Psykologi Anneli Tuuran mukaan tarinateatterin ideana on alunperin teatterin vieminen sellaisille ihmisille, jotka eivät muuten sen pariin pääse. Nykyään sen käyttö on moninaista. Tuura itse on tarinateatterin keinoin tarjonnut oman konsulttiyrityksensä kautta muun muassa työnohjausta, esimiesvalmennusta ja työhyvinvointivalmennusta.  

Tarinateatterissa esitys syntyy katsojien eli läsnä olevien ihmisten kokemuksista ja unelmista. Näyttelijöitä on yleensä kolmesta kuuteen ja muusikoita yksi tai kaksi. 

Esityksellä on yleensä aina teema. Se lähtee liikkeelle siitä, että näyttelijät kertovat teemaan liittyen omakohtaiset alkutarinat, jotka ovat totta. 

– Useimmiten teema on huokoinen tai väljä. Esimerkiksi viime vuonna meillä oli esityssarja, jonka teemana oli rakkaus, ilo ja rohkeus. Jos halutaan työyhteisöön hulvattomuuta, teema voi olla ikimuistoiset hetket tai mokat, mutta myös vaikeita asioita voidaan käsitellä, kuten läheisen menettämistä.

Varsinainen esitys lähtee liikkeelle siitä, että ohjaaja keskustelee yhden tai useamman osallistujan, siis katsojan, kanssa. 

– Hän kuuntelee tarkkaan katsojan omakohtaisen tarinan ja esittää tarpeeksi helppoja kysymyksiä. Sen jälkeen katsoja valitsee näyttelijän eli kuka voisi olla tänään hän. Lopuksi näyttelijät ja muusikot näyttelevät tilanteen takaisin eli toistavat katsojan kertomuksen. Sitä kutsutaan takaisin heijastukseksi.

Tuuran mukaan usein katsoja valitsee sellaisen näyttelijän intuitiivisesti, jolla on samankaltaisia kokemuksia kuin hänellä itsellään.

– Valita voi toki myös esimerkiksi vastakkaista sukupuolta olevan tai jonkin arkkityyppisen hahmon. Näyttelijät voivat ilmentää mitä tahansa hahmoa tai asiaa vaikka koirana, autona tai Eiffelin tornina. Kehollinen ilmaisu ja musiikillisuus ovat olennainen osa tarina- ja improvisaatioteatteria.

Useimmiten tarinateatterin takaisin heijastukset ovat lyhyitä, 45 minuutissa ehditään käydä läpi kuutisen tarinaa. Tuura painottaa, että tarinateatterin toteuttamisen pitää olla yksinkertaista ja kaikki mukaan ottavaa.

– Se ei saa olla niin taiteellista, että joku tuntee itsensä tyhmäksi. Siinä on ollut opettelemista. Meillä psykologeilla kun on taipumus sanoa asioita joskus vaikeasti. Kaikenlaiset katsojat on otettava huomioon.

Uutta työelämän kehittämisessä

Tuuran mukaan työelämän kehittämisessä ja hyvinvoinnin tukemisessa taiteen eri muodot ovat vielä melko uusi asia. Tarinateatteri on yksi tavoista lisätä kuulluksi tulemista, ymmärrystä ja uusia oivalluksia. 

– Se eroaa valmennuksista siten, että siinä ei koskaan ratkaista eikä neuvota. Tarinateatterissa pyrkimyksenä on ihmisen syvä kuuleminen. Ajatuksena on, että oivallus ja ymmärrys syntyy siitä, että henkilön kertomus heijastetaan mahdollisimman tarkasti takaisin. 

Tarinateatteri mahdollistaa tunteiden ja tunnelmien käsittelyn. 

– Se on visuaalista ja kehollista, usein se on riemullista ja vapauttavaa, ja siinä on myös mahdollisuus turvallisella tavalla käsitellä vaikeitakin asioita. Osallistujilta tulevassa palautteessa usein ihmetellään, miten näyttelijä pystyi tietämään oikeat sanat, vaikka en niitä sanonut.

Kolme tavoitetta

Tuuran mukaan tarinateatterissa on kolme tavoitetta. Sen pitäisi olla terapeuttista, yhteisöllistä ja lopuksi vielä taidekokemus. 

– Periaatteena on tarinan kunnioitus, siinä ei arvoteta. Monet meistä tekevät rationaalista työtä, mutta tätä täytyy ymmärtää sydämellä. 

Lähtökohtana on, että jokaisen yksilön kokemuksessa on ensin psykologinen taso, sitten yhteisöllinen. Lisäksi tulee paikalla olevan ryhmän taso, yhteiskunnallinen taso ja lopuksi vielä ikiaikainen arkkityyppinen taso. 

– Terapeuttisuus voi tulla siitä, että tarina on toistunut satojen vuosien ajan eli siinä on jokin yleiseen ihmisyyteen liittyvä taso.

Myös pienet arkiset tarinat voivat olla terapeuttisia. Esityksen aihe voi olla vaikkapa ”kerrankin join aamukahvin rauhassa”. 

– Tarinan ei siis tarvitse olla iso, vaan terapeuttinen ulottuvuus voi tulla pienen arkisen oivalluksen kautta.

Kehittänyt ammattitaitoa

Anneli Tuura kokee, että tarinateatteri on vahvistanut hänen ammattitaitoaan psykologina.

– Olen sen kautta oppinut kuuntelua ja myös selkeää kysymistä ja takaisin peilausta sanoilla. Minulla on rohkeutta sanoittaa asia toisin. Aikaisemmin kun tein paljon töitä ryhmien kanssa, niin en ilman tarinateatteria olisi uskaltanut luottaa siihen, että voin ryhmässä luoda kahdenvälisen suhteen osallistujaan. Voin luoda tunteen, että voimme hetken olla tässä kahden.

Tuura on ottamassa tarinateatterin kanssa uudenlaista askelta. 

– Tampereen yliopiston kanssa on käynnistynyt hanke, jossa tutkitaan lapsuuden historian tutkijoiden kanssa lasten kaltoinkohtelua. Olen siinä mukana yhteistyökumppanini kanssa, joka tekee sijaishuollon kehittämistyötä kokemusasiantuntijoiden eli lapsena sijoitettujen kanssa. Ajatuksena on, että voimme tarinateatterin keinoin välittää kokemuksia lastensuojelun verkostoihin. Olemme siis tiedon välittämisen ja muodostamisen palveluksessa. 

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 1/2023.