Riipaiseva kertomus näyttää mielenterveyden palveluiden arjen

Venla Kuoppamäen uutuuskirja Sun poika kävi täällä on koskettava teos aikuistumassa olevan pojan kamppailusta vakavan mielenterveydenhäiriön kanssa lähiomaisen, nuoren äidin näkökulmasta. Kirja pohjaa äidin pitämään päiväkirjaan ja kuvaa Oskarin elämää miltei neljän vuoden ajalta. Haastava murrosikä vaihtuu aikuisuudeksi, vauhdikas päihteiden käytön värittämä arki masennuksen ja manian kautta diagnoosiksi vakavasta mielenterveyden häiriöstä. Psykoosi, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsoaffektiivinen häiriö – diagnoosit vilisevät silmissä äidin yrittäessä opiskella tietoa mielenterveyden häiriöistä ja niiden hoidosta, tutkiessaan lääkityksiä ja selvitellessään tahdosta riippumattoman hoidon kriteerejä. Ja kaiken sen keskellä äiti pyrkii parhaan kykynsä mukaan tukemaan sairaudentunnotonta nuorta itsenäisen elämän alkutaipaleella.

Kirja kuvaa riipaisevalla tavalla niitä nivelvaiheita ja raja-aitoja, jotka muodostavat riskin hoidon onnistumiselle tai jopa potilaan turvallisuudelle. Kuinka toimia tilanteessa, jossa itsemääräämisoikeus ja potilaan etu ovat ristiriidassa, ja potilas ei sitoudu hoitoon ilman pakkoa – ja lähtökohtaisesti ei silloinkaan? 

Toisaalta teos kuvaa myös niitä hetkiä, joissa yksittäisen terveydenhuollon ammattilaisen ymmärrys ja toiminta auttaa kantamaan potilaan lisäksi myös lähiomaisia. Kuinka merkityksellistä on, että tulee kohdatuksi kokonaisuutena, ihmisenä ja nuorena, jota ei määritä vain sairaus. Kirja jättää kuitenkin vahvan tunteen siitä, kuinka yksin vakavasti sairastuneen omaiset jäävät. Se näyttää myös, kuinka merkittävä muutos on koko perheelle, kun lapsi saavuttaa maagisen 18 ikävuoden rajapyykin, siirtyy aikuispuolen palveluiden piiriin, ja hänen pitäisi kyetä kantamaan vastuu omasta hoidostaan. 

Kirja kuvaa aiheellisesti äidin kipua, huolta ja turhautumista sekä nostaa esiin lainsäädännön ja palvelujärjestelmän kohtia, joiden perusteita on joskus myös terveydenhuollon ammattilaisten, saatikka omaisten, vaikea tavoittaa. Toisaalta kirja vangitsee myös kauniisti äidin ja pojan suhteen, pienet hyvät hetket, jotka auttavat jaksamaan ja luovat uskoa tulevaisuuteen, vaikkei se olekaan sellainen kuin kumpikaan heistä olisi toivonut. Äidin omistautuminen ja sinnikkyys on ihailtavaa, vaikka samanaikaisesti sydäntä viiltävää tekstiä. 

Kirjan luettuaan jää kuitenkin miettimään, kuinka käy niiden vastaavassa tilanteessa olevien nuorten, joilla ei tällaista lämmintä leijonaemoa elämässään ole. Olisiko meillä ammattilaisilla vastuu, velvollisuus tai mahdollisuus kehittää järjestelmää siihen suuntaan, että jokainen tulisi entistä paremmin hoidetuksi yksilöinä, eikä pääsisi putoamaan järjestelmän aukoista tyhjän päälle, vaikkei aina kykenisi omasta edustaan huolehtimaan?

Kirja-arvion kirjoittaja PsL (väit.) Vera Gergov on psykoterapian erikoispsykologi ja integratiivinen psykoterapeutti. Hän toimii Suomen Psykologiliitossa ammattiasioista vastaavana psykologina.

Teksti on julkaistu Psykologi-lehdessä 4/2022.