Pitkään vauvaperheiden kanssa työskennelleen Sarkkisen työ on ihmisläheistä: psykologi jalkautuu perheiden koteihin, on mukana vaipanvaihdoissa, imetyshetkissä ja unille menossa. Hänen tehtävänsä on sanoittaa vauvan mieltä vanhemmille, joilla on siinä haasteita. Lempeä ja kiinnostunut voi olla myös etäyhteydellä, mutta jotain olennaista jää epidemia-ajan etätyöskentelystä puuttumaan.

– Erityisesti vauvan kokemuksen tavoittaminen on hankalaa, kun kehollinen ja nonverbaali vuorovaikutus jää etänä rajalliseksi, kertoo psykoterapian erikoispsykologi ja varhaisen vuorovaikutuksen kouluttajapsykoterapeutti Mirja Sarkkinen.

Etäyhteys on tänä vuonna ollut hänen kuten niin monen muunkin keskeinen työkalu.

– On tullut konkreettisesti selville se, miten tärkeä osa kommunikaatiota on kaikki sanojen ulkopuolinen viestintä. Ilmeet, eleet ja katseet organisoivat vuorovaikutustamme.

Siksi Sarkkinen on edelleen järjestänyt myös lähitapaamisia asiakkaiden kanssa. Useimmat Sarkkisen asiakkaat ovat hoitosuhteen alkaessa raskaana. Sarkkinen suosittelee aloittamaan hoidon ajoissa, sillä tulokset ovat silloin saavutettavissa nopeammin. Hän hoitaa aina koko perhettä, mutta yleisin syy hakeutua hoitoon on äidin psyykkinen oireilu, joka liittyy raskauteen tai tulevaan äitiyteen.

Masentunut kokee vauvan vieraaksi

Alun perin Mirja Sarkkisesta ei pitänyt tulla psykologi. Hän opiskeli historiaa, taidehistoriaa ja teologiaa ja työskenteli jonkin aikaa toimittajana. Journalistin työssä kohdatut psykologit saivat Sarkkisen kiinnostuksen heräämään, ja hän hakeutui Turun yliopistoon opiskelemaan psykologiaa.

– Professori Pirkko Niemelästä tuli oman työni kannalta tärkeä henkilö. Pirkko veti minut heti valmistumisen jälkeen mukaan Masu-projektiin, jossa tutkittiin synnytyksen jälkeistä masennusta, Sarkkinen kertoo.

Projektissa Sarkkinen haastatteli masennuksesta kärsiviä äitejä ja oli mukana kehittämässä interventioita heidän auttamisekseen. Lisensiaattitutkimuksensa Sarkkinen teki äitien masennuskokemuksista, ja hän on myös kliinikkona hoitanut lukemattomia masentuneita äitejä.

– Masentuneet äidit kokevat jäävänsä tyydyttävän äitiyskokemuksen ulkopuolelle. Monilla on heti synnytyksen jälkeen vierauden tai pettymyksen tunnetta suhteessa vauvaan. Äiti saattaa kokea, että tuohan voisi olla kenen tahansa vauva, Sarkkinen kuvailee.

Masu-hankkeessa kävi ilmi, että samoilta äideiltä ovat puuttuneet raskausajan mielikuvat vauvasta tai ne ovat olleet yksipuolisia.

Äitiystila muuttaa naista

Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys ymmärrettiin laajasti Suomessa 1990-luvun lopulla. Sarkkinen puhuu alan buumista: oli vauvaperhetyön kehittämishankkeita, ja alan keskeinen tutkija, psykoanalyytikko Daniel Sternkin kävi Suomessa luennoimassa aiheesta.

– Sternin teoria äitiystilasta, englanniksi motherhood constellation, on itselleni tärkein lähtökohta tähän työhön, Sarkkinen sanoo.

Tuolta ajalta ovat peräisin myös monet verkostot, joissa Sarkkinen on toiminut. Tuolloin alkoi esimerkiksi yhteistyö lastenpsykiatri Elina Savonlahden kanssa, joka on edelleen Sarkkisen tärkeä työpari.

1990-luvulla tapahtui muutakin olennaista: Sarkkisesta itsestään tuli äiti. Raskaus ja vauvavaihe olivat hänelle vahva positiivinen kokemus.

– Se on ollut oman elämäni tyydyttävintä aikaa. Tärkeää oli myös se, miten oma äitini tuki ja kannatteli minua äitiydessä.

Oma äitiys vahvisti ymmärrystä äitiystilasta, joka on odottavalle äidille suuri elämänmuutos. Siihen liittyy huoli lapsen selviämisestä ja kasvusta ja siitä, osaako itse kiintyä vauvaan, mutta myös identiteettityötä muutoksessa jonkun tyttärestä jonkun äidiksi.

Yhteistyö on tärkeää

Mirja Sarkkinen työskenteli yhdeksän vuoden ajan HUSin Jorvin sairaalan lastenpsykiatrian Sylkky-vauvatiimissä vauvaperhepsykologina. Perheitä hoidettiin intensiivisesti; tiimi teki yhteistyötä neuvolan, synnytyslääkärien ja kätilöiden, lastentautien osaston ja aikuispsykiatrian kanssa.

– Sain ylilääkäri Riitta Kanervalta ensimmäiseksi tehtäväkseni tehdä varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen kehityshankesuunnitelman. Koulutimme perustason ja sairaalan henkilökuntaa tunnistamaan varhaisen vuorovaikutuksen haasteita ja puuttumaan niihin. Työnohjausta vuorovaikutushoitoihin saimme pohjoismaisen vauvaperhetyön uranuurtajalta Margareta Brodénilta ja psykoanalyytikko Pirkko Siltalalta.

Synnytyksen jälkeisen oireilun kirjoa ymmärretään nykyisin paremmin.

Nykyisin Sarkkinen on yksityinen ammatinharjoittaja, joka potilastyön lisäksi tekee työnohjausta ja kouluttaa ammattilaisia. Tärkein hänen ja Elina Savonlahden yhteisistä hankkeista on ollut varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian koulutuksen kehittäminen. Pian valmistuu neljäs koulutusryhmä alan osaajia Helsingin yliopistosta.

– Elämäntyöni on pitkälti näissä, Sarkkinen toteaa.

Elämäntyöhön voi laskea, että tieto ja ymmärrys raskausajan psykologisesta merkityksestä, varhaisesta vuorovaikutuksesta ja äitien voinnista on levinnyt laajalle. Esimerkiksi synnytyksen jälkeisen oireilun kirjoa ymmärretään nykyisin paremmin.

– Aiemmin masennus oli kaatoluokka, johon kasattiin kaikki vastasynnyttäneiden äitien oireilu. Nykyisin ymmärretään, että pelokkuus ja ahdistuneisuus ovat masennusoireita yleisempiä. Monilla potilailla on taustalla myös suuria menetyksiä.

Oma äitisuhde on tärkeä

Äitien haasteet ovat erilaiset raskauden eri vaiheissa. Alussa raskauden hyväksyminen on keskeistä. Keskiraskaudessa mielikuvat suunnataan vauvaan, rakennetaan suhdetta häneen ja luodaan omaa äitiydenidentiteettiä. Synnytyksen lähestyessä ajatus kääntyy siihen, kun masuvauvasta tulee sylivauva.

– Vauvan synnyttyä seurataan, tavoittaako hoitava vanhempi vauvan mielen. Masentuneella äidillä vuorovaikutus voi olla viivästynyttä ja epäjohdonmukaista. Hyvässä tilanteessa vuorovaikutus kehittyy luonnostaan, mutta kun on haasteita, olemme siinä fasilitoimassa, Mirja Sarkkinen sanoo.

Oman äitisuhteen ja hoivan kokemuksen prosessointi jatkuu vauvan synnyttyä. Sarkkinen sanoo, että tuoreen äidin elämän tärkein kolmiosuhde on oman äidin, hänen itsensä ja vauvan välinen. Myös isillä varhainen suhde omaan äitiin on keskeinen, vaikka oma isä onkin isyyden roolimalli.

Tuoreen äidin elämän tärkein suhde on oman äidin, hänen itsensä ja vauvan välinen.

– Hoitamillani äideillä on usein taustalla haavoittuvuutta suhteessa omaan äitiin. Vauva toimii läsnä olevana muistamisen kontekstina eli herättää mielikuvia omasta hoivasta, kun itse oli aivan pieni. Psykoterapeutti voi auttaa tarinallistamaan ja integroimaan tätä omaa varhaista hoivan kokemusta.

Se on tärkeää, koska keskeisin turvallista kiintymyssuhdetta ennustava seikka on se, miten koherentisti äiti kertoo omasta äidiksi tulemisestaan. Myönteisen suhteen rakentuminen omaan vauvaan psykoterapiasuhteen avulla voi olla korjaava kokemus, jos oma hoiva on jäänyt puutteelliseksi.

– Sillä on ihan hurja psykologinen merkitys, miten äiti työskentelee raskauden aikana ja vauvan kanssa näiden asioiden äärellä.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Psykologi-lehdessä 4/2020.