Psykoosia voi hoitaa muutenkin kuin lääkkeillä

Suomessa psykoosiin sairastuu elämänsä aikana noin 3,5 prosenttia väestöstä. Erilaiset psykoosisairaudet ovat vaikeita mielenterveyden häiriöitä, joiden tunnistaminen ja hoitaminen ovat vaativaa työtä. Esimerkiksi skitsofrenian Käypä hoito -suosituksessa korostuu lääkehoito. 

Tomi Bergströmin psykologian väitöskirjatutkimus osoittaa, että avoin dialogi tukee potilaiden kuntoutumista monella tapaa paremmin kuin tavanomainen hoito. Avoimessa dialogissa pyritään järjestämään hoito nopeasti, ottamaan potilaan perhe mukaan kokouksiin, sitomaan hoito potilaan elinympäristöön ja kuuntelemaan ihmisen omia merkityksiä psykoosiksi tulkituille kokemuksille. Lääkkeet eivät ole keskeisessä osassa, vaikka niitä toki voidaan käyttää tarpeen mukaan.

Tutkimus toteutettiin poikkeuksellisen pitkänä seurantatutkimuksena. Tutkimusaineistoa kerättiin kaikilta 1990-luvulla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella ensipsykoosiin hoitoa saaneilta. Alueella toteutettiin avoimen dialogin hoitomallia. Bergström tarkasteli valtakunnallisia rekisteriaineistoja 1990-luvulta vuoteen 2015 asti. Mukana oli potilaiden haastatteluja, jotka analysoitiin laadullisin menetelmin. Vertailuryhmänä oli sairaanhoitopiirin ulkopuolella ensipsykoosiin hoitoa saaneet potilaat 19–20 vuotta sitten.

Vertailuryhmästä puolet tarvitsi 19 vuoden jälkeen edelleen hoitoa, yli 80 prosenttia käytti psykoosilääkitystä ja yli 60 prosenttia sai työkyvyttömyystukia. Dialogista hoitoa saaneista vain noin kolmasosa oli seurannan lopussa hoidon piirissä ja sai työkyvyttömyystukia. Sairauskuolleisuus oli myös tässä ryhmässä pienempää. Ryhmien välillä ei ollut eroa itsemurhien määrissä.

Elämäntapahtumilla iso merkitys 

Avoimessa dialogissa potilaan oireet eivät ole hoidon kohde. Ennemmin hoito kohdistetaan koko verkostoon. Päätöksentekoprosessi on jaettua, ei ylhäältä alaspäin tapahtuvaa sanelua. Dialogisessa hoidossa ollaan kiinnostuttu yhteisistä tulkinnoista ja merkityksistä. Diagnoosit ovat toissijaisia.

– Hoidon nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, että se ohjaa huomion ajatukseen, että kyseessä olisi tietty tarkka menetelmä. Pikemminkin avoin dialogi kuvaa alueellista hoitokäytäntöä, joka on systemaattisen tutkimustyön tulosta. Sen avulla pyritään ymmärtämään, mikä ongelma on ja valjastamaan verkostojen omat resurssit käyttöön, Bergström kertoo.

Mielenkiintoista tutkimuksessa oli se, etteivät potilaat itse korostaneet dialogisen hoidon tärkeyttä tai sen nerokkuutta, vaikka nimenomaan se oli yhteydessä parempiin hoitotuloksiin.

– Hoito oli neutraali asia heille. Yksi haastatelluista jopa sanoi, että kyllä te varmasti parhaanne yrititte, mutta itse minä tein suurimman osan työstä. Saatettiin myös ihmetellä, että oli outoa, miten paljon porukkaa oli kokouksissa, Bergström kommentoi.

Mikä sitten potilaiden mielestä toipumisessa oli keskeistä? Haastatellut kuvasivat elämäntilanteen alkaneen helpottaa ja kuormitustekijöiden väistyvän. Myös läheiset ihmissuhteet sekä aika auttoivat. Ihmisen oma päättäväisyys lisääntyi.

Lisäksi haastatteluissa potilaat eivät itse kuvanneet psykoosia sanalla ’psykoosi’. He kuvasivat sitä ennemmin hankalaksi elämäntilanteeksi, johon liittyi vaikeita kokemuksia. Usein kokemukset olivat alkaneet jo lapsuudesta, esimerkiksi koulukiusaamisesta, joka johti ulkopuolisuuden tunteisiin ja vaikeuksiin ihmissuhteissa. Ongelmat kasaantuivat monilla aikuistumisen kynnyksellä, jolloin pahoinvointi lisääntyi ja ajattelukyky hankaloitui. Lopulta joku määritteli tämän olevan psykoosi.

Hoitoa voi antaa ilman diagnoosejakin

Bergströmin mielestä psykoosien suhteen vallalla on kapea hoitokäsitys, joka ei palvele potilaita pitkäjänteisesti. Oireita osataan lievittää nopeasti, mutta ei auteta potilasta saamaan otetta omasta elämästään. Pitkän ajan hoitotulos on säilynyt riittämättömänä, ja potilaat ovat tyytymättömiä hoitojärjestelmään. Olisi parempi tehdä yhteistyötä yli organisaatiorajojen ja välttää autoritääristä psykiatrista hoitoa, jossa auktoriteetti kertoo ongelman ja ratkaisun siihen. Ongelmanratkaisua tulisi tehdä yhdessä potilaan ja tämän perheen kanssa. Tavoitteena olisi, että lopulta ihminen pystyy auttamaan itseään.

Tavanomainen hoito toki jakaa samat arvot dialogisen hoidon kanssa, mutta käytännöt vaihtelevat. Monet kommentoivat, että dialoginen hoito on mielenterveystyön ideaali, mutta resurssit eivät riitä sen toteuttamiseen.

– Jos näin sanoo, silloin dialoginen hoito todennäköisesti ymmärretään eri tavalla. Tavanomaisessa hoidossa nopeudella tarkoitetaan oireiden taltuttamista. Dialogisessa hoidossa nopeus tarkoittaa varhaista tukea vaikeassa elämäntilanteessa, ja kriisi nähdään mahdollisuutena. Myös perheiden merkitys ymmärretään eri tavoin. Dialogisessa hoidossa perheet ja verkostot nähdään yhteistyökumppanina ja voimavarana, kun taas perinteisemässä mallissa perheet saatetaan nähdä hoidon tai psykoedukaation kohteena, Bergström vertaa.

Diagnoosit eivät ole täysin huono asia, koska niistä on apua esimerkiksi hallinnollisessa mielessä ja erilaisten tukien saamisessa. Ne eivät kuitenkaan saisi Bergströmin mukaan määrittää koko hoitoa, koska potilasta olisi tarkasteltava kokonaisvaltaisesti ja nähtävä diagnoosien ja oireiden taakse. On hyvä ymmärtää, että diagnoosit ovat kuitenkin lopulta vain oirekuvauksia, eikä niillä ole selitysvoimaa ilmiöiden syntymiselle.

Psykoosin määritelmä ei ole selvä

Mistä me oikeastaan puhumme, kun puhumme psykoosista?

– Psykoosi voi käsitteenä viitata moniin asioihin. Yksinkertaistetusti se tarkoittaa tilannetta, jossa kukaan ei tiedä, mistä on kysymys, ja kaikilla on hankala olla. Joskus psykoosille voi olla neurologinen syy, mutta yleensä se ei ole aivosairauden aiheuttama. Psykoosi, kuten kaikki muutkin inhimilliset kokemukset, kytkeytyvät aivotoimintaan ja mahdollisesti sen muutoksiin, mutta taustalta ei ole onnistuttu löytämään yksiselitteistä aivoihin liittyvää syytä. Elämäntapahtumilla on suurempi vaikutus, Bergström selittää.

Psykoosi voi myös olla tilanteeseen nähden ymmärrettävä ja johdonmukainen, jos sitä tarkastelee esimerkiksi reaktiona voimakkaaseen ahdistukseen, pettymyksiin ihmissuhteissa tai pitkittyneeseen pahoinvointiin.

– Kun määrittelemme mielenterveyden häiriöitä, emme voi koskaan väistää eri ihmisten subjektiivisia kokemuksia ja tulkintoja. Meidän pitäisi kuunnella enemmän ihmistä ja hänen verkostoaan ymmärtääksemme niitä, Bergström summaa.

Tomi Bergströmin väitöskirja Life after integrated and dialogical treatment of first-episode psychosis: long-term outcomes at the group and individual level tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 19.9.2020. Väitöskirjalle annettiin arvolause ”kiittäen hyväksytty”. Kiittäen hyväksytty – arvosana annetaan vain erityisen korkeatasoisesta väitöskirjasta ja vain pienelle osalle (n. 10 %) kaikista alan väitöskirjoista. Kiittäen hyväksytty -arvosana edellyttää muun muassa, että väitöskirja on tieteellisesti erityisen ansiokas, saavutetut tulokset ovat tutkimusalallaan poikkeuksellisen merkittäviä, kokoomaväitöskirjan artikkelit on julkaistu laadukkaissa alan tieteellisissä julkaisuissa tai sarjoissa ja näiden lisäksi väitöskirjaa on puolustettu ansiokkaasti väitöstilaisuudessa.