Siirry sisältöön

Rasismi elää mielenterveyspalveluissa

Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa vuonna 1865, mutta rotuerottelupolitiikka on säilynyt elinvoimaisena pitkään. Tämä on jättänyt jälkensä myös mielenterveystyöhön. Oman diagnoosinsa on saanut muun muassa plantaaseilta paenneen orjuutetun väestön keskuudessa esiintynyt valkoisen väestön luoma käsite “karkaamistaipumus” eli drapetomania

Diagnoosi perustui ajatukselle, etteivät orjuutetut ihmiset kestäneet henkisesti sitä vastuuta, jonka heille tuotti vapaus.

Vielä 1950-luvun alussa yhteiskunnan ja ajattelun rakenteisiin kytkeytynyt rasismi oli niin itsestäänselvää, että se jäi yleensä huomaamatta valkoisen väestön keskuudessa. Psykologiakin ylläpiti virheellistä ja rodullistavaa ajatusta siitä, että musta väestö olisi heitä älyllisesti alemmalla tasolla.

Vaikka psykologian alan rotuoppiin sisältyvä rasismi ei ole enää niin avointa ja näkyvää kuin vielä joitain vuosikymmeniä sitten, vaikuttavat ihmisiä rodullistavat käsitykset edelleen piiloutuneina rakenteisiin, kuten lainsäädäntöön, palveluihin ja asenteisiin.

Tänä päivänä harva tunnustautuu avoimesti rasistiksi, mutta rasistisia rakenteita uusinnetaan edelleen päivittäisissä käytännöissä.

– Rasismi ajatellaan myös mielenterveyspalveluissa pitkälti avoimena, selkeästi havaittavana, tahallisena ja näkyvänä ilmiönä. Siksi se on helppo sijoittaa ikään kuin jonnekin muualle, pohtii Helsingin yliopistossa kolmivuotista tutkimushanketta Rasismi, mielenterveys ja POC-nuoret (“person of colour”) johtava tutkijatohtori Tuuli Kurki.

Kurjen tutkimustaan varten tekemistä nuorten mielenterveystyön ammattilaisten haastatteluista on tullut ilmi, että kun ei-valkoinen nuori voi mieleltään pahoin, mielenterveyden haasteiden arvellaan helposti johtuvan kotoutumattomuudesta, maahanmuuttajuudesta tai kulttuurieroista.

– Näin ajatellaan erityisesti valtavirran mielenterveyspalveluissa, joissa tätä toiseuttavaa toimintaa ei usein edes tunnisteta.

Näiden toimintatapojen tunnistaminen vaatii enemmän keskustelua valkoisuudesta ja valkoisista etuoikeuksista, jotka ylläpitävät rakenteellista rasismia ja sitä kautta liukuvat arjen käytäntöihin.

– Valkoinen etuoikeus on se pieni ääni, joka voi saada terveydenhuollon ammattilaisen uskomaan, ettei hänen hyvää tarkoittava toimintansa osallistu rasististen rakenteiden ylläpitämiseen, kuvaa Kurki.

Halu etsiä syy- ja seuraussuhteita ja luoda stereotypioita on ihmiselle luontaista.

Psykologiliiton Monikulttuuripsykologian työryhmän puheenjohtaja ja THL:n kehittämispäällikkö Antti Klemettilän mukaan ongelma koskee lähes kaikkia eri vähemmistöryhmiä.

– Psykologian historia on lähinnä valkoisen keskiluokkaisen miehen luomaa ja tämä näkyy esimerkiksi oirekuvauksiin perustuvassa diagnostisessa järjestelmässä: koko maailma ei kuitenkaan oireile tai käytä kärsimyksistään samoja sanoja.

Trauma edellä 

Ei-valkoisten ihmisten mielenterveyden haasteet liitetään helposti menneisyyteen, kuten pakolaisuuden mukanaan tuomiin traumoihin, eikä esimerkiksi uudessa kotimaassa kohdattuun rasismiin. 

“Me ajateltiin heti jotenkin automaattisesti, et kun nää nuoret on huolissaan tai lapset on huolissaan niistä perheistään, niin siinä on varmasti nyt tämä trauma… traumaattinen matka tai se heidän tulo”, havainnollistaa eräs Kurjen haastattelema mielenterveystyön ammattilainen.

Halu etsiä syy- ja seuraussuhteita ja luoda stereotypioita on Klemettilän mukaan ihmiselle luontaista.

– Psykologi hakee jotain syytä ja löytää helposti jonkun trauman tai muun diagnoosin. Ennakkokäsityksemme vaikuttavat siihen, kuinka asiaa katsomme, ja ohjaa tilanteen tulkintaa. Tämä myös tekee tulkinnan helposti yksiulotteiseksi.

Pakolaisten mielenterveyteen vaikuttavat myös laajemmat yhteiskunnalliset ja rakenteelliset tekijät. Mielenterveystyö on monilta osin kotouttamistyötä.

