Trauman kehityksestä kohtaamiseen – perheen merkityksen ymmärtäminen palveluissa

Läheiset ihmissuhteet, erityisesti oma perhe, ovat yksilön kehityksen perusta. Hoivasuhteissaan lapsi rakentaa ymmärrystään itsestään ja muista ihmisistä. Hän omaksuu juuri näissä suhteissa toimivat keinot turvallisuuden tunteen säilyttämiseen, tunteiden ilmaisuun ja sosiaaliseen liittymiseen. Hoivasuhteista lapsi saa tarvitsemansa tuen ja turvan, mutta samalla hän on altis myös näiden suhteiden haavoittavuudelle.

Ymmärrys traumakokemusten merkityksestä ihmisen kehityksessä on kasvanut tutkimustiedon karttuessa. Yksittäisten traumakokemusten ja traumaperäisen stressihäiriön lisäksi tunnistetaan myös kompleksisen ja kehityksellisen trauman monisyisiä mekanismeja ja laaja-alaisia vaikutuksia. Kehityksellisessä traumassa lapsi jää hoivasuhteissaan vaille riittävää säätelytukea stressitilanteissa, jolloin säätelyn keinot jäävät jäykiksi ja myöhemmätkin stressiärsykkeet voivat laukaista samankaltaisia kokemuksia ylivoimaisen sietämättömistä tunteista. Kumppanina parisuhteessa, vanhempana hoivasuhteessa tai muissa myöhemmissä ihmissuhteissa toisen tunnereaktiot voivat jälleen herättää saman oman hädän tunteen, joka ajaa suojautumaan toimimattomilla käyttäytymismalleilla.

Kirja tuo esiin perinataalivaiheen erityistä herkkyyttä trauman kannalta.

Traumatisoituminen ja perhesuhteet -kirja tarjoaa laajan katsauksen siihen, miten trauma kehittyy, ilmenee ja vaikuttaa eri elämänvaiheissa ja perhesuhteiden verkostoissa. Kahtena psykologina, joille raskaus-, syntymä- ja vauva-ajan tukeminen on sydämen asia, olemme kiitollisia siitä, että kirja tuo esiin perinataalivaiheen erityistä herkkyyttä trauman kannalta – niin sen synnyssä, aktivoitumisessa ja siirtymisessä kuin ehdottomasti myös hoidossa ja ehkäisyssä. Lisäksi ylisukupolvisen taakkasiirtymän prosessia kuvataan myötätuntoisesti ja syyttelemättä.

Kirjan luvut muodostavat artikkelikokoelman, jota voi lukea joko järjestyksessä tai hakuteoksen tavoin valikoiden. Kokonaisuus on jaettu pääteemoihin: vanhemmuuden siirtymä, psykologinen kehitys, perhesysteemin erityiskysymykset ja hoidolliset näkökulmat. Luvut nivoutuvat toisiinsa keskinäisin viittauksin ja ne hyödyntävät moninaisia taustateorioita ja käsiteperinteitä, mikä tuo esiin tutkimuskirjallisuuden moniäänisyyden. Osa artikkeleista keskittyy tieteelliseen tutkimusnäyttöön lähdeviitteineen, osa vankan kokemuksen kartuttamaan ammatilliseen asiantuntijuuteen ja usea näiden tulokulmien käytännönläheiseen yhdistelmään.

Kirja tarjoaa välineitä traumailmiöiden tunnistamiseen, käsittelyyn ja hoitoon, samalla kytkeytyen vahvasti suomalaiseen hoitosysteemiin.

Kirja tarjoaa välineitä traumailmiöiden tunnistamiseen, käsittelyyn ja hoitoon, samalla kytkeytyen vahvasti suomalaiseen hoitosysteemiin. Esimerkit erityistilanteista, kuten lastensuojelusta, konkretisoivat traumatisoitumisen haasteita ja hoitomalleja. Hoitoalan ammattilaisten lisäksi teosta voi suositella kaikille, jotka kohtaavat ihmisiä työssään, kuten tutkijoille, esihenkilöille, opettajille, palveluiden kehittäjille ja päättäjille. Vaikka kaikki psyykkinen kärsimys ei ole traumaperäistä, kirja syventää ymmärrystä siitä, miten traumakokemus voi kantautua kehityksessä mukana. Kannatteleva työote, jota kirja mallintaa, tarjoaa käytännön keinoja muutokseen. Vakaissa, johdonmukaisissa ja turvallisissa ihmissuhteissa traumaperäisiä malleja voidaan muuttaa ja kehityksen suuntaa kääntää.

Riikka Pyhälä-Neuvonen on kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi ja kehitys- ja kliinisen psykologian dosentti, ja hän työskentelee kehityspsykologian yliopistonlehtorina HY:ssa. Ea Huhtala on johtava psykologi ja psykoterapeutti. Molemmat toimivat Suomen Psykologiliiton Varhaisen kehityksen ja perhesuhteiden ammatillisessa työryhmässä.