Sisäilmaoireet psykologin silmin

Työpaikalla yksi työntekijä kertoo kärsivänsä epämääräisistä oireista ja arvelee niiden johtuvan sisäilman epäpuhtauksista. Toiset alkavat kuulostella omia tuntemuksiaan ja herää uusia epäilyjä. Käynnistetään tutkimuksia, pidetään palavereja, tehdään remonttia, vaihdetaan työpisteitä ja mennään ehkä evakkoonkin. 

Mitä kaikkea yhteisössä tapahtuukaan, kun siellä alkaa itää sisäilmaongelmaepäily? 

– Asia herättää monenlaisia tunteita ja paljon huolta, tiivistää Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija, työ- ja organisaatiopsykologi, psykologian tohtori Marjaana Lahtinen.

Hänen mukaansa työyhteisön arki voi muuttua paljonkin, kun remontit ja muutot heijastuvat työskentelyyn. Ihmissuhteisiin saattaa tulla kupruja, kun jotkut työtoverit joutuvat oireidensa takia sairauslomalle ja työt kaatuvat toisten hoidettaviksi. Myös esimiehet kuormittuvat asioita setviessään. Osa työntekijöistä saattaa yksinkertaisesti väsyä ongelman jatkuvaan käsittelyyn yhteisössä.

Sisäilmaongelmien laajat vaikutukset työyhteisön toimintaan ja työntekijöiden hyvinvointiin pitäisikin pystyä tunnistamaan paljon nykyistä paremmin. Lahtisen mielestä tähän tarvitaan psykologeja. Työterveys- tai työ- ja organisaatiopsykologin ammattitaito auttaa työkyvyn tukitoimien suunnittelussa, kun uusi, yllättävä tilanne kuormittaa koko yhteisöä.

Psykologi kirkastaa mutkikasta kuviota

Luontevimmin työterveyshuollossa toimiva psykologi osallistuu työyhteisön pulmien ratkomiseen sinne perustettavaa moniammatillista sisäilmaryhmää tukemalla. Ryhmässä on tavallisimmin mukana kiinteistön omistajan, linjajohdon, tilojen käyttäjien, työsuojelun ja työterveyshuollon edustajat sekä tarvittaessa sisäilma-asiantuntijoita. 

– Ryhmä tuo monialaista osaamista ongelman selvittämiseen ja parantaa eri toimijoiden vuorovaikutusta. Psykologi voi omalla asiantuntemuksellaan kirkastaa mutkikkaita ja monisyisiä sisäilmaongelmia ja auttaa vyyhden setvijöitä, Lahtinen sanoo.

Psykologi voi nostaa sisäilmaryhmässä keskusteluun laajemmin myös organisaatio- ja työyhteisönäkökulmia sekä auttaa miettimään keinoja, joilla voidaan vähentää työyhteisön kuormitusta: miten työyhteisö jaksaa, miten kuormittava tilanne on sekä tarvitsevatko työntekijät ja esimiehet vaikeassa tilanteessa tukea tai työnohjausta? 

– On myös hyvä pohtia, mikä merkitys työyhteisön tilanteella on oireiden kokemisessa. Usein sisäilmaongelma kärjistyy, jos työyhteisössä on muutenkin vaikeaa tai esimerkiksi tyytymättömyyttä johtamistapaan, Lahtinen sanoo.

Lisäksi psykologi näkee, onko asia kriisiytynyt niin, että konfliktien ratkomiseen pitäisi panostaa. 

– Jos työyhteisönäkökulmaa ei oteta huomioon, valitus ja oireilu saattavat jäädä vellomaan yhteisöön pitkäksi aikaa, vaikka rakennustekninen ongelma saataisiin korjattua, Lahtinen toteaa.

Viesti avoimesti ja valitse ratkaisukeskeisyys

Lahtisen mukaan pitkittynyt sisäilmaongelmien kokeminen rapauttaa työyhteisössä luottamusta ja kehittyy pahimmillaan syveneväksi ja laajenevaksi ongelmakierteeksi.

– Kierre saattaa käynnistyä esimerkiksi tilanteesta, jossa työntekijät kokevat oireita,mutta tutkimuksissa ei löydy niille mitään rakennukseen liittyvää syytä. Tämä tuottaa näkemyseroja ja kiistoja, jotka syövät keskinäistä luottamusta.

Lahtisen mukaan luottamus on työyhteisössä koko selvitysprosessin avainasia ja sen rakentamisessa tarvitaan riskiviestinnän osaamista. Riskiviestintä ei ole pelkästään tiedon välittämistä vaan vastavuoroista tietojen, näkemysten ja kokemusten vaihtamista.

– Riskiviestintä on vuoropuhelua, jossa kaikki osapuolet voivat saada äänensä kuuluviin ja myös tuntea tulevansa kuulluiksi. Erilaisten näkemysten avoin käsitteleminen ja sietäminen on siinä keskeistä.

Jos sisäilmaongelman käsittelyn alkuvaiheessa onnistutaan luomaan luottamuksen ilmapiiri, lopputulos on Lahtisen mukaan yleensä hyvä.

– Tämä edellyttää avointa viestintää ja ratkaisukeskeistä otetta. Asiat on tärkeää hoitaa alusta lähtien moniammatillisesti ja tavoitteellisesti ja pitää kaikki ajan tasalla tilanteen etenemisestä. Olennaista on jatkuva vuorovaikutteinen viestiminen ja keskustelut eri toimijoiden ja työyhteisön kesken. Pelkkä tiedotteiden lähettely ei näissä tilanteissa riitä.

Kun toinen saa oireita mutta toinen ei

Sisäilmaongelmien kirjo on laaja, ja huono sisäilma voi johtua monista syistä: Riittämättömästä ilmanvaihdosta, vedosta, liian matalasta tai korkeasta lämpötilasta, kuivasta ilmasta, pölyistä ja kuiduista tai rakennusmateriaalien kemiallisista päästöistä. Rakennuksissa voi myös olla kosteusvaurioita ja niistä aiheutuvia epäpuhtauksia.

Aina rakenteiden korjaaminen ei ratkaise oireilua, vaan se voi laajentua ja pysyä sinnikkäänä korjausten jälkeenkin. Miten sitten oikein on mahdollista, että samassa työtilassa yksi saa oireita ja toinen ei ja kolmas saa oireita myös kotona tai muissa tiloissa? 

Työyhteisö muodostuu yksilöistä, joilla kaikilla on sisäilmaongelmasta oma kokemuksensa. Juuri yksilön kokemista oireista on saatu viime aikoina uutta tietoa. Työterveyspsykologi Sanna Selinheimo tutkii Työterveyslaitoksella nimenomaan niitä tilanteita, joissa oireet pitkittyvät, kun rakenteelliset tekijät on korjattu tai työntekijä on sijoitettu muihin työtiloihin, mutta oireet vain jatkuvat. 

 – Erityisesti pitkittyvien sisäilmaan liittyvien oireiden kokemisen taustalla on monen eri tekijän kokonaisuus. Siksi sisäilmaan liittyvää oireilua on tutkittava paljon kokonaisvaltaisemmin kuin tähän saakka on tehty. Myös oireiden hallinnan ja tuen pitäisi olla paljon nykyistä moniammatillisempaa, Selinheimo korostaa.

Toiminnalliset oireet ovat moninaisia

Selinheimo tekee parhaillaan väitöskirjaa toiminnallisista hengitysoireista. Ne ovat henkilöiden kokemia oireita, jotka eivät selity lääketieteellisin tutkimuksin tai sairaustekijöin tai jotka eivät ole suhteessa tehtyihin löydöksiin.

Toiminnallinen oireilu voi ilmetä monin eri tavoin esimerkiksi hengitystieoireina ja äänen käheytenä, päänsärkynä, huimauksena, väsymyksenä, sydämen tykytyksenä, rintatuntemuksina, vatsakipuina, pahoinvointina, aivosumuna, erilaisina kipuina tai pistelynä. 

– Tähän oireiluun ovat yhteydessä erilaiset psykologiset tekijät, ja oireet ja oireyhtymät alentavat työkykyä. Niihin liittyy merkittävän inhimillisen kärsimyksen lisäksi sairauspoissaoloja sekä terveyspalvelujen suurkulutusta. Eri yksilöiden sinnikkään oireilun takaa löytyy hieman erilaisia tekijöitä: yhdeltä mielialaan tai palautumisen ongelmiin liittyviä tekijöitä, toiselta tunteiden ja niihin liittyvien kehon reaktioiden tunnistamisen vaikeutta, kolmannelta terveysahdistusta ja vakavaa huolta sairastumisesta.

Avaimena psykososiaaliset interventiot 

Sisäilmaan liittyvien oireiden hoitotasapainoon voivat vaikuttaa niinyksilölliset tilannetekijät kuin pitkäaikaiset ominaisuudet ja reagointitavatkin – aivan niin kuin somaattisissa perussairauksissakin. 

– Koska ihminen on ihminen, oireisiin liittyy aina psykologisia ja neurobiologisia tekijöitä. Oireilun lisäksi yksilöllistä on aina sekin, millaisia merkityksiä ja tulkintoja siitä tehdään, miten haitalliseksi oireilu koetaan ja miten se vaikuttaa elämänlaatuun.

Sisäilman epäpuhtauksien lisäksi oireiluun voivat vaikuttaa esimerkiksi ikä, sukupuoli, yksilölliset reagointi- ja käyttäytymismallit, oireiluun liittyvä merkitysjärjestelmä, terveydentila ja immunologia samoin kuin erilaiset kuormittavat asiat: työ- tai elinympäristön ongelmat tai kuormittavuus, tyytymättömyys työhön tai esimerkiksi terveysuhan kokeminen.

Toiminnallisiin oireisiin vaikuttavat psykologiset prosessit ja autonomisen hermoston toiminta sekä esimerkiksi stressihormonit toimivat Selinheimon mukaan tiiviissä yhteistyössä toisiaan provosoiden tai rauhoittaen. Yhdessä ne voivat muodostaa noidankehän ja vaikeuttaa oireilun korjaantumista. 

Oireilun lievittämisessä avainasia ovat psykososiaaliset interventiot. 

– Niillä voidaan vahvistaa terveyttä tukevaa käyttäytymistä, kohentaa mielialaa tai vähentää ahdistusta. Siitä on huomattavasti näyttöä, että psykososiaalisilla hoidoilla voidaan vaikuttaa toiminnallisten oireiden korjaantumiseen ja elämänlaadun paranemiseen.

Oireiden kokeminen ei ole aina sairautta

Jopa yli 90 prosenttia ihmisistä kokee viikoittain joitain kehollisia oireita ilman, että ne välttämättä ovat merkki sairaudesta. Tämä tieto on tärkeä myös monille, jotka kokevat sisäilmaan liittyviä oireita.

– Tieto voi auttaa eteenpäin. Usein kyse on oman toiminnan näkyväksi tekemisestä ja sen sanallistamisesta, että kyse ei ole vakavasta sairaudesta, kun kokee tiettyjä oireita. On tärkeää tietää, että omat reaktiot ja oireilu ovat inhimillisiä ja niihin voidaan vaikuttaa, Selinheimo toteaa.

Sisäilmaan liittyviä oireita kokevien on tärkeää saada tietoa siitä, miten keho luonnollisesti reagoi kuormittuessaan, miten psykofysiologiset prosessit vaikuttavat kehon reagointiin, miten ihminen yleensä vastaa erilaisiin kuormitustekijöihin, miten tulkinnat ja merkityksenanto vaikuttavat reagointiin ja miten tämä kaikki vaikuttaa oireilun vaikeutumiseen.

Hyvä esimerkki kehollisista oireista ovat Selinheimon mielestä uniongelmat, joita ilmenee usein  stressitilanteissa myös sisäilmaongelmien yhteydessä: Heikentynyt uni ja palautuminen on otollista maaperää kehollisesti ilmenevän oireilun lisääntymiselle. Usein kehon ”vastustuskyky” alkaa lisääntyä, kun uni normalisoituu palauttavaksi. 

Kauhutarinoista kumpuaa ahdistusta

Omassa tutkimustyössään Selinheimo sanoo tekevänsä mustavalkoista värikkääksi: on tärkeää ymmärtää, että emme ole joko terveitä tai sairaita, vaan terveyteen ja sairauteen vaikuttavat monet eri tekijät ja niissä on paljon eri sävyjä. 

– Sisäilmaan liittyvästä oireilusta puhutaan Suomessa paljon, mutta sen monitekijäisyyttä on tutkittu vähän. Eikä meillä ole ollenkaan tutkittu niitä yhteiskunnallisia tekijöitä, joita on koettujen sisäilmaan liittyvien oireiden laajuuden taustalla. Media on täynnä kauhutarinoita, joilta kukaan ei ole voinut välttyä. Koululaisille suunnatuissa lehdissä opetetaan jo alakoululaisille, mistä tunnistaa homekoulun. Tällainen kansallinen johtava narratiivi sisäilmaongelmista on otollista maaperää hämmennykselle, ahdistukselle, peloille ja monille ennakkoluuloille.

Selinheimo ei väsy korostamaan sitä, että sisäilmaan liittyvien oireiden kokemisen taustalta ei pystytä osoittamaan yhtä tai kahta tekijää. Jotta tilanne paranee, on paneuduttava niin rakennuksen kuntoon saamiseen kuin yksilön ja työyhteisönkin tukeen tapauskohtaisesti. 

Psykologin rooli on kirkastettava

Sisäilmaongelmatilanteissa työyhteisö ja sen yksittäisen jäsenet saavat apua työterveyshuollon kautta. Terveydenhuollon toimijoiden käytännöt ovat kuitenkin kirjavia ja tietoa ja uusia työvälineitä kaivataan siellä kipeästi. 

Työterveyshuollossa toimii myös psykologeja, ja heidän rooliaan Sanna Selinheimo haluaa kirkastaa.

– Liian usein ajatellaan, että psykologi toimii vain psyykkisesti ilmenevien ongelmien, kuten työuupumukseen tai mielialaongelmiin liittyvän työkyvyn tuen parissa. Koska pitkittyneitä sisäilmaan liittyviä oireita kokevat ihmiset eivät ole psyykkisesti sairaita, he saattavat jäädä vaille riittävää tukea tai kokea psykologin tuen tarjoamisen loukkaavana. Usein on kyse niiden biopsykososiaalisten seikkojen tunnistamisesta, jotka ovat vaikuttamassa oireilun jatkumiseen tai vaikeuttavat oireilun säätelyä ja kestämistä, eli terveyskäyttäytymisen hallinnasta – ja terveyskäyttäytyminen ja sen tukeminen ovat psykologien ydinosaamista.