Aikuiset kanssasäätelyn tukena, lapsille ja nuorille kasvurauha

KASVURAUHAA KEHITTYVILLE AIVOILLE
NINA SAJANIEMI JA TAINA SAINIO
SANTALAHTI-KUSTANNUS 2025

Kirjoittaja Nina Sajaniemi on kasvatustieteen professori, kehitysneuropsykologian dosentti ja neuropsykologian erikoispsykologi, ja Taina Sainio varhaiskasvatuksen opettaja ja lapsiperheitä kohtaavien ammattilaisten kouluttaja.

Syksyllä 2025 voimaan tullut koulujen älykännykän käytön täyskielto on ollut monen opettajan kokemuksen mukaan mullistava. Oppilaiden on ollut taas pakko seurustella toisensa kanssa ja keksiä yhteistä tekemistä. Työrauha ja kyky keskittyä ovat parantuneet, kun ei tarvitse koko ajan vilkuilla kännykkää.

Eräs opettaja kertoi, että koulussa oppilaita oli karannut metsään välkkäalueelta. Ei kauppaan, ei tupakalle, vaan olemaan kännykällä! Esimerkki kertoo riippuvuudesta. Digitaalinen riippuvuus on käyttäytymisriippuvuutta. Käyttäytymisriippuvuuden kehittymisen taustalla ovat samat hermosoluverkostot kuin päihderiippuvuudessa. Aivoista huolehtiminen ja riippuvuuden kehittymisen ehkäisy on erityisen tärkeää kiihkeän kasvun ja kehityksen vuosina. Jonathan Haidtin mukaan erityisen tärkeää on suojella 11–13-vuotiaiden aivoja. Aivojen kehitys jatkuu kuitenkin aina 20–25 vuoden ikään asti.

Nykyinen ympäristö on aivojen näkökulmasta aivan erilainen kuin se, missä aivot ovat muovautuneet ihmislajille tyypillisiksi. Henkistä ja psyykkistä hyvinvointia mittaavat luvut pysyivät melko tasaisina vuoteen 1997 asti. Tämän jälkeen syntyneillä, Z-sukupolveen kuuluvilla länsimaalaisilla, henkinen hyvinvointi on romahtanut. Suurin eri maita yhdistävä muutos on ollut älykännykän ja sosiaalisen median käytön lisääntymisessä. 

Minäkeskeisyyttä tukee,
että tiedostavat nykyvanhemmat
pysähtyvät liikaa lapsen tunteiden äärelle

Erilaiset psyykkiset oireet lisääntyvät myös siksi, että yksilöön keskittyvässä kulttuurissa itsensä tarkkailua pidetään hyveenä. Kirjoittajien mukaan kasvatuksen ja koulutuksen kulttuuri on tukenut ihmislajille epätyypillistä minäkeskeisyyttä. Minäkeskeisyyttä tukee myös se, että tiedostavat nykyvanhemmat pysähtyvät liikaa lapsen tunteiden äärelle. Tunteista uhkaa tulla itseään suurempi asia, kun niihin kiinnitettään liikaa huomiota. 

Terapiapuhe on valunut arkeen, missä se ei välttämättä tue hyvää toiminnanohjausta, vaan haittaa sitä. Tunteeseen keskittyminen johtaa helposti välttelyyn. Puheen, informaation ja tunteiden miettimisen sijaan, tarvittaisiin enemmän jaettuja kokemuksia ja yhteistä tekemistä. Moraalin kehityksen perusta on ihmisten välisessä yhteistyössä ja jaetussa intentionaalisuudessa, jota nykykulttuuri ja some eivät tue.

Kirjoittajat kiinnittävät huomiota myös uneen, liikuntaan ja ravitsemukseen. Yhteisen ruokapöydän äärellä jaetaan muutakin kuin ravintoaineita. Liikuntakaan ei ole pelkästään liikuntaa, vaan se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti aivoterveyteen: aivojen rakenteeseen, oppimiskykyyn, tunteiden ja stressin säätelyyn, jopa luovuuteen.

Hermosoluyhteydet lapsilla vakiintuvat niitä käyttämällä. Siksi on tärkeää, että ympäristö ohjaa käyttämään aivoja tavalla, joka vahvistaa elämänhallintaa. Ihmislapset matkivat muista kädellisistä poiketen myös sellaista toimintaa, josta ei ole mitään hyötyä tavoitteeseen pyrittäessä. Tämän voi helposti havaita somen kaikenlaisissa haasteissa, joista osa on älyttömiä, haitallisia tai suorastaan hengelle vaarallisia. Kaupalliset toimijat hyötyvät sosiaalisesta tartunnasta, kun lapsille ja nuorille saadaan myytyä tarpeetonta tavaraa esimerkiksi nuorelle iholle tarpeettomia ihonhoitotuotteita tai kahden litran vesipulloja.

Liiallinen työmuistin kuormittuminen on johtanut diagnoosien hurjaan nousuun myös aikuisilla.

Jatkuvat keskeytykset, aistiärsykkeiden suodattamaton tulva ja ajatusten harhaileminen täyttävät työmuistin tarpeettomalla sälällä ja affekteilla, jolloin työmuisti tukkeutuu ja aivot väsyvät. Kun työmuisti (”kovalevy”) on täynnä, on vaikea oppia uutta. Työmuistin toiminnan heikkeneminen näkyy keskittymisvaikeuksina, unohteluna, tiedonkäsittelyn hidastumisena ja virheiden lisääntymisenä. Liiallinen työmuistin kuormittuminen on johtanut diagnoosien hurjaan nousuun myös aikuisilla. Häiriö- ja diagnoosipuheella saattaa olla haitallisia vaikutuksia minäkuvaan, jos se johtaa siihen, että itseään aletaan pitää haavoittuvana ja diagnoosista tulee itseään toteuttava ennuste. Kirjoittajat alleviivaavat digitaalisen ympäristön osuutta nykyisessä diagnoosibuumissa yksilön oletettujen häiriötilojen sijaan.

Kirja oli tiivis ja selkeästi kirjoitettu. Keskeiset kohdat ovat kirjan sivuilla painettuna harmaisiin laatikoihin. Digitaalinen riippuvuuden kehittymisen taustalla ovat samat hermosoluverkostot kuin päihderiippuvuudessa. Lapset, nuoret ja heidän huoltajansa eivät yksin pysty vastustamaan digitaalisen ympäristön koukuttavuutta. Suomessa älypuhelinten käyttö aloitetaan myös aikaisemmin kuin muualla maailmassa. Tätä kirjoittaessa on uutisoitu, että Tanska kieltää somen alle 15-vuotilailta. Tämä on varteenotettava ajatus myös Suomessa.

Kirjaesittelyn kirjoittaja on neuropsykologi ja kliininen mielenterveyspsykologi.