Siirry sisältöön

PUHEENJOHTAJALTA

Ei pyramidiakaan rakenneta kärjestä käsin

Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveysongelmat huolestuttavat. Lähetteet lasten ja etenkin nuorten psykiatriaan ovat lisääntyneet viime vuosina hurjasti. Ei olla varmoja, mistä kasvu johtuu: ovatko ongelmat todella lisääntyneet ja pahentuneet vai tunnistetaanko niitä vain aiempaa paremmin ja uskalletaan hakea apua?
Epäselvää on myös, onko erikoissairaanhoito tiukentanut potilaaksiottokriteereitään. Kentällä näin koetaan, psykiatriassa muutosta ei myönnetä.
Hieman hämärästä tilannekuvasta huolimatta ratkaisuehdotus näyttää monilla tahoilla – niin ammattilaisilla kuin päättäjilläkin – olevan sama. Voimavaroja halutaan suunnata kiireellisimmin niin sanottuihin peruspalveluihin, ei erikoissairaanhoitoon, vaikka siellä suma näyttääkin olevan. Kaikki se, mitä tapahtuu ja tehdään ennen lasten ja nuorten psykiatrian palveluita, on saatava toimimaan paremmin.
Tämä analyysi on minustakin täsmälleen oikea. Tarkkana on vain oltava, että voimavarat suunnataan perustasolla oikeisiin asioihin. Kysymys ei nimittäin ole pelkästään siitä, että perustasolla ruvetaan tarjoamaan enemmän mielenterveysongelmien hoitoa, jotta erikoissairaanhoito ei ruuhkautuisi lähetteistä. Pyramidiakaan ei ruveta rakentamaan kärjestä käsin vaan se aloitetaan perustuksista: tärkein rakennelman osa ei edes näy.

Kun lasten ja nuorten hyvinvointia halutaan parantaa, lähetesuman, oireiden ja diagnoosien takaa on nähtävä kirkkaasti alkuun, perustuksiin, arkeen. Keskeisiksi käsitteiksi on otettava normaalikehitys, koko ikäluokka ja yhteisöt, hyvinvointi ja sen edistäminen sekä ongelmien ehkäiseminen. Arjen ja elämän ongelmista voi kehittyä mielenterveyshäiriö, jos niihin ei saa apua.
Lapsen ja nuoren keskeisiä kehitysympäristöjä ovat koti, ikätoverit ja koulu. Vanhempien ja perheiden riittävää toimeentuloa, työn ja perheen yhteensovittamista sekä vanhempien jaksamista ja kasvatusosaamista on järkevää ja inhimillistä tukea kaikin mahdollisin keinoin.
Kotiympäristön rinnalla keskeisiä ovat päiväkodit, koulut ja oppilaitokset. Lapset ja nuoret viettävät niissä paljon aikaa ja kokevat merkittäviä vuorovaikutussuhteita, oppivat tietoja ja taitoja sekä kasvavat omaksi itsekseen, toivon mukaan myönteisissä olosuhteissa.
Koulut eivät ole vain paikkoja, joissa opettajat ja kouluterveydenhuolto voivat huomata ongelmia ja opiskeluhuollon työntekijät niitä hoitaa. Tämä tuntuu välillä jäävän suunnitelmissa huomiotta. Koulu ytimeltään on oikeastaan kaikkea muuta: se on psykososiaalinen ja dynaaminen ympäristö, jossa lapset ja nuoret yhdessä kasvavat, oppivat ja kehittyvät. Tässä ympäristössä myös mielenterveys ja sosiaaliset suhteet paljolti saavat muotoaan, ja meillä on tuhannen taalan paikka tehdä ympäristöstä fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti mahdollisimman hyvä!

Yksittäiset lapset, nuoret ja perheet tarvitsevat jatkossakin lyhyitä tai pidempiä hoitojaksoja. Osa niistä on tarkoituksenmukaista järjestää ja tuottaa koulussa tai oppilaitoksessa terveydenhoitajan, kuraattorin tai psykologin voimin – kuten tähänkin asti on tehty, jatkossa vain aiempaa kattavammin. Tekijöitä tarvitaan lisää ja heille tarpeelliset koulutukset ja työnohjaukset.
Parannustyötä ei kuitenkaan kannata aloittaa vain järjestämällä tämä palikka kuntoon. Jos pyramidin perustukset sekä ala- ja keskiosa jäävät taas vahvistamatta, hoidettavaa on liikaa jatkossakin.
Kestäviä tuloksia saavutetaan vain huomioimalla kokonaisuus. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten perustoimintaan on suunnattava riittävästi voimavaroja ja monialaista henkilöstöä. Lainsäädäntö on hieno, nyt sitä pitää vain alkaa todella noudattaa. Lisäksi perustason erillisiä palveluita on vahvistettava: äitiys- ja lastenneuvolaa, kasvatus- ja perheneuvolaa sekä nuoruusikäisille myös ns. walk in -poliklinikoita, sillä kaikki eivät käy koulua.Mietin toisinaan, olisiko meidän hyödyllistä ajatella mielenterveyttä samalla lailla kuin oppimista. Jos oppimistulokset huolestuttavat, ei kukaan ala ensimmäiseksi ehdottaa erityisopettajien armeijan jalkauttamista kouluihin, vaikka varmasti heitäkin enemmän tarvittaisiin. Sen sijaan ryhdytään miettimään, miten tavanomainen opetus ja koulunpito voitaisiin järjestää paremmin. Tätä ajatusmallia voisi soveltaa myös mielenterveyden ja sosiaalisten suhteiden kehittämisessä.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä