja. Tämä teksti herättää niitä runsaasti ja sivun reunat täyttyvät lukiessa omista merkinnöistä.

Erityisen koskettavia ovat kirjailijan henkilökohtaiset esimerkit. Nämä erottuvat kirjasta myös erilaisella fontilla, kuin ne olisi kirjoitettu vanhalla kirjoituskoneella. Tehokeino toimii. Omaääninen kerronta tuo aiheen lukijan lähelle ja vakuuttaa siitä, että kirjoittaja tietää aiheensa paitsi teoreettisesti myös kokemuksellisesti.

Kirjan luettuani huomasin, että jäin miettimään vielä luovuuden suhdetta vuorovaikutukseen ja toisiin ihmisiin. Onko luovuus sisäinen vimma, joka hakee jaettavan muodon vai vaatiiko luovuus lainkaan toista tullakseen todeksi? Ehkäpä luen kirjan vielä uudestaan tämäkin kysymys mielessäni. Reenkolan teos kestää kyllä useamman lukukerran ja siihen voi palata hakemaan vastauksia tai herättelemään omaa inspiraatiota ja luovuutta. Lämmin suositus siis, jos feminiininen luovuus sai uteliaaksi.

Kirjaesittelyn kirjoittaja on psykologi, psykoterapeutti ja kulttuurimedia Kuiskeen toimittaja.