Siirry sisältöön

PÄÄTTÄJIEN PENKILTÄ

Vanhemmuutta tukemalla tuetaan tulevaisuutta

Itse olen saanut kasvaa vanhemmuuteen neljän lapsen äitinä. Vanhemmuus on ollut ihmeellistä, ajoittain kivuliastakin, mutta samalla elämäni sisältörikkain, merkityksellisin, kasvattavin matka. Niin kamalan ihanaa ja ihanan kamalaa samassa paketissa. Vanhemmuus on monipuolinen tehtävä, joka yhdistää lapsen kasvatuksen ja kehityksen tukemisen sekä perusturvan ja huolenpidon tarjoamisen lapselle. Vanhemmuus on tie eteenpäin oman lapsen kautta, mutta se on myös matka menneisyyteen. Vanhemmuuden myötä voidaan alkaa tarkastella omaa taustaa ja lapsuutta uudenlaisella tavalla. Minkälaisen vanhemmuuden olen itse saanut?

Vanhempi on lapselleen peruskallio, jota vasten lapsi pystyy myrskyämään. Lapsen näkökulmasta vanhemmuus tarjoaa tukipilarin, jonka varjossa on hyvä kasvaa onnelliseksi ja kehittyä tasapainoiseksi. Vanhempi on yleensä tärkein ja merkityksellisin ihmissuhde ja kiintymyksen kohde lapsen elämässä. Lapsi kaipaa vanhemmaltaan läsnäoloa, tukea, ymmärrystä ja turvaa.

Vanhempi on lapselleen peruskallio, jota vasten lapsi pystyy myrskyämään.

Yhteiskunnan näkökulmasta tässä ajassa trendikästä on tehokkuus ja suorituskeskeisyys. Koko maailma on saatavillamme ja yhteiskunta tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien määrä voi sumentaa ajattelumme ja kaikki halutaan samaan aikaan. Jääkö vanhemmuudelle aikaa ja tilaa? Vanhemmaksi ryhtyneille yhteiskunta luo paineita ja suorituskeskeisyyttä myös vanhemmuuteen. Tarjolla on valtava määrä tietoa ja kasvatusoppaita, mikä voi ajaa tavoittelemaan jopa epärealistisen täydellistä vanhemmuutta. Armollisuus, inhimillisyys ja tietoinen läsnäolo voi unohtua.

Neuvolapsykologina vanhemmuus on pääteemana työssäni. Vanhemmuuden äärellä työskentely on antoisaa, mielekästä ja tuntuu merkitykselliseltä. Vanhemmat ovat työskentelyssä tiedonhaluisia, vastaanottavaisia ja valmiita muutokseen. He ovat valmiita ponnistelemaan pystyäkseen tarjoamaan lapsilleen parasta mahdollista vanhemmuutta. Lyhyilläkin interventioilla voidaan saada aikaan näkyviä muutoksia, jotka lisäävät koko perheen hyvinvointia ja elämänlaatua. Niillä muutoksilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset. 

Kun tuetaan vanhemmuutta, tuetaan tulevaisuutta.

Kirjoittaja on Suomen Psykologiliiton hallituksen jäsen.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2026.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä