Siirry sisältöön

PÄÄTTÄJIEN PENKILTÄ

Ohjauksella menee hyvin – vai meneekö?

Suomalaisen työvoiman koulutustaso alkaa jäädä kansainvälisesti jalkoihin, ja pienten koululaisten oppimistulokset ovat suorastaan romahtaneet. Työelämässä on edelleen mukana pelkän peruskoulun varassa olevia, joita onkin kaikkein vaikeinta saada opiskelemaan uutta, silloinkaan kun vanhalle osaamiselle ei enää löydy töitä. Toimijoina ohjauksen kehittämisen kentällä ovat olleet ELY-keskusten vetämä ELO-toiminta (elinikäinen ohjaus), yhteistyössä valtakunnallisen TEMin ja OKM:n yhdessä johtaman elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän kanssa, Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella sekä tuoreimpana toimijana jatkuvan oppimisen ja työllistymisen palvelukeskus JOTPA.Käytännön ohjauspalveluja tuotetaan eri toimintaympäristöissä: koulutuksessa, työ- ja elinkeinohallinnossa, työpaikoilla, järjestöissä ja yksityisesti. 

Yhtenä kokoaan suurempana tekijänä ohjauksen kentällä toimii TE-palvelujen valtakunnallinen uraohjaus. Tämä viiden psykologin yksikkö tarjoaa ohjauspalveluja puhelimen ja videon välityksellä kaikkialle Suomeen ja ylitse rajojenkin. Ulkomailla työskentelevät ja opiskelevat ovat löytäneet palvelumme Suomeen palaamista harkitessaan. Valtaosa asiakkaistamme onkin työelämässä toimivia tai opiskelevia tulevaisuutensa pohdiskelijoita. 

Toimimme myös paikallisia TE-palveluja ja kuntakokeiluja paikkaavana järjestelmänä, jonne asioimaan pääsee nopeasti.  Asiakkaamme voivat joko varata itselleen sopivan ajan sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä kertoen samalla palvelutarpeestaan tai soittaa päivystysnumeroomme. Päivystysvuorot ovatkin jännittäviä, kun ei voi koskaan tietää, mitä sieltä linjoja pitkin tulee. Samahan pätee kaikkiin muihinkin TE-puhelinpalveluihin, joissa olemme saavuttaneet asiakkaidemme luottamuksen ja saaneet erinomaista palautetta palvelustamme.

Tätä alkuun Uralinjan nimellä tunnettua palvelua pilotoitiin vuonna 2010, jolloin puhelimen välityksellä tapahtuva psykologin etätyö oli jotain aivan vallankumouksellista. Samoin kuin kotoa käsin työskentely ja vuonna 2015 pilotoitu video-ohjaus. Nyttemmin, ja viimeistään koronan myötä, nämä toimintamuodot ovat yleistyneet TE-toimistoihinkin.

Parin vuoden päästä TE-palvelujen kunnallistuessa tämä yksikkömme lakkautetaan. Meillä onkin suuri huoli asiakaskuntamme palvelujen saatavuudesta. Mistä he, TE-palveluja muuten käyttämättömät, voivat jatkossa saada asiantuntevaa ohjausta kuntien mitä luultavammin keskittyessä palvelemaan omia työnhakija-asiakkaitaan?

Kirjoittaja on psykologi ja Psykologiliiton hallituksen jäsen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä