Takaisin arkeen

Olen kuullut huhua ihmisistä, jotka miettivät lomallakin töitä. Itsehän en kuulu heihin, vaan ennemmin mietin töissä ollessa jo seuraavaa lomaa. Käytän paljon aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, milloin ja miten vietän lomani. Näen myös tärkeäksi valmistautua loman viettoon. Haluan orientoitua lomaan hallitusti ja hiljalleen työarjesta laskeutumalla, koska äkkipysähdys voi tuntua liian rajulta.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen vastikään palannut töihin neljän viikon kesälomalta, joka oli mittapuuni mukaan täydellisen onnistunut: sain oikeassa suhteessa lepoa ja vapautta aikatauluista sekä kotona oleskelua ja reissaamista.

Lomalta töihin palatessani huomasin olevani täysin eri ihminen. Aamulla odotin bussia rauhallisin mielin, vaikka se oli jo kaksi minuuttia myöhässä. Työpaikalla naurahdin, kun potilastietojärjestelmä taas kerran kaatui. Työpäivän loppuessa ihmettelin, miten nopeasti aika olikaan kulunut, ja olisin halunnut tehdä lisää hommia. Olin siis psyykkisesti joustava, hetkessä elävä ja energiaa täynnä – jotain aivan muuta kuin mitä olin toukokuun väsymyksessä kokenut olevani.

Työpaikalla naurahdin,
kun potilastietojärjestelmä
taas kerran kaatui.

Tämä herätti minut miettimään, onko tämä se, kuka oikeasti olen. Enkö olekaan kärsimätön, stressaantunut ja parantumattoman vaativa pohjimmiltani vaan ainoastaan olosuhteiden pakosta?

Älkää ymmärtäkö väärin: minä pidän työnteosta, sen tarjoamista haasteista ja merkityksellisestä tekemisestä. Ongelmana ei olekaan työ, vaan arki. Loman jälkeen on palattava jatkuvaan metatyöhön. Taas pitää suunnitella aikatauluja, harrastuksia, kaupassa käymisiä ja ruoanlaittoja. Pitää tehdä hirveästi valintoja, jotka lomalla voi tehdä spontaanisti, mutta jotka arkena on tehtävä ajoissa etukäteen. Moneltako laitan aamuherätyksen? Mitä otan evääksi? Pukeudunko helteeseen vai vesisateeseen? 

Kaikki pitää tietää ja suunnitella. Ei ole varaa jäädä pohdiskelemaan tai odottamaan inspiraatiota, ettei sitten huomaa jo myöhästyneensä töistä ja deadlineista.

Kun pyörittelin tätä aihetta omassa mielessäni, ajatusten sävy oli synkkä ja kuristava. Onneksi lounaspöydässä työkaverit auttoivat näkemään kirkkaampia värejä. Kollega N totesi lempeästi hymyillen, että töihin paluussa on perimmiltään vain kyse siitä, että kone pitää saada ajettua taas ylös. ”Kyllähän käynnistäminen aina takkuaa, mutta siitä se pian helpottaa.” Ehkä onkin viisautta ajatella itsensä kuin paperikoneena, joka kaipaa vuorotellen huoltotaukoa ja ylösajoa. Kyllä se siitä taas liikkeelle lähtee, kun vähän öljyää kahvilla ja pullalla. Toivotankin kaikille hauskaa arkeen paluuta ja koneen käynnistämistä!

Kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi ja Psykologiliiton liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja (Upsy).