Uusi opas auttaa kohtaamaan moninaisuutta

Suomen Psykologiliiton ohjeistus Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus – mitä jokaisen psykologin tulisi tietää asiakkaan sensitiivisestä kohtaamisesta on kirjoitettu ammattilaisille perustiedon lähteeksi. Se opastaa havaitsemaan omia ennakkoluuloja, auttaa pohtimaan omaa kielenkäyttöä, selventää alan sanastoa ja antaa käytännöllisiä vinkkejä arjen työtilanteisiin. Ohjeistus sisältää tietoa mm. sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin kehittymisestä, yhteiskunnan normeista ja vähemmistöstressistä, psykologin ammatillisesta itsereflektiosta, inklusiivisen kielen käyttämisestä, turvallisemman tilan luomisesta, sukupuolenkorjausprosessista sekä erilaisista suhdemuodoista.

Suomen Psykologiliiton seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden työryhmän jäsenet Laura Blomqvist ja Mari Korpela ovat tyytyväisiä, että pitkään odotettu opas on vihdoin valmis. Molemmat ovat psykologin päivätöissään nähneet, miten hankalaa joskus on ottaa asioita oikealla tavalla puheeksi. Monimutkainen termistö ja tahattomat ennakko-oletukset aiheuttavat kiusallisia tilanteita ja joskus jopa vaikeuttavat hoitotyötä.

– Toivomme, että opas on monin tavoin hyödyllinen psykologeille: siellä on sanasto, on käytetty oikeita termejä ja kokosimme käytännöllisiä esimerkkejä tilanteista, joita asiakas- ja potilastyössä saattaa tulla vastaan.

Kuuntele asiakasta ja kysy rohkeasti

Oppaan kirjoittamiseen osallistuneet psykologit Laura Blomqvist ja Mari Korpela työskentelevät seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden kysymyksiin erikoistuneessa terapiatalossa ja kouluttautuvat samalla psykoterapeuteiksi. Korpela työskentelee myös perheneuvolassa. He tapaavat kaiken ikäisiä asiakkaita ja ovat kuulleet heidän aiemmin kohtaamistaan tavallisimmista sudenkuopista.

– Usein tasa-arvon nimissä psykologi ajattelee, ettei leimaamisen pelossa kannata ottaa seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä asiakkaan kanssa puheeksi – mutta samalla tulee antaneeksi viestin, ettei sillä ole mitään väliä. Usein asiakkaalla on jo muutenkin paljon sisäistettyä itsesyrjintää ja häpeää, ja jos psykologi ei ota asiaa puheeksi, se jää puhumattomaksi asiaksi heidän väliinsä. Toisessa sudenkuopassa taas ollaan, jos psykologi tekemällä tekee juuri identiteetistä hoidettavan asian, vaikkei tarvitsisi.

– Aiheita ei siis tarvitse väistellä, mutta ei väkisin käsitelläkään. Uskomme kyllä, että koulutetulla psykologilla on varmasti herkkyyttä ja hyviä taitoja huomata, mikä on olennaista. Eli pähkinänkuoressa: kuuntele asiakasta avoimesti, käytä inklusiivista kieltä ja kysy, mitä asiakas tarvitsee ja haluaa.

Koulutuksessa askel eteenpäin

Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoiden potilasmäärät ovat lisääntyneet selkeästi viime vuosina, ja useita lakimuutoksia on tehty tai ne ovat valmisteilla. Korpela ja Blomqvist kuitenkin huomasivat jo opiskeluaikana, että opinnoissa ei puhuttu seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta, eikä ilmiö näkynyt työelämässäkään. Myöskään sosiaali- ja terveysalan perus- ja jatkokoulutuksissa moninaisuuden teemoja ei usein käsitellä laisinkaan.

– Nyt onneksi tilanne on parantumassa, kun yliopistoverkosto Psykonet järjestää psykologian opiskelijoille valinnaisen moninaisuutta käsittelevän kurssin. Työelämässä on silti vielä pitkään iso joukko psykologeja, joilla tämän tiedon saanti on jäänyt vain oman kiinnostuksen varaan.

Tulevaisuudessa olisikin tärkeää, koko koulutuksen läpileikkauksena kaikissa kursseissa huomioitaisiin moninaisuusnäkökulma, ja lisäksi tarjottaisiin kohdennettua lisäkoulutusta. 

– Usein näitä edelleen ajatellaan erityiskysymyksinä, vaikka asiasta puhumisella oikeastaan haetaan vain ymmärrystä siitä, että moninaisuus kuuluu ihmisyyteen.

Ei kärsimystä vaan iloa

Korpela ja Blomqvist korostavat, että oppaan tarkoitus ei ole vaatia, vaan auttaa tiedostamaan.

– Me psykologitkin saatamme silkkaa ajattelemattomuuttamme tehdä normien mukaisia oletuksia. Inklusiiviseen kielenkäyttöön havahtuminen on jo hyvä alku. Haluamme myös painottaa, että se ei tietenkään tarkoita, ettei ketään saisi enää sanoa tytöksi ja pojaksi. Ehkä kuitenkin siinä kohtaa, kun ei voi vielä tietää, voi aloittaa puhumalla vaikkapa puolisosta pikemmin kuin tyttöystävästä.

Tärkeää on myös tietää, että vaikka kommunikaatio menisi pieleenkin, ei se haittaa.

– Voi reilusti sanoa: ”Okei, otin tämän hassusti puheeksi” tai pahoitella ja kysyä ”Menikö tässä nyt jokin pieleen? Mitä termiä toivoisit, että käytän sen sijaan?” 

Blomqvistille ja Korpelalle omassa työssään palkitsevinta on nähdä, kun asiakas saa avun. 

– Moni kamppailee pärjätäkseen vähemmistöstressin kanssa erilaisissa arjen tilanteissa. On aina hienoa, kun identiteetin voi kääntää vahvuudeksi, pride-tyyppiseen ajatteluun ilman stigmaa. Oman vähemmistöidentiteetin ei tarvitse olla kärsimystä, vaan iloa.