Mitä tehdä, kun vanhempi ei kasva aikuiseksi?

SAIRAS PERHE – KUN VANHEMPI EI KASVA AIKUISEKSI
KATJA MYLLYVIITA
DUODECIM 2025

Kirjauutuus on suunnattu tietoa ja ymmärrystä hakeville nuorille ja aikuisille lapsille, joiden on vaikea itsenäistyä turvallisesti omista vanhemmistaan sekä sellaisille aikuisille lapsille, jotka eivät koe tulevansa nähdyiksi ja kohdatuiksi omana itsenään vanhempien taholta. Osa tekstistä on suunnattu myös vanhemmille, jotka tunnistavat itsessään kypsymättömiä piirteitä. 

Kirjassa käsitellään lisäksi tilanteita, joissa vanhempi ei kykene hyväksymään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvan nuoren tai aikuisen lapsensa identiteettiä tai suuntautumista. Myllyviita haluaa kirjallaan laajentaa aiemmin käsittelemäänsä häpeän teemaa siten, että tarkastellaan lisäksi perhedynamiikan ja sukupolvisuuden vaikutuksia häpeän kokemuksiin. Kirjassa on paljon tapausesimerkkejä ja prosessikuvauksia siitä, miten vuorovaikutus muotoutuu erilaisissa tilanteissa.

Kirja auttaa tunnistamaan, milloin vanhemman käytös on pitkäaikaisesti lapsen rajoja rikkovaa tai hänen tarpeitaan laiminlyövää. Myllyviidan mukaan vanhemman kypsymättömyys näkyy esimerkiksi voimakkaina tunnereaktioina, vaikeutena sietää kritiikkiä, itsekeskeisyytenä ja vaikeutena sopeutua uusiin asioihin. Lapsessa tämä näkyy ylisopeutumisena, kuten vaikeutena olla eri mieltä vanhemman kanssa, omien arvojen hylkäämisenä ja itsenäistymisen vaikeuksina. Lapsessa herää herkästi yksinäisyyttä, ja suhde vanhempaan on yksipuolinen sekä vanhemman tarpeita toteuttava. 

Vanhemman kypsymättömyys näkyy esimerkiksi vaikeutena sopeutua uusiin asioihin.

Vanhempi saattaa ohjata lapsen toimintaa manipuloinnin keinoin, ja hän kohdistaa lapseen mustavalkoisia ja säätelemättömiä tunteita. Lapsi havaitsee suhteessa tunnetartuntaa ja kokee emotionaalisen autonomian ja mentaalisen vapauden kadottamista. Aikuisena lapsen voi näistä syistä olla vaikea toimia itsensä ja toisten parhaaksi ihmissuhteissa, hän saattaa käyttäytyä rajattomasti tai ylivastuullisesti, ja hänen voi olla vaikea tunnistaa kaltoinkohtelevaa käytöstä.

Kirjassa kuvataan eri vanhemmilla esiintyviä kypsymättömiä tyylejä kuten epävakaa ja arvaamaton, vaativa ja kriittinen sekä torjuva ja hylkivä. Jokaisen tyylin osalta avataan, miten se ilmenee sekä vaikuttaa vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Kirjassa kuvataan myös kaikille kypsymättömille vanhemmille yhteisiä piirteitä: tarve suojautua vihan ja kontrollin avulla, muutosten pelko, vastuuttomuus, todellisuuden kieltäminen sekä emotionaalinen vallankäyttö.

Kirjan loppuosa antaa aikuiselle lapselle konkreettisia vinkkejä siihen, miten voi säädellä ja suojata itseään. Aikuinen lapsi voi opetella tunnistamaan ali- ja ylivireystiloja ja säätelemään niihin ajautumista. Huomaamaton häpäisy on myös tärkeää tunnistaa, kuten myös opetella olemaan tekemisissä vanhemman kanssa ilman dissosiaation suojaa. Vihapäiväkirjan avulla voi pitää kirjaa, mistä asioista vihan tunteet nousevat ja millaisiksi tunteiksi ne muuntuvat. Konkreettisia vinkkejä annetaan myös yksinäisyyden tunteiden selättämiseen tunnistamalla omien turvastrategioiden vaikutuksia ihmissuhteisiin.

Huomaamaton häpäisy on tärkeää tunnistaa.

Kirjassa käydään läpi myös, millä keinoilla omaa hyvinvointiaan voi parantaa suhteessa kypsymättömään vanhempaan, mutta myös omiin sisäistettyihin haitallisiin vuorovaikutusmalleihin. Kypsymättömille vanhemmille tarjotaan tietoa siitä, miten he voivat omalta osaltaan parantaa vuorovaikutusta. 

