Santiago de Compostelan pyhiinvaelluspoluilla

SEITSEMÄNTOISTA SIMPUKKAA – MATKANTEKOA MAAILMOJEN RAJOILLA. 
MARJATTA LEHTOVIRTA JA JUHANI SALMI. WARELIA 2025, 249 S.

Pariskunta on tehnyt useita pyhiinvaellusmatkoja ja he koostavat kokemuksiaan ja oivalluksiaan seitsemässätoista esseessä, simpukassa, joka antaa aarteensa etsivälle. Camino de Santiago, Pyhän Jaakobin polku, on ollut merkittävä pyhiinvaellusreitti varhaiselta keskiajalta lähtien ja sinne tielle Marjatta Lehtovirta ja Juhani Salmi suuntaavat päätepisteenä Santiago de Compostela. Päätepistettä voi lähestyä montaa reittiä ja kirjoittajat ovat vaeltaneet niistä useita, mutta tämä teos kertoo Lissabonista alkaneesta Camino Portuguésista, portugalilaiseta reitistä. Kirjan jokainen simpukka sijoittuu reitin varrella olleeseen paikkakuntaan. Kirja ei kuitenkaan ole tekijöiden mukaan matkaraportti, vaan ennemminkin subjektiivinen ajatusmatka maailmojen rajoilla.   

Vaeltajat tekevät valintoja, eksyvät ja päätyvät tuntemattomille seuduille. Kirjoittajien mukaan jos suurin piirtein tietää minne on menossa, eksyily voi tuntua riemukkaalta seikkailulta. Pyhiinvaeltaja kenties etsii eksyksissä olevaa itseään tavoitellen syvempää itsetuntemusta. 

”Ihminen uskoo onnellisen ajan jatkuvan
keskipäivien lailla ikuisesti. Yhtäkkiä
simpukassa onkin hiekansiru, joka
muuttaa elämän ja avaa lupaa kysymättä 
uuden ikkunan.”

Kirja lähestyy monikerroksisesti kertojien henkilökohtaista historiaa, maailman- ja taiteenhistoriaa, uskontoja, kulttuureita unohtamatta matkanteon arkea. Polveileva, viipyilevä kirja luo laajan näkymän maailmankaikkeuteen pitäen yllä etenevää matkaa kertomusten, sattumusten ja oivallusten siivittämänä. Uuvuttava vaeltaminen yhdistyy henkisyyteen ja korkealla olevaan. Ponnistelu on kannattavaa ja lukijalle välittyy ajatus kohtalosta tai sen vääjäämättömyydestä – matkaa on jatkettava rasittavuudesta ja vaivasta huolimatta. Matkanteko jatkuu kyseenalaistamatta. Uusi essee alkaa runolla, johon tiivistyy oivalluksia, on löytynyt harvinaisia helmiä kulkemisen varrelta. 

Kirja asettuu viisauskirjallisuuden piirteitä sisältäväksi tietokirjaksi. Kirjan ytimen sanallistaminen on täydessä mitassaan vaikeaa, koska kirja on sisällöltään ennemmin elämyksellinen ja kokemuksellinen. Vain hengittämällä kirjan sisältöä itse voi saada tuntuman sen tarjoamaan kaikkeuteen. 

Lukiessani pohdin, miten paljon kirjoittajien reppuun on kertynyt eväitä vuosien varrelta, rikkauksia, joita pääsemme kurkistamaan. Kirja saattaisi kutsua lukijaansa, piilopirttiin kesälomalle sonnustautunutta psykologia pohdiskelemaan menneitä, ehkä luopumisia, mutta myös tulevia vielä eteen piirtymättömiä kohtaamisia tai haavetta lähteä pyhiinvaellukselle. Ehkä kirja kosketti erityisesti siksi, että se oli aidosti kuljeskelevan, viipyilevän olemisen puolella. 

”Jokainen ilta on viimeinen,
tämäkin katu puretaan altani,
mukulakivet siirretään
ja ne peilautuvat toisten silmistä,
tiilet kerätään näkymättömiin,
näille sijoille en palaa.”

Kirjaesittelyn kirjoittaja on terveyspsykologian erikoispsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti.