Tampere-talon täydeltä uramahdollisuuksia
Uramessujen järjestämisestä vastasivat SPOLin Alex Siira, Matleena Pitkänen ja Sara Lindqvist. He jättävät seuraavien uramessujen järjestämisen luottavaisin mielin SPOLin uuden hallituksen vastuulle.
Tampere-talon kokoushalli täyttyi perjantaina 16. helmikuuta psykologian opiskelijoista, vastavalmistuneista psykologeista ja alan työnantajista. Suomen psykologian opiskelijain liiton (SPOL) järjestämät uramessut vetivät 400 hengelle suunnitellun kokoustilan yhdeksi iltapäiväksi täyteen urapolkujaan pohdiskelevia psykologinalkuja. Heitä oli vastassa yli 30 alan työnantajaa esitteineen: hyvinvointialueita eri puolilta Suomea, henkilöarviointifirmoja, terveysalan yrityksiä…
Uramessut järjestettiin nyt toista kertaa, viime vuonna opiskelijat ja työnantajat pääsivät tutustumaan toisiinsa Turussa. SPOLin yritysyhteistyövastaava Alex Siira kertoo idean messujen järjestämiseen lähteneen kohtaanto-ongelmasta.
– Alan työnantajat eivät tienneet, miten pääsisivät tavoittamaan psykologian opiskelijoita, eikä psykologian opiskelijalle ollut foorumia työnantajien tavoittamiseen.
Viime vuoden messut keräsivätkin Siiran mukaan kiitosta sekä opiskelijoilta että työnantajilta. Osa työnantajista kyseli syksyllä seuraavien messujen perään jo ennen kuin niitä oli vielä alettu järjestämäänkään.
Tänä vuonna messut järjestettiin isommalla tapahtumapaikalla ja mukaan lähti entistä suurempi joukko työnantajia. Myös opiskelijoita ja vastavalmistuneita saapui paikalle tuntuvasti enemmän kuin edellisvuonna. Siira arvioi, että Tampereen maantieteellinen sijainti saattoi osaltaan auttaa vetämään ihmisiä eri puolilta Suomea.
Harjoittelupaikkaa hakemassa ja työnkuviin tutustumassa
Opiskelijoita on saapunut paikan päälle kaikista yliopistokaupungeista, joista psykologeja valmistuu. Moni metsästää parhaillaan maisterivaiheen harjoittelupaikkaa ja hakee messuilta tietoa eri työnantajien tarjoamista mahdollisuuksista. Osa haluaa myös selvittää, löytyisikö joltain suunnalta töitä jo opintojen ajaksi.
Paikalle on tultu avoimin mielin, harvalta kuulee kovin ehdottomia linjauksia tulevan työuran suunnasta. Yksittäinen opiskelija voi listata mahdollisina kiinnostuksen kohteinaan esimerkiksi koulupsykologin työn, neuropsykologiaan erikoistumisen ja asiantuntijatehtävät puolustusvoimissa.
Opiskelijoilla on erilaisia kokemuksia siitä, miten hyvin uravaihtoehtoihin on päässyt tutustumaan opintojen aikana. Turun yliopiston opiskelijat Maria Haataja ja Heidi Augustin arvioivat saaneensa esimerkiksi harjoittelupaikoista tietoa lähinnä ainejärjestönsä kautta. Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva Tiia Kotilainen sen sijaan kertoo, että työmahdollisuuksien kirjoon lähdettiin perehtymään kattavasti jo fuksivuonna järjestetyllä kurssilla.
Uramessujen tärkeydestä ollaan silti yksimielisiä. Pelkästään opintojen pohjalta tai työnantajien verkkosivuja selailemalla on vaikea saada tuntumaa siihen, millaista työtä missäkin olisi tarjolla.
– Tämä on tosi hyvä mahdollisuus päästä oikeasti tutustumaan eri firmoihin ja kysymään käytännössä, miltä eri työnkuvat näyttävät, kiittelee Juuso Mantila Oulun yliopistosta.
Uusille tekijöille riittää ottajia
Tästä mahdollisuudesta ovat innoissaan myös messuille saapuneet työnantajat. Tarjolla on poikkeuksellinen tilaisuus tavoittaa satoja tulevia psykologeja yhdellä kertaa.
Maritta Kauppinen, Etelä-Savon hyvinvointialueen opiskeluhuollon vastaava psykologi, oli messuilla myös viime vuonna. Hän kertoo ihan odottaneensa, että pääsee uudestaan messuille tavoittamaan opiskelijoita.
– Minulla on myös ollut useampi harjoittelija, ja on ollut tosi kiva tehdä yhteistyötä psykologian opiskelijoiden kanssa.
Hyvinvointialueet ovat messuilla hyvin edustettuina. Uusille tekijöille olisi kovasti kysyntää etenkin opiskeluhuollon puolella.
Näkyvyys on erityisen tärkeää maantieteellisesti syrjäisemmille alueille, arvioi Lapin hyvinvointialueen rekrytointiasiantuntija Linda Riuttala.
– Moni tuntuu unohtavan Lapin, että “ai teilläkin on psykologeja”. Olemme täällä tekemässä itseämme tunnetuksi.
Ensi vuonna työnantajilla on uramessujen lisäksi mahdollisuus esitellä toimintaansa Psykologiliiton järjestämillä Psykologipäivillä, joilla voi tavoittaa psykologeja uransa kaikissa vaiheissa.
Monipuolisuus myyntivalttina
Työnantajien puheissa toistuu lupaus työmahdollisuuksien monipuolisuudesta – psykologian opiskelijoiden ammatillinen kokeilunhalu on ilmeisesti tunnistettu. Hyvinvointialueilla on kontollaan niin laaja kirjo erilaisia tehtäviä, että psykologillekin löytyy monenlaisia rooleja.
Toisaalta myös yksittäisen työpaikan ja -tehtävän laajuus voi yllättää nuoren psykologin myönteisesti. HUS lastenpsykiatrian johtava psykologi Sirpa Sammalo listaa lastenpsykiatrian tehtävien kirjoa yksittäisistä konsultaatiokäynneistä pitkään osastohoitoon, akuuttitoiminnasta vaativiin tutkimusjaksoihin ja kattavaan tapausjäsennykseen.
– Meillä on niin valtava spektri. Se ehkä tulee ihmisille yllätyksenä.
Nuoret psykologit ovat usein huolissaan kokemattomuudestaan, mutta vasta-alkajan mieli voi olla työnantajan kannalta myös etu. Lasse Karjalainen on tullut messuille edustamaan Laavu Performancea, joka tarjoaa yritykselle psykologista valmennusta. Laavun tarjoamat palvelut eivät ole kaikkein tavanomaisinta psykologin työtä, ja Karjalainen on havainnut, että uransa alkuvaiheessa olevat psykologit voivat olla erityisen oppimiskykyisiä. Uuteen roolin mukautumista toki tuetaan kattavalla perehdytyksellä.
Karjalainen rohkaisee nuoria psykologeja ylipäänsä hakemaan työmahdollisuuksia monipuolisesti – myös vähemmän perinteisistä suunnista.
– Harva psykologi varmaan ymmärtää, kuinka hyvä koulutus psykologia voi olla esimerkiksi tuotekehityksen tai johtamisen kannalta.
Kaikki jutun kuvat: Anssi Bwalya