Tekoäly sitä, tekoäly tätä

Radiosta raikaa sääennuste robottiäänellä – kanava äkkiä vaihtoon! Ranskaksi kuuntelemani kirjasarja jäi kesken, kun lukijaksi vaihtui aksenttia kesken lauseen vaihtava ja epämääräisiä kirjan koodejakin lukeva ”Mademoiselle (synthesized voice)”. TV-ohjelmien tekstityksiä tulee nykyisin luettua ihan vain tekoälyn käännösvirheiden bongaamiseksi. Liiton alea eräässä nimeltä mainitsemattomassa neuleliikkeessä hyödyntäessäni myyjätär vinkkasi, että tekoäly tekee värianalyysin ilmaiseksi. Kävi sääliksi värianalyysilla uraansa uurtaneita. Toisaalta myös sote-alalla mennään mukaan moiseen hullutukseen ja selvitetään mm. tulkkipalveluiden korvaamista tekoälyllä. 

Tekoäly on vallannut tilaa alalta kuin alalta ja se esiintyy uutisten päätähtenä päivittäin. Se ulottaa lonkeroitaan tieteeseen, taiteeseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Psykologi-lehdessäkin tekoälystä on kirjoiteltu ahkerasti ja ilmeisesti sitä käytetään psykologityössä ainakin kehityskelpoisena lausunnoinnin apurina. Olenpahan kuullut alamme opiskelijoidenkin joskus korvaavan tenttikirjojen pänttäämisen tekoälyn tuottaman tiivistelmän opettelulla.

Olemmeko tosiaan valmiit antamaan tekoälyn tyhmentää meitä,
syödä luovuuttamme ja persoonallista ilmaisutyyliämme?

Kaikki tämä herättää ahdistusta, epätoivoa, vihaakin. Olemmeko tosiaan valmiit antamaan tekoälyn tyhmentää meitä, syödä luovuuttamme ja persoonallista ilmaisutyyliämme, korvata ihmissuhteemme ja viedä työpaikkamme? Missä menee raja? Kuka on vastuussa tekoälyn virheistä, tietoturvasta saatikka niistä lukuisista, jotka uskovat mielenterveysongelmansa tekoälylle?

Jos en itse pysty kuuntelemaan tekoälyn lukemaa sääennustetta, miltähän vaikkapa trauma-asiakkaasta tuntuu vastata tekoälyn tunnekylmästi tulkkaamiin kysymyksiin? Taikka kuulla tunnepitoista kerrontaansa toistettuna robottiäänellä? Saako ”toiminnan tehostamisen” ja säästökuurien aikana edes vähän pysähtyä kritisoimaan sitä, kuinka tekoälyn käytön laajentuminen vaikuttaa työpaikkojen vähenemiseen ja sitä kautta työttömyyden – ja sen sivuvaikutuksina osattomuuden ja mielenterveysongelmien – kasvuun. 

Pientä kritiikkiä tekoälyn ekologisista haitoista on sentään tuotu esiin. Lehdissä oli myös juuri juttua Aalto-yliopiston johtamasta tutkimuksesta, jossa löydettiin viitettä siitä, että tekoälykumppanin käyttö voi pitkällä aikavälillä lisätä ahdistusta ja etäännyttää tosielämän ihmissuhteista. Onko huolestuttavampaa kehityskulkua olemassa?

Tekoälyn mahdollisuudet ovat kattavat ja alati laajenevat, mutta kyselen, missä tekoälyn herättämistä tunteista saa puhua? Ehkäpä turvallisesti edes kollegojen kesken.

Kirjoittaja on lasten ja nuorten erikoispsykologi ja Psykologiliiton hallituksen jäsen.