Myllyviita kuvaa kattavassa taulukossa, miten omat asemoinnit vuorovaikutustilanteissa vaikuttavat toimintaan ja tunteisiin sekä miten toiminta vaikuttaa toisen osapuolen tunteisiin. Passiivinen ja alistuva jättää sanomatta, mitä ajattelee, ja samalla toivoo, että toinen arvaisi, mitä haluaa. Tästä seuraa kokemus, että on ohitettu ja sivuutettu, ja mahdollisesti jälkeenpäin herää vihan tunteita. Toisella osapuolella saattaa herätä syyllisyyden, ylemmyyden tai turhautumisen tunteita. Pitkällä aikavälillä tällainen käyttäytymismalli tuo nopean helpotuksen tunteen konfliktin välttämisestä, mutta pitkällä aikavälillä se saattaa tuottaa ulkopuolisuuden ja katkeruuden tunteita sekä vetäytymistä vuorovaikutuksesta.

Myllyviita listaa kaikille yhteisiä sosiaalisia tarpeita, ja jos ne eivät toteudu ja ihminen tulee torjutuksi, seurauksena on häpeän tunne. Häpeältä suojautumisen tarve voi nostaa esiin välttelyä, vetäytymistä, hyökkäämistä tai itsetuhoisuutta laajassa merkityksessä. Häpeän myötä yksinäisyys lisääntyy ja yhteys autenttiseen minuuteen heikkenee. Kirjassa käydään läpi sitä, miten ihminen voi etsiä yhteyttä omaan sisäiseen viisauteen aina tarvittaessa uudelleen. Taulukon avulla autetaan työstämään myös sitä, mitä hyötyjä ja haittoja etäisyyden ottamisesta vahingoittavasti toimivaan vanhempaan on.

Myllyviita pitää tärkeänä, että aikuinen lapsi kohtaa sekä kypsymättömän vanhemman että itsensä. Eteenpäin pääsemisen takia on tärkeää hyväksyä vanhempi sellaisena kuin hän on, eikä esimerkiksi takertua toivomaan muutosta. Vanhemmalle voi asettaa rajoja, ja lapsi voi harjoitella jämäkkyyttä sekä eriävien mielipiteiden ilmaisua asteittain. Itselleen voi kirjoittaa elämäänsä varten uusia sääntöjä, kuten ”oma arvoni ei riipu siitä, onko vanhempi tyytyväinen” tai ”omat tunteeni ovat yhtä tärkeitä kuin toisten tunteet”.

Vanhemmalle voi asettaa rajoja.

Kirjassa kuvataan myös vääristävien peilien vaikutusta. Projektion kautta kypsymätön vanhempi saattaa heijastaa omat hankalat ja omaan minäkäsitykseensä huonosti sopivat tunteet toiseen ihmiseen. Joskus perheeseen muodostuu yksi syntipukki, johon perheessä kaikki vaikea heijastetaan. Vanhempi saattaa luokitella ihmisiä vahvoihin voittajiin ja heikkoihin häviäjiin, ja jos lapsella on vaikeuksia, hän joutuu vanhemman mielessä heikkojen kategoriaan. Lapsi taas saattaa kokea suhteettoman suurta huonommuuden tunnetta.

Kirjan viimeisessä luvussa käsitellään surun kohtaamista. Kypsymättömän vanhemman lapsi joutuu suremaan sitä, mitä on menettänyt, kun näkee perheitä, joissa on toisenlainen perhedynamiikka. Lapsi saattaa aikuisenakin ylläpitää fantasioita siitä, että jonain päivänä ongelmat poistuvat. Lapsi on saattanut tehdä kaikkensa, jotta vanhempi hyväksyisi hänet, ja tästä toiveesta luopuminen on vaikeaa. Kun hyväksyy tilanteen sellaisena kuin se on, se saattaa nostaa surua pintaan. Myllyviita suosittelee kirjoittamista mielen sisältöjen ja kehollisten kokemusten tavoittamisessa. Hän kuvaa, miten kirjoittamalla voi tehdä itsenäistä trauma-altistamista, ja painottaa, että on tärkeää kuvailla sekä ajatuksia ja tunteita että kehollisia reaktioita.

Kirjan kirjoittaja Katja Myllyviita on psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti ja kognitiivisen käyttäytymisterapian kouluttajapsykoterapeutti.  Hän on toiminut 10 vuotta nuorisopsykiatriassa kliinisenä psykologina, päihdeongelmaisten nuorten parissa, perheneuvolassa sekä ammatinvalintapsykologina. Vuodesta 2011 lähtien hän on työskennellyt yksityisenä psykoterapeuttina, työnohjaajan ja kouluttajana.

Kirjaesittelyn tekijä Rauni Pääkkönen on johtava psykologi opiskeluhuollossa hyvinvointialueella.