Tohtorinhattua tullaan hakemaan ulkomailta asti
Psykologian alan yliopistoverkosto eli Psykonet tulee monelle tutuksi jo aivan opintojen alussa. Psykologian perusopinnot on jo pitkään järjestetty alaa opettavien yliopistojen yhteistyönä. Psykonetin verkkoluentojen ”ikivihreät” yhdistävät tuoreempaa psykologipolvea vuosikurssista ja kotiyliopistosta riippumatta.
Verkosto on mukana myös koulutuspolkujen myöhemmissä käänteissä ja vastaa esimerkiksi erikoispsykologikoulutusten valtakunnallisesta koordinoinnista. Psykonetin alaisuudessa toimiva Dopsy-yhteistyöverkosto on puolestaan tarkoitettu psykologian tohtorikoulutettaville. Dopsyn johtoryhmän puheenjohtajan, akatemiatutkija Marius Lahti-Pulkkisen mukaan tärkeä osa verkoston toimintaa on vuosittain järjestettävä symposium.
– Jatko-opiskelijat saavat harjoitella konferenssiesityksen pitämistä ja tutustua muihin psykologian alan jatko-opiskelijoihin ympäri Suomea.
Psykonetin koordinaattori Tanja Sarlin arvioi, että Suomessa on yli 300 psykologian jatko-opiskelijaa. Heistä vajaa neljännes on Dopsyn sähköpostilistalla ja vuosittain noin 40 osallistuu symposiumiin. Dopsyn postituslistan jatko-opiskelijoista peräti puolet on ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten osuus kaikista psykologian jatko-opiskelijoista on tätä pienempi, mutta joukko on joka tapauksessa varsin kansainvälinen.
Marius Lahti-Pulkkinen pitää kansainvälisyyttä etuna. Ulkomaalaiset jatko-opiskelijat tuovat mukanaan erilaisia näkökulmia ja tapoja tehdä tutkimusta. Kaikilla on mahdollisuus oppia toisiltaan.
Rekisteriaineistot houkuttavat
Suomi ei ole maailmalla yhtä tunnettu kuin vaikkapa Iso-Britannia ikiaikaisine yliopistoineen, mutta Suomen yliopistoissa tehdään korkealaatuista psykologian tutkimusta. Lahti-Pulkkinen uskoo, että moni ulkomaalainen jatko-opiskelija päätyy maahan nimenomaan kiinnostavien tutkimusmahdollisuuksien perässä. Esimerkkeinä hän mainitsee suomalaiset pitkittäistutkimukset ja kattavat rekisteriaineistot.
Viime aikoina on uutisoitu ulkomaalaisten korkeakoulutettujen vaikeuksista löytää opintojen jälkeen töitä Suomesta. Tohtorikoulutettavien tapauksessa suurin haaste on Lahti-Pulkkisen mukaan yhteinen suomalaisille ja ulkomaalaisille: tutkimusrahoituksen löytäminen väitöskirjan jälkeen.
Jos akateeminen urapolku alkaa näyttää kivikkoiselta, voivat Suomessa psykologian perustutkintonsa tehneet aina siirtyä muihin psykologin töihin. Ulkomailta tulleilla taas ei yleensä ole suoraa mahdollisuutta toimia psykologina Suomessa. Muutto tutkimusrahoituksen perässä voi olla helpompi ratkaisu.
Psykologikirjailija Jussi Valtonen kuvaa He eivät tiedä mitä tekevät -romaanissaan Suomeen 1990-luvulla eksynyttä yhdysvaltalaistutkijaa, joka tuskastuu Helsingin yliopiston nurkkakuntaisuuteen. Lahti-Pulkkinen arvioi nykytodellisuuden olevan kaukana tästä fiktiivisestä kuvauksesta. Suomalaisten yliopistojen tutkimusryhmillä on vahvat verkostot eri puolille maailmaa.
– Sanoisin, että sen kirjan maailmoista on menty aika paljon positiiviseen suuntaan kansainvälisyydessä.
Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 2/2024.
