Metsä, seurat, polkupyörä, kevätilta ja suohauta

PSALMIEN KUISKAAJAT
TAPANI HEINONEN
BOOKCOVER 2025

Murha on kiehtonut vuosikymmeniä ihmisten mieliä, minunkin. 1970-luvulta matkalla mummolaan metsäisellä tienpätkällä oli mäki, jota kutsuttiin Murhamäeksi. Se yhdistyi omassa pienessä mielessäni Kyllikki Saaren murhaan. Mäessä nousi syke muutenkin kuin vaan sen jyrkkyyden vuoksi.

Wikipedian mukaan Kyllikki Saaren murhasta oli pitkään epäiltynä hänen rippipappinsa, vuosina 1952–1953 Isojoella virkaatekevänä toiminut kirkkoherra Kanervo (kirjassa Kaarlo Saraste). Kirkkoherra oli ”kokenut seksuaalinen hyväksikäyttäjä”, jonka yhtenä uhrina oli Saari. 

Kirjoittaja maalailee onnistuneesti sotien jälkeistä maalaismiljöötä ja vähän ankeaa mielenmaisemaa. Tarkat yksityiskohdat kuten TVH:n tiekarhu herättivät henkiin lukijassa vahvoja visuaalisia mielikuvia. Kirjassa on hienoa menneen maailman tunnelmaa, vaikka pohjalaiskylän ilmapiiri on seksuaalisesti painostavan latautunut ja samaan aikaan ahdasmielinen. Kylillä liikkuvien miehien ajatukset pyörivät viinassa ja naisissa. Ahdistelu ja perään huuhtelu ei ollut tavatonta. 

Moni mies kyttää naisia (sosiaalisen median sijaan) metsissä, koska paikasta toiseen siirryttiin pääasiassa menomankelilla. Metsän siimes toimii myös suojaisena kohtaamispaikkana salarakkaille. Viina, turhautuneisuus ja sodan traumat ovat huono yhdistelmä. Tytöt varoittelevat toisiaan. ”Tuota Valtea sun pitää varoo, son aiva kauhia. Jahtaa flikkoja yökauret tienvarsimettikös. Sellaanen soras hermonsa menettäny.” Kirkkoherra Saraste, susi lampaiden vaatteissa, saa kuitenkin puuhastella ja manipuloida nuoria naisia vapaasti. 

Heräävä seksuaalisuus sekoittaa Annikin mieltä. Tosi ja kuvitelma menevät sekaisin. Annikki ei uskalla puhua kokemastaan ja/tai kuvitelmistaan kenenkään kanssa. Ahdistuksissaan Annikki tukeutuu Raamattuun. Tanssien sijaan Annikki menee mieluummin seuroihin. Ja saa töitä kirkkoherran viraston kansliasta. Inheä kirkkoherra tuntuu luotettavalta henkilöltä, johon voi turvautua. ”Ei ihimisen tartte mitää pelijätä, jos luottaa Jumalahan”. Matkalla kevätiltana seuroista kotiin Annikin henki riistetään. Samaan aikaan liikkeellä on monta mahdollista tekijää. 

Annikki Vaaran ja muiden kirjassa esiintyvien henkilöiden mielenmaisemaa kuvataan kirjassa uskottavasti ja kiinnostavasti. Kirja on vallan mainio teos: hyvin kirjoitettu ja joutuisa lukea. Pohjalainen murre sopivina annoksina luo autenttista tunnelmaa. Juoni pitää pauloissaan alusta loppuun saakka. Vaikka tarinan pääpiirteet olivatkin tuttuja, luin kirjan lähes yhdeltä istumalta. Loppuratkaisu on kirjailijan kuvitelmaa tapahtuneesta. Aloin itsekin puntaroimaan, kuka olisi mahdollinen tekijä ja mitkä olisivat motiivit. Olisikohan teko kuitenkin ollut vahinko sellaaselta soras hermonsa menettäneeltä?  Kyllikki Saaren murha ei ole selvinnyt. Poliisin mukaan mahdollinen tekijä on kuitenkin jo kuollut. Tänä vuonna on ilmestynyt myös tutkija Jukka Kyöstin tietokirja aiheesta Kyllikki Saari – paljastuksia suohaudasta. Saaren tapaus kiehtoo edelleen.

Kirjaesittelyn kirjoittaja on neuropsykologi ja kliininen mielenterveyspsykologi.