Psykologian opettaja Minka Kallio ei usko, että kukaan opettaja yllättyi äskettäisistä Pisa-tuloksista. Kallion mukaan meidän kaikkien työmuistin kapasiteetti joutuu koetukselle ärsyketulvan takia. Kallio uskookin, että digitalisaation yleistyminen on yksi selitys huonontuneiden oppimistulosten taustalla.

Sibelius-lukiossa Helsingissä opettava Kallio kertoo kieltäneensä kännykät luokassa jo kymmenen vuotta sitten.

– Tiesin, että jos alan kamppailla kännykän tuottaman dopamiinipiikin kanssa, niin häviän kuusi–nolla. Läppäreitäkin käytämme tosi harvoin. Yleensä ainoa käyttöliittymä tunneillani on siis kynä ja paperi. 

Kallio muistuttaa, että ainoa tapa oppia on ajatteleminen, ja kaikenlainen multitaskaaminen häiritsee sitä. Aivojen oppimisprosessissa ei ole ehtinyt tapahtua muutoksia sinä lyhyenä ajanjaksona, kun digilaitteita on ollut olemassa. 

– Muistijälki ei synny aivokuorelle helposti, vaan on tehtävä töitä. Vaikka olisi kuinka hyvä opettaja, niin toisen puolesta ei voi oppia. Oppimiseen tarvitaan aikaa, kertausta ja keskittymiskykyä. Palkkiot tulevat hitaasti. Oppimisen ilo syntyy kontrollin ja itsesäätelyn kautta. 

Toisaalta Kallio sanoo, että oppiminen on aina vähän mysteeri, vaikka psykologian kautta tiedämmekin siitä paljon.

– Se miksi ja miten joku oppii, on viime kädessä oikeastaan arvoitus. Otsalohko kehittyy noin 25-vuotiaaksi asti, ja meidän aikuisten tehtävä on tukea kehitystä myös kielloin. Jokaisella on mahdollisuus oppia, mutta tarvitaan tarkkaavaisuutta ja motivaatiota, eikä tunteitakaan voi unohtaa. 

Turvallinen oppimistila, itseohjautuvuus pois

Minka Kallio painottaa myös turvallisen ja rauhallisen oppimisympäristön merkitystä. Sellaisen luomiseksi hänellä on yllättävä pedagoginen ratkaisu.

– Tutkimuksen kautta tiedetään, että koiran pelkkä läsnäolokin rauhoittaa, niinpä työparinani on koulukoira Woitto. Kännykän sijaan oppilaat voivat rapsuttaa Woittoa. Se tarjoaa hetken rauhoittumisen raskaan koulupäivän lomassa. Kortisolitaso laskee ja oksitosiinitaso nousee. Liian stressaantuneena on hankala oppia. 

Psykologiasta tiedetään myös, että vireystilaa ja keskittymiskykyä ja siten myös oppimista edistävät usein myös pieni liikkuminen ja vaikka stressilelujen räpeltäminen. Myös keskustelu ja toinen toiselta oppiminen on tärkeää. Psykologian luokassa on myös patjoja, joilla voi ottaa vaikka päiväunet ruokatunnilla, sekin tekee oppimiselle hyvää. 

Kallio moittii itseohjautuvuuden lisäämistä.

– Suurimmalle osalle oppilaista itseohjautuvuus on aivan liikaa vaadittu. Esimerkiksi 16-vuotiaan otsalohko ei ole vielä läheskään niin kehittynyt kuin aikuisella. 

Oppimista auttaa se, että kouluissa on myös muita oppimisen ja hyvinvoinnin asiantuntijoita opettajien tukena.

– Lukioihinkin on nykyisin tullut enemmän nuorten asiantuntijoita, ja olen itse tehnyt liikuntacoachin ja nuorisotyöntekijän kanssa yhteistyötä. Erityisopettaja voi auttaa erityisesti oppimiseen liittyvissä kysymyksissä. Toki myös koulupsykologilta saa opiskeluun liittyvää apua esimerkiksi motivaatioon ja kuormittavuuteen liittyvien ongelmien kanssa.

Melu on myös tasa-arvokysymys

Psykologialla olisi paljon annettavaa mielekkäiden oppimisympäristöjen tekemisessä, psykologian tohtori Jenni Radun sanoo. Erityisesti melusta on tutkimusten mukaan haittaa oppimiselle. 

– Iso-britannialaisessa tutkimuksessa vertailtiin luokan äänitason vaikutusta valtakunnallisten koulusuoriutumistestien tuloksiin, ja ainakin äidinkielen pisteet liittyivät äänitasoon luokassa. 

Toisessa tutkimuksessa testattiin, miten kaiuttimista tai kuulokkeista soitettu puheääni vaikutti suoriutumiseen. Kohtuullinen luokkamelun taso vaikutti vastausten tarkkuuteen ja siihen, kuinka moneen kysymykseen yritettiin vastata.  

Radunin mukaan jatkuva oleskelu kovassa melussa synnyttää stressireaktion, joka jatkuvana aiheuttaa pitkäaikaissairauksia ja vaikeuttaa palautumista.

– Melusta eivät kärsi ainoastaan nepsy-lapset vaan monet muutkin. Se on erityisen haitallista, jos on muutenkin tarkkaavaisuuden ylläpidossa haasteita. Edelleen jollakin lapsella voi olla haasteita kuulemisessa. Samoin niillä lapsilla, joilla ei ole suomi äidinkielenä, on haasteita seurata opetusta meluisassa ympäristössä. Näin melusta tulee myös tasa-arvokysymys.

Muunneltavuus ok, mutta äänieristys oleellista

Radun kuuluu tutkimusryhmään, joka on vertaillut perinteisiä ja avoimia oppimisympäristöjä opettajien kokemana 21 koulussa. Noin puolet kouluista olivat tiloiltaan perinteisiä ja toinen puoli uudenlaisia avoimia oppimisympäristöjä. 

– Opettajat ovat tyytymättömämpiä avoimiin ja joustamattomiin ympäristöihin kuin perinteisiin luokkiin. Paitsi äänieristykseen ja muihin häiriöihin tyytymättömiä oltiin myös työskentelytilan ja säilytystilan määrään ja kulkureittien toimivuuteen.

Radunin mukaan uudenlaiset avoimet oppimistilat eivät sinällään ole ongelma, ja nykyaikaiset opetusmenetelmät jossain määrin saattavat edellyttääkin niitä. 

– Nyt puhutaan paljon yhteisopettajuudesta ja ryhmittelystä. Myös toiminnalliset menetelmät ovat yleistyneet, koulussa on paljon esimerkiksi ryhmätöitä. Lisäksi usein osa oppilaista on jossakin erityisryhmässä tai taitoaineen tunnilla. Joustavat ja avoimet tilat voivat mahdollistaa monenlaista käyttöä. Olennaista on se, miten ne on toteutettu. 

Täysin avoimista tiloistakin on mahdollista saada toimivia, jos opettaja pystyy suunnittelemaan kokonaisuuden toiminnan mukaan. Avainasemassa on akustisten materiaalinen oikeanlainen käyttö ja erilaiset toimivat väliseinäratkaisut.

– Avoimessa oppimisympäristössä äänen pitäisi kuulua lähelle, muttei kauas. Kyse on siis paljolti akustiikkasuunnittelusta, mutta voi pohtia, kuinka hyvin se oikeasti onnistuu avoimessa oppimisympäristössä. Avoimessa tilassa toiminnan suunnittelu on todella tärkeässä roolissa.

Akustisilla materiaaleilla saadaan kaikuisuus pois, mutta esimerkiksi muiden tilojen läpi kulkevat kulkuväylät ovat ongelma. 

– Ryhmä tuottaa itsessään jo levottomuutta. Jos koko ajan näet tai kuulet jotakin muista ryhmistä tai ylipäänsä muualta, niin erityisesti herkästi häiriintyvät kärsivät. Yksi nykytrendi on seinistä säästäminen. Jos koulu on suunniteltu käytävättömäksi ja luokkiin mennään esimerkiksi oppimisaulojen kautta, niin niissä opetus koko ajan häiriintyy läpikulkuliikenteestä.

Radun tuo psykologiasta vielä yhden näkökulman koulujen tilasuunnitteluun.

– Nykyään ajatellaan, ettei tiloilla ole omistajuutta. Olisi psykologisesti hyvä, jos ryhmät voisivat ottaa jonkin tilan omakseen. Sellaisenkin kautta kuulut enemmän ryhmään. Se on meille ihmisille tärkeätä.

Häpeä vie lähimuistin

Paitsi ulkoiset tekijät, niin oppimista voi häiritä myös muistamisen vaikeus. Usein taustalta löytyy häpeää. Psykologi ja psykoterapeutti Lauri Parkkisen mukaan häpeä liittyy oppimiseen siten, että asioiden tekemistä siirretään virheen tekemisen pelosta ja kielteisten tunteiden välttämiseksi. 

– Häpeä liittyy odotuksiin arvostelluksi tulemisesta. Siinä murehtiminen ja epäonnistumisen pelko on keskeistä. Usein mukana on myös ahdistuksen ja masennuksen tunteita. Huijarisyndrooma on sukua näille tuntemuksille.

Tavanomaisen prokrastinaation eli vitkuttelun voittamiseen on olemassa paljon ohjeita, kuten tekemisen pilkkominen pienempiin osiin.

– Ne ovat yleisellä tasolla hyviä ohjeita, mutta kun häpeä on voimakas, niin ne eivät auta. Itseä niskasta kiinni ottaminen on juuri sitä kriittistä puhetta, joka pahentaa asiaa. Jos oppilaalla on vielä oppimisvaikeuksia, joihin jo sinällään liittyy häpeää, niin se on ikävin mahdollinen yhdistelmä. 

Parkkinen nimeää neljä askelta, jotka voivat auttaa oppimiseen liittyvän häpeän voittamisessa.  Asian tiedostaminen ja tunnistaminen on ensimmäinen askel. Mikä käynnistää häpeän? Toinen askel on, että pystyisi sietämään voimakkaan häpeän, johon liittyy usein itseinhon ja arvottomuuden, jopa itsevihan ajatuksia. 

Kolmas askel on tunteella surffaaminen. Tietoisesti läsnä olemalla tunne ei vie mukanaan. Lopulta neljännellä askeleella itsemyötätunto voi alkaa auttaa: minulla on tämä tunne, mutta pystyn sen kanssa olemaan ja toimimaan.

Tenttikammossa apu tarpeen

Jos oppimiseen liittyvä häpeä on todella voimakas, niin koko oppiminen estyy. 

– Lähimuisti heikkenee aina ainakin jonkin verran häpeän yhteydessä. Silloin otsalohko menee jumiin, eikä toiminnanohjaus pelaa. Pahimmillaan voi olla seurauksena tenttikammoksi kutsuttu tila. Opittu ei kerta kaikkiaan pysy mielessä. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan jo ulkopuolista apua. 

Kun häpeää pitää hallita, osa lapsista vetäytyy itseensä ja lamaantuu, osalla tila voi purkautua häiriökäyttäytymisenä.

– On ristiriitainen tunne, kun keho on räjähtämispisteessä, mutta sille ei ole purkautumistietä. Voisi ajatella, että se on perinteinen taistele tai pakene -reaktio. Siihen auttaa vain se, että pystyy olemaan myötätuntoinen itseään kohtaan tai joku toinen on.

Parkkisen mukaan oppimiseen liittyvä häpeä on iso ongelma kaiken ikäisten koulutuksessa ja opiskelussa.

– Nyt siihen on herätty koulutus- ja opiskelurakenteessa, ja myös tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Esimerkiksi sairaanhoitajien ja lääkärien kouluttamisessa on tutkittu ja todennettu häpäisemisen estävän oppimista. Näillä aloillahan on historiaa häpäisemisen käytöstä opetuskeinona.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2024.