Tutkittua tietoa ja pohdintaa nykyvanhemmille

Emeritusprofessori Lea Pulkkisen uusin kirja on arvokas pala runsasta kirjallista tiedeperintöä, jota oman alansa kiistämätön pioneeri on vuosikymmenten varrella rakentanut. Kirja heijastelee ainutlaatuisella tavalla kirjoittajansa pitkää uraa ja henkilökohtaista näköalaa kehityspsykologisessa tiedossa ja tiedon käytössä tapahtuneisiin muutoksiin. Useita muutosaskeleita Pulkkinen on ollut myös itse asiantuntijana edesauttamassa tai kommentoimassa. Kirjassa tieteellinen, yhteiskunnallinen ja yksilöllisten perheiden tasot vuorottelevat ja limittyvät. Kirja on paitsi tiedollinen, myös tiedon pohjalta kantaaottava.

Pulkkinen integroi kiehtovasti ja luontevasti henkilökohtaisia tarinoita, keskeisiä kehityspsykologisia teorioita ja monitieteellistä tutkimustietoa.  Osaksi samaa ymmärrettävää kokonaisuutta yhdistyvät aivan viimeaikainen tutkimus lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista sekä Pulkkisen tutkimusryhmän keräämän pitkittäisaineiston synnyttämät tulokset ja teoriat aina 1980-luvulta lähtien. Psykologiatieteen lisäksi näkyvät myös kasvatustieteiden, lääketieteen ja laajemmin yhteiskuntatieteiden näkökulmat.

Kirjan keskiössä on holistinen lapsikäsitys, jossa sekä lapsen yksilöllinen kehitys että ympäristön merkitys huomioidaan. Yksilöllinen kehitys nähdään monimuotoisena, dynaamisena. Holistisessa lapsikäsityksessä lapsen kehitystä jäsennetään fyysisen, sosiaalisen, emotionaalisen, kognitiivisen, eettisen ja esteettisen toiminnan osa-alueilla. Nämä kehitykselliset toiminnot ohjautuvat Deci & Ryanin (2000) itsemääräämisteorian mukaisten yhteenkuuluvuuden, kyvykkyyden ja autonomian perustarpeiden kautta. Yhteydet ympäristöön hahmottuvat aina raskausajasta lähtien niin lähiympäristön kuin laajemmin yhteiskunnan tasoilla.

Vaikka kehitystä määrittävät monet biologiset yksilölliset tekijät, kokonaiskehitys ja hyvinvointi muokkaantuvat lopulta vahvasti yksilöllisten ja ympäristötekijöiden dynaamisena vuorovaikutusprosessina. Näistä ympäristötekijöistä koti ja vanhemmuus muodostavat perustan. Kirjassa vanhemmuutta käsitellään monimuotoisena yksikkönä, johon liittyvät vanhemmuuden psykologiset ja kasvatukselliset perustehtävät sekä monenlaiset perhesuhteet. 

Vanhemmuus kytkeytyy Pulkkisen lapsikäsityksessä kiinteästi myös yhteiskuntaan. Perheisiin ja lapsiin liittyvät vallalla olevat arvot ja toisaalta lapsiperheitä koskeva politiikka sekä kansallisesti että kansainvälisesti kytkeytyvät suoraan perheiden hyvinvointiin, ja sitä kautta vaikuttavat yksilön kehitykseen ja hyvinvointiin. Erityisesti työelämän merkitys perheiden hyvinvoinnissa on vahvasti kirjassa esillä. Pulkkinen tuo esille, että perhemyönteisellä työllisyyspolitiikalla voisimme lisätä vanhempien jaksamista ja konkreettisesti lisätä vanhempien mahdollisuutta viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. 

Kirjassa pohditaan nykyvanhemmuutta kiinnostavasti myös arvofilosofian kautta. Pulkkinen pohtii, että pitkään vallalla ollut vahva individualistinen ihmiskäsitys voi olla yksi selittävä tekijä suomalaisten vanhempien uupumiselle. Vanhemmuus on nähty yksilölajina, josta tulisi selvitä yksin. Sen sijaan familiaalisissa yhteiskunnissa ja familiaalisella ajanjaksolla toiminta ja identiteetti on rakentunut yhteisön, erityisesti perheen, ja yhdessä tekemisen kautta. Asioista selviydytään yhdessä. Pulkkinen korostaa yhteisön ja vertaistuen tärkeyttä erityisesti nykyvanhemmuudessa, jossa usein yksin pärjääminen on korostunutta.

Kirjan lapsikäsityksessä puhuttelevaa on myös se, että kehitystä kuvataan jatkuvana liikkeenä ja läpi elämän kestävänä. Elämänkaariajattelu on jälleen tervetullut muistutus kehityspsykologiaan, joka on viime vuosikymmeninä keskittynyt pitkälti kehityksen varhaisiin vaiheisiin. Pulkkisen elämänkaariajattelussa on vahva integratiivinen ote huomioiden eri ikävaiheisiin liittyvät herkkyydet, kehitystehtävät ja muutoksen mahdollisuudet. Ihminen kasvaa ja kehittyy läpi elämän. 

Lea Pulkkinen kertoo esipuheessa halunneensa kirjalla välittää tutkimuspohjaista tietoa nykyisille ja tuleville vanhemmille, jotta he voisivat tehdä tietoon perustuvia itsenäisiä ratkaisuja lasten hyvinvoinnin tukemiseksi. Kirja herättikin lukijana pohtimaan millainen lapsikäsitys ohjaa omaa vanhemmuutta, mutta myös omaa työtään psykologina, tutkijana, opettajana. Niinpä vanhempien lisäksi kirjaa voi lämpimästi suositella myös alan ammattilaisille asiakastyön, tutkimuksen, opetuksen ja muun vaikuttamistyön saroilla.

Riikka Korja, Kehityspsykologian professori, Psykoterapeutti, Psykologian oppiaine, Turun Yliopisto

Riikka Pyhälä-Neuvonen, kehityspsykologian vs. yliopistonlehtori, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi, Helsingin Yliopisto