– Jos kysytään pakolaiselta, mikä vaikuttaa mielenterveyteen niin ensimmäisenä yleensä tulee, että oppisi kieltä ja saisi töitä. Osallisuus ja toimijuus vaikuttavat todella paljon mielenterveyteen.

Jos kysytään pakolaiselta, mikä vaikuttaa mielenterveyteen, niin ensimmäisenä kuulee ”että oppisi kieltä ja saisi töitä”.

Esimerkiksi huoli toimeentulosta tai jatkuva rasismin uhka ovat niin ikään keskeisiä mielenterveyttä horjuttavia tekijöitä. Klemettilä muistuttaa, että kulttuurissamme vallitseva vahva yksin pärjäämisen eetos ei sovi kaikille.

– Yritämme kasvattaa ja kuntouttaa ihmisiä mahdollisimman itsenäisiksi toimijoiksi ja olemme taipuvaisia ajattelemaan, että ihmisen haasteet ja kuntoutuminen ovat hänen omalla vastuullaan. Toisesta kulttuurista tuleva henkilö ei välttämättä ajattele lainkaan näin, koska tämä sivuuttaa mielenterveyteen liittyvät sosioekonomiset tekijät.

Traumanäkökulman hallitessa menetetään mahdollisuus kuunnella mielenterveyden haasteista kärsivien omaa kokemusta. Tämä voi horjuttaa luottamusta mielenterveyspalveluiden ammattilaisiin ja koko hoitosuhteeseen.

– Suojelun ja hoivan avulla on tuotettu sorron muotoja kautta aikojen, muistuttaa Kurki.

Ammattilaisen tulee tiedostaa ennakkoluulonsa  

Mielenterveyspalveluissa ilmenevä rakenteellinen rasismi ei tapahdu itsestään.

– Mielenterveyspalveluissa työskentelevät ammattilaiset ovat väistämättä osallisia terveydenhuollon piirissä tapahtuvaan rasismiin, osallistuivat he siihen sitten suoraan tai epäsuorasti, tietoisesti tai tiedostamattoman välinpitämättömästi, sanoo Kurki.

Lähtökohtaisesti ihmisten auttamiseen pyrkivän ammattilaisen saattaa olla vaikea ymmärtää ja nähdä miten heidän osallisuutensa voi uusintaa ja ylläpitää rasistisia rakenteita.

– Ei ole asiakkaan tehtävä kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisia tunnistamaan rasismia. Heidän on koulutettava itse itsensä mikä vaatii muun muassa sitä, että antirasistinen työote olisi läpileikkaavana teemana kaikissa lääketieteen ja terveydenhuollon koulutuksissa, sanoo Kurki.

Länsimaisessa terveydenhuollossa moninaisuuden kohtaamiseen onkin usein vastattu monikulttuurisen osaamisen koulutuksilla. Kulttuurikompetenssi-koulutuksilla pyritään varmistamaan, että kaikki ihmiset saavat tasapuolista ja tehokasta hoitoa riippumatta taustasta. Tutkimusten mukaan kulttuurikompetenssin koulutus voi merkittävästi parantaa transkulttuurista työtä ja potilastyytyväisyyttä.

Kulttuurikompetenssin malleja on useita, mutta yhteistä niissä on näkemys, että kulttuurisen vuorovaikutuksen suurin haaste ei ole vieraan, vaan oman kulttuurin tuntemus ja omien ennakkoluulojen tiedostaminen.

– Sterotypioita pyritään välttämään, mutta jokainen on jollain tavalla rasisti. Omasta kasvuympäristöstä peräisin olevia ennakkoluuloja ei useinkaan huomaa, ennen kuin kohtaa sen toisen, selittää Klemettilä.

Ei ole asiakkaan tehtävä kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisia tunnistamaan rasismia.

Itsereflektiivinen positio ja rakenteissa piilevien valta-asetelmien tunnistaminen ja purkaminen vievät aikaa ja voimavaroja. Auttaa, jos tämän pystyy tekemään edes silloin tällöin.

– Valta-asetelmien purkaminen voi lähteä ihan huoneen sisustuksesta, epämuodollisemmasta pukeutumisesta tai esimerkiksi siitä, kuinka tilaan asettaudutaan, Klemettilä kuvaa.

Jokaisen ammattilaisen on hyvä muistaa, että oma tapa tehdä työtä ei välttämättä ole paras mahdollinen kaikille.

– Myös potilaan omaa kulttuuria voi ottaa hoitoprosessiin mukaan, ja hoitosuhteen päämäärien täytyy olla yhteisesti tiedostettuja ja jaettuja.

Mikäli tähän ei päästä, voidaan päätyä hyvien pyrkimysten suhteen päinvastaiseen lopputulokseen.

– Esimerkiksi Ruandan kansanmurhan jälkeen paikalliset kyläläiset määrittelivät toipumisen niin, että saisivat olla auringossa yhdessä muiden kanssa ja tehdä tavallisia asioita. Sinne tulleet länsimaiset “auttajat” halusivat, että ihmiset menisivät yksin pimeään majaan kertaamaan läpi niitä kauheuksia, joita olivat kokeneet. Sitten oltiin yllättyneitä, kun heitä pyydettiin lähtemään, kertoo Klemettilä.

Psykologit avainasemassa

Psykologiatieteiden piirissä kerätty tieto rasismin syistä, vähemmistöstressistä, stereotypiauhkasta, vähemmistöidentiteeteistä sekä mikroaggressioista on tärkeä voimavara rasismin vastaisessa työssä.

– Tällä tiedolla on valtavasti kysyntää ja tarvetta, sanoo Klemettilä.

Keskeistä on, että eri vähemmistöryhmät voivat nähdä kuvastoissa itsensä näköisiä ihmisiä. Kuvastot heijastavat vallalla olevia normeja, sekä näin myös määrittelevät, kuka on mielenterveyspalveluihin ikään kuin sopiva. 

– Mielenterveyspalveluiden tarjoajilla on suuri vastuu päättää siitä, kenelle ja mille annetaan näkyvyyttä ja kuinka palveluiden käyttämät sanastot ja kuvastot symboloivat instituutioiden arvoja. Keiden kanssa käydään vuoropuhelua? Kuka tuntee tai ei tunne itseään tervetulleeksi palveluihin? Kurki toteaa.

Nuorilla voi olla jopa kahdet eri asukokonaisuudet ja facebook-tilit sukulaisille ja ystäville.

Turvallisuuden tunnetta radikaalisti horjuttava yksinäisyys on yksi keskeisimmistä teemoista, joka on tullut esiin Kurjen tekemissä haastatteluissa. On myös tärkeää pohtia, millaiset tilat ovat turvallisia ja kenelle ne ovat turvallisia. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää myös POC-nuorille.

– Monella toisen polven maahanmuuttajalla ongelma on se, että ollaan kahden tai useamman kulttuurin välissä. Usein haluttaisiin olla tavallisia suomalaisia nuoria, eikä mitenkään erilaisia. Nuorilla voi olla jopa kahdet eri asukokonaisuudet ja facebook-tilit sukulaisille ja ystäville. Kahden tai useamman kulttuurin välissä kasvaminen ja siinä oman identiteetin muodostaminen on haastavampaa, mutta tietysti täysin mahdollista, havainnollistaa Klemettilä.

Klemettilän mukaan kulttuuri on helppo syntipukki, kun ensisijainen ongelma on usein kommunikaatiossa.  

– Rakenteissa on paljon hyvää, esimerkiksi se, että jokaisella on oikeus tulkkiin. Toisaalta rakenteet tekevät asioista paljon jäykempiä.

Kurjen haastattelemat ammattilaiset peräänkuuluttivat moniammatillisen yhteistyön merkitystä, mutta nuorten eli palvelujen käyttäjien näkökulmasta yhteistyössä ja palveluissa on vakavia puutteita.

– Nuoret kokevat, ettei heitä kuulla eikä kuunnella. Mielenterveyspalveluita tarjoavien tahojen tulisikin toimia entistä paremmin yhteistyössä, sillä arvokasta tietoa ja ennen kaikkea yhteys nuoriin näyttäisi olevan erityisesti pienillä, paikallisilla ja nuoria lähellä olevilla toimijoilla. 

Joustavuus etenkin oman ajattelun ja työtapojen suhteen on Klemettilän mukaan avainsana.

– Ymmärrys ihmisten moninaisuudesta täytyy saada jo peruskoulutuksessa työntekijöiden mieliin ja sitä kautta rakenteisiin. Rakenteen täytyy joustaa, jotta se palvelee kaikkia yhdenvertaisesti.

YK:n maailmanlaajuista rasismin vastaista päivää vietetään 21.3.2022.

Antirasistisen psykologian edelläkävijät

Venla Okkonen kirjoittaa Psykologi-lehdessä (8.2.2021) siitä, kuinka psykologian rooli yhteiskunnallisesti vaikuttavana tieteenä on paljon velkaa antirasistisen psykologian edelläkävijöille.

Yhdysvalloissa 1960-luvulla järjestäytyneet afroamerikkalaiset psykologian tutkijat (The Association of Black Psychologists) ovat olleet merkittävä edelläkävijä muun muassa monikulttuuriselle psykologialle sekä resilienssitutkimukselle. “Mustan psykologian” piirissä kehitettiin teorioita, joiden avulla ei-valkoisia identiteettejä kyettiin tarkastelemaan ilman rasistista vääristymää.

“Kulttuurisen kompetenssin tullessa yhä tärkeämmäksi osaksi psykologien ammattitaitoa myös tietoisuus mustan psykologian historiasta voisi kuulua psykologien omaa alaansa koskevaan itseymmärrykseen”, kirjoittaa Okkonen.